Tämä elokuva on suuri pettymys, mutta varsin miellyttävä sellaiseksi.
Kirjallisuuden, vai oliko se nyt äidinkielen? ... Ei sillä niin väliä.
Wonder Boysin Michael Douglasista muistuttava professori Lawrence Wetherhold (Dennis Quiad) on niitä opettajia josta kollegat ja oppilaat eivät juurikaan pidä.
Lawrence on äärimmäisyyksiin saakka pedantti joka ei pahemmin hyviä arvosanoja jakele.
Lawrence on masentuneen oloinen, mihin vaikuttanee se ettei hän ole päässyt irti vaimonsa kuolemasta, josta kuitenkin on jo kauan aikaa.
Lawrence on kirjoittanut luonteensa mukaisen kirjan, joka ei tunnu kelpaavan yhdellekään kustantajalle.
Lawrence vaatii kaikessa täydellisyyttä ja siihen lukeutuvat mukaan myös omat lapset ja näiden menestys.
Velipuoli Chuck Wetherhold (Thomas Haden Church) puolestaan on se kolikon toinen puoli. Hän on se perinteinen luuserihahmo jonka pitäisi olla kaikessa Lawrencea tasapainottava vastakappale.
kun Lawrence loukkaa itsensä, saa hän ajokiellon ja Chuckista tulee Lawrencen kuski. Chuck rakastaa veljeään ja on valmis kuin lukkari sotaan. Lawrence joka puolestaan ei voi sietää slackerveljeään ja muistuttaa toistuvasti heidän olevan vain velipuolia, ei ole kovinkaan tyytyväinen ajatuksesta viettää aikaa Chuckin kanssa.
Lawrencen lapset, älykkö Vanessa (Ellen Page) muistuttaa isäänsä ja ei myöskään arvosta Chuckia juuri isäänsä enemmän. Mutta hieman Chuckia muistuttava James (Ashton Holmes) ottaa luonnollisestikin Chuckin läsnäolon ilolla vastaan.
Koska elokuvassa on tärkeämpää osoittaa kuinka "luuseri" Chuckin vapaa elämäntyyli vapauttaa Lawrencea ja Vanessaa näsäviisauden kahleista, niinpä James oikeastaan unohdetaan tarinasta nopeammin kuin ehtii housujaan vetää alas vuosisadan ripulin iskiessä.
Lawrence ihastuu Sarah Jessica Parkerin esittämään lääkäriin, Janet Hartiganiin, joka sopivasti on ollut joskus Lawrencen oppilas ja ihastunut opettajaansa tuolloin. Lawrence ei tietenkään ollut tuolloin huomannut Janetia ja ollut ihan yhtä tarkka nipottaja häntä kohtaan kuin ketä tahansa muutakin.
Tässä vaiheessa viimeistään tiedättekin miten tarina kulkee.
-Chuck tarjoaa pilveä Vanessalle.
-Chuck tarjoaa viinaa Vanessalle.
-Vanessa alkaa arvostamaan Chuckia.
-Chuck käy Lawrencen hermoille.
-Lawrence alkaa arvostamaan Chuckia.
-Lawrence on vaivautunut Janetin edessä.
-Janet saa Lawrencen avautumaan.
Lawrence on äärimmäisyyksiin saakka pedantti joka ei pahemmin hyviä arvosanoja jakele.
Lawrence on masentuneen oloinen, mihin vaikuttanee se ettei hän ole päässyt irti vaimonsa kuolemasta, josta kuitenkin on jo kauan aikaa.
Lawrence on kirjoittanut luonteensa mukaisen kirjan, joka ei tunnu kelpaavan yhdellekään kustantajalle.
Lawrence vaatii kaikessa täydellisyyttä ja siihen lukeutuvat mukaan myös omat lapset ja näiden menestys.
Velipuoli Chuck Wetherhold (Thomas Haden Church) puolestaan on se kolikon toinen puoli. Hän on se perinteinen luuserihahmo jonka pitäisi olla kaikessa Lawrencea tasapainottava vastakappale.
kun Lawrence loukkaa itsensä, saa hän ajokiellon ja Chuckista tulee Lawrencen kuski. Chuck rakastaa veljeään ja on valmis kuin lukkari sotaan. Lawrence joka puolestaan ei voi sietää slackerveljeään ja muistuttaa toistuvasti heidän olevan vain velipuolia, ei ole kovinkaan tyytyväinen ajatuksesta viettää aikaa Chuckin kanssa.
Lawrencen lapset, älykkö Vanessa (Ellen Page) muistuttaa isäänsä ja ei myöskään arvosta Chuckia juuri isäänsä enemmän. Mutta hieman Chuckia muistuttava James (Ashton Holmes) ottaa luonnollisestikin Chuckin läsnäolon ilolla vastaan.
Koska elokuvassa on tärkeämpää osoittaa kuinka "luuseri" Chuckin vapaa elämäntyyli vapauttaa Lawrencea ja Vanessaa näsäviisauden kahleista, niinpä James oikeastaan unohdetaan tarinasta nopeammin kuin ehtii housujaan vetää alas vuosisadan ripulin iskiessä.
Lawrence ihastuu Sarah Jessica Parkerin esittämään lääkäriin, Janet Hartiganiin, joka sopivasti on ollut joskus Lawrencen oppilas ja ihastunut opettajaansa tuolloin. Lawrence ei tietenkään ollut tuolloin huomannut Janetia ja ollut ihan yhtä tarkka nipottaja häntä kohtaan kuin ketä tahansa muutakin.
Tässä vaiheessa viimeistään tiedättekin miten tarina kulkee.
-Chuck tarjoaa pilveä Vanessalle.
-Chuck tarjoaa viinaa Vanessalle.
-Vanessa alkaa arvostamaan Chuckia.
-Chuck käy Lawrencen hermoille.
-Lawrence alkaa arvostamaan Chuckia.
-Lawrence on vaivautunut Janetin edessä.
-Janet saa Lawrencen avautumaan.
-Lawrencen kirja menee painoon.
-Lopussa kaikki ovat onnellisia. Tai ainakin niin onnellisia kuin tämän genren puitteissa saa olla.
-Lopussa kaikki ovat onnellisia. Tai ainakin niin onnellisia kuin tämän genren puitteissa saa olla.
Kaikki puhuvat koko ajan kuin olisivat mukana jossain väittelyssä ja jokainen hahmostaan riippumatta on niin sukkela sanoissaan, että Frasier kalpenisi kateudesta. Se vain haittaa että näitä ns. näsäviisaita elokuvia on tullut 2000-luvun aikana aivan uskomattoman paljon. Juno, Wonder Boys, Running With Scissors, Royal Tenenbaums, Sideways, I Heart Huckabees, Igby Goes Town, etc. Elokuvia joissa kuvataan dysfunktionaalisia ihmisiä, mutta kaikki ovat välillä jopa rasittavuuteen saakka sukkelapukkelia. Joten Smart Peoplen tulisi olla aivan uskomattoman terävästi kirjoitettu jotta se tuntuisi enää muulta kuin uusinnalta. Mutta ikävä kyllä, Smart People ei ole uskomattoman terävästi kirjoitettu.
Elokuvan dialogi on kyllä varsin hyvää, joten ei tätä voi sen puolesta kyllä huonoksikaan väittää. Ongelma onkin siinä, että tähän ei ole kirjoitettu mitään uutta, vaan elokuva tuntuu paljolti luottavan siihen, että jos pidät lajityypistä niin tämäkin elokuva maittaa kuin hanhenmaksapallerot Uunolle.
Näyttelijävalintojen perusteellakaan tätä ei uskaltaisi heti sanoa huonoksi. Mutta vastaavasti Smart People on tähditetty aivan liian turvallisesti ja kun asiaa miettii enemmän, niin miettikääpä tätä:
-Dennis Quaid esittää periaatteessa Michael Douglasin roolin Wonder Boysista. Ja Quaid on esittänyt aiemmin kirjallisuuden professoria elokuvassa K.J.S. (D.O.A.) ja vaikka K.J.S. on trilleri, niin sen suurimpia vahvuuksia oli nimenomaan terävä dialogi, joka oli ajoittain hyvinkin näsäviisasta. Quaid on tehnyt myös elokuvia kuten Viimeinen Illallinen (Dinner With Friends) ja In Good Company, joiden luulisi uppoavan käsittelyssä olevan lajityypin ystäville.
-Thomas Haden Church oli tietenkin Sidewaysissa, jossa esitti hyvin samankaltaista hahmoa.
-Ellen Page on nuoresta iästään huolimatta tehnyt jo jonkinlaisen uran esittämällä eräänlaisia älyköiksi kutsuttavia hahmoja. Tunnetuimpana tietenkin Juno, mutta löytyypä sieltä myös sellaiset tekeleet kuten Hard Candy ja Tracey.
Eivätpä siis tunnu kovinkaan riskialtteilta valinnoilta.
Jopa elokuvan soundtrack kuulostaa siltä kuin olettaisikin. Eli paljon turvallista alternativepoppia jollaisesta Gilmoren Tytöt olisivat onnellisia.
Joten Smart People kärsii siitä, että se koettaa olla fiksu elokuva. Kaikki on tehty aivan liian laskelmoidun oloisesti ja vaikuttaakin siltä kuin tekijöillä olisi käytössään jokin "Kuinka Teen Älykkään Draamakomedian"-käsikirja. Sääli vain että kaikkinainen elokuvan varman päälle pelaaminen saa aikaan sen, että katsoja on todennäköisesti liian Smart tälle Peoplelle.
Vastaavasti taas, jos ei ole nähnyt juurikaan tämän lajityypin edustajia, niin kyllä Smart People on hyvä keino tutustua sellaisiin. Siinä on kuitenkin ihan sujuvasti kirjoitettua dialogia, varsin hyvät näyttelijät ja harmittoman miellyttävät musiikkivalinnat.
Jos lajityyppi kuitenkin kiinnostaa, niin ehdotan katsottavaksi ennemmin joko Sidewaysin tai Royal Tenenbaumsin.
Tähdet: ***
Smart People
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti