Toki kaikki kokoelman elokuvat ovat ihmissusi-aiheisia ja varmasti Chaney Jr. on yksittäisenä näyttelijänä hän jonka saa mieleen ihmissusirooleja ajatellessa, niin ehkä kuitenkin sen nimen olisi voinut jättää pois laatikon kannesta. Ehkä ei.
Nyt on kuitenkin käytynä läpi sekä The Wolf Man (jonka kansikuvasta saatoitte päätellä olevan eri boksista kuin seuraavien ja oikeassa olette) ja Frankenstein Meets The Wolf Man. Joten on aika siirtyä pois Chaneysta ja kohti niitä muita lajinsa edustajia.
Vuorossa siis Werewolf of London.
Kasvitieteilijä Wilfred Glendon (Henry Hull) on rehujenhakumatkalla Tiibetissä. Siellä kun kasvaa äärimmäisen harvinainen kasvi, joka on pakko saada pois luontaiselta kasvualueeltaan. Samoillessaan vuoristossa, Muppetilta näyttävä susi hyökkää Glendonin kimppuun, mutta tämä saa huidottua sen pois luotaan.
Kotiin Englantiin palattuaan Wilfred järjestää kukkanäyttelyn ja paikalle saapuu salaperäinen Tohtori Yogami (Warner Oland). Yogami kertoo Wilfredille tavanneensa tämän Tiibetissä, mutta Wilfred ei tälläistä tapahtumaa muista. Lisäksi Yogami himoitsee nähdä Wilfredin Tiibetistä Lontooseen raahaamansa kukkasen. Yogami kertoo Wilfredille ihmissusista ja selittää kuinka tämä Tiibetin ihmekasvi on avain ihmissusikirouksesta parantumiseen. Wilfred ajattelee Yogamin olevan pöpi.
Yö, täysikuineen saapuu ja Tiibetin ihmekasvi avautuu. Wilfred oltuaan ensin Christopher Leen näköinen, muuttuu jonkinlaiseksi Teddy And The Tigersin jäseneksi, eli ihmissudeksi. Tämän elokuvan ihmissusi on mitä ilmeisemmin rockabillyn ystävä. Wilfredsusi pukeutuu Sherlock Holmesiksi ja lähtee kaupungille. Hän käy kiusaamassa paikallisen hienostoväen juhlia, jossa myös Wilfredin morsian Lisa (Valerie Hobson) ja tohtori Yogami jammailevat. Tietenkin vain yksi ihmisistä näkee Wilfredsuden ja kaikki pitävät tätä pöpinä. No, Wilfredsusi käy lahtaamassa jonkun tuntemattoman tyttösen.
Muutama yö muodonmuutoksineen ja tappoineen. Normitouhua.
Wilfred pistää kaiken toivonsa siihen Tiibetin ihmerehuun ja kun kukka viimein suo antejaan, niin eikös vaan paikalle saavu eräskin tohtori Yogami. Nyt viimeistään Wilfred uskoo ihmissusiin, kukan voimiin ja tajuaa kuka tohtori Yogami on. Yogami on luonnollisestikin se susi joka hyökkäsi Wilfredin kimppuun siellä vuorilla ja aiheutti Wilfredin susimaisuuden. Seuraa kinastelua.
Wilfredsusi käy irvistelemässä Lisalle ja tulee ammutuksi.
No jaa, kyllähän tämän läpi katsoo.
Werewolf Of London on useamman vuoden vanhempi kuin The Wolf Man, mutta The Wolf Man on syystäkin jäänyt muistiin paremmin.
The Wolf Manin ihmissusimaskeeraus on hassun näköinen, mutta hyvin muistettava. Siinä myös otettiin vahvasti käyttöön sittemmin vahvasti vakiintuneita sääntöjä kuten hopea, ukonhattu ja vastaavaa.
Kun taas Werewolf Of Londonissa maskeeraus on jätetty pariin karvatuppoon, rasvarikampaukseen ja torahampaisiin. Se näyttää eri tavalla hupsulta kuin Chaney Juniorin maski, mutta on silti hölmön näköinen ja suden sijaan se tuo mieleen Grease-leffan, sekä Mr. Hyden. Lisäksi Werewolf Of Londonin idea ihmissudeksi muuttuvasta kasvitieteilijästä jonka pitää hyväillä kukkaa, on,,, no se on ihan kiva, mutta ei kovinkaan istuva tämänkaltaiseen elokuvaan.
Elokuvaa ei auta myöskään sen toistavasti jäykkä yleistunnelma ja etenkin Henry Hull esiintyy kuin hänellä olisi miestä vahvempaa housuissa. Hull ei vaikuta kovinkaan luontevalta missään kohdin elokuvaa, oli hänellä karvatupot naamassa tai ei. Hullissa fyysisoituu sellainen jäykkä Brittiläinen snobistisuus joka sopii mainiosti johonkin hovimestaridramaan. Siksi olikin yllätys oppia että Henry Hull olikin jostain Amerikan Kentuckysta, sillä hän kuulostaa niin britiltä kuin voi vain kuvitella. Joten ehkä ongelma ei olekaan Hullin näyttelijänlahjoissa, vaan vääränalaisessa elokuvassa. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että Werewolf Of Londonia pitäisi kostuttaa jossain maidossa kaurakeksin tavoin.
Kuten The Wolf Manissa, myös tässä elokuvassa ihmissudeksi muuttuminen ei ole tarpeeksi villieläinmäinen, vaan asut pysyvät moitteettomina. Itseasiassa tässä elokuvassa Wilfred vaihtaa vaatteitaan vasta muututtuaan ihmissudeksi ja ymmärtää laittaa lämpimän takinkin päälleen lähtiessään ulos.
Visuaalisesti elokuva on ihan mukavan näköinen ja vaikka hieman parjasinkin elokuvan susimaskia, niin etenkin ensimmäinen muodonmuutoshäivytyskohtaus on mielestäni erittäin hyvin onnistunut.
Elokuvassa on myös varsin miellyttävä musiikki.
Ja eipä hirveästi tule mieleen vakavissaan tehtyä ihmissusielokuvaa jonka nimihenkilö näyttää joltain 50-luvun rokkarilta, Christopher Leelta ja Sherlock Holmesilta. On sekin jo jonkinlainen saavutus.
Jotenkin kuitenkin tuntuu, että Werewolf Of Londonin suurin puolustava seikka on sen eräänalainen edelläkävijän maine.
Tähdet: **
Werewolf Of London
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti