Nuoret koostuvat niistä tutuista hahmoista: On siis se arka (muka ruma, mutta ihan hillitön babe) tyttö, koulun coolein poika, koulun outo poika, etc. Eli hahmoja joiden keskinäisten erojen tulisi luoda jännitteitä.
Pian nuoret huomaavat että koulubussin uusi kuljettaja ei pysähdykään siellä missä pitäisi, mutta ottaa kyytiin uuden, nuorille tuntemattoman miehen.
No, hei. Se kuski on Dennis Hopper. Etkö sinäkin epäilisi jotain olevan vialla?
Ja tottahan toki, kohta nuoret huomaavat olevansa panttivankeja.
Joten puhelimet pirisemään ja lunnaita vaatimaan.
Panttivankeina olevat tytöt ja pojat jaetaan erilleen, ja molemmat ryhmät rupeavat heti nenäkkäiksi vangitsijoitaan kohtaan, sekä suunnittelemaan pakoa. Paon suunnittelua saadaan puida rauhassa, sillä jostain syystä vangitsijat jättävät vankinsa toistuvasti ilman valvontaa pitkiksikin ajoiksi. Joten seuraamme siis kuinka nuoret suunnittelevat pakoa ja kiukuttelevat keskenään. Urheilijapoika ei tule toimeen emopojan kanssa ja sitä samaa vanhaa kauraa jota märehditään näissä aina, mutta kaikki tehdään niin löysästi ettei tarkoitettuja jännitteitä pääse ainakaan katsoja huomaamaan. Luonnollisesti mukaan tulee raiskausyritystä ja hieman paljasta pintaa.
Elokuvaan keskittymiseni herpaantui useaan otteeseen, sillä tämä on ihan uskomattoman tylsä elokuva, mutta ymmärtääkseni lopussa Hopper kuolee ja muut vangitsijat taltutetaan. Niin ja ilmeisesti yhden panttivangin isä olikin koko jutun pääorganisaattori.
Elokuvan kliseiset hahmot ja ennalta-arvattavan tarinan vielä kestäisi, mutta kun jokainen elokuvan näyttelijöistä ei tunnu edes yrittävän olla muuta kuin taustaan hukkuva lavaste, niin eihän tälläistä jaksa seurata kuin pakottamalla. Jopa Hopper on ihan uskomattoman puuduttava. Vaikka kuinka Hopper huutaa fuckia, niin hän ei onnistu. Aivan kuin ohjaaja olisi sanonut Hopperille että ”sähän osaat näytellä sekopäätä. Viittitsä esittää sitä tässäkin?” Ja kun muuta ohjeistusta ei ole annettu niin Hopper vetää läpihuutona perussekopääroolinsa sellaisessa koomassa, että kuvasta on varmaan digitaalisesti editoitu pois sanomalehti ja kahvikuppi joihin Hopper on elokuvaa tehtäessä mielenkiintonsa suunnannut.
Erityisen ikäväksi nämä persoonattomuudet tekee vielä se seikka, että elokuva on täynnä tuttuja naamoja. Monet heistä eivät ehkä ole kovinkaan kummoisia näyttelijöitä, mutta kasvot ovat kovasti tuttuja. On Hopperin lisäksi Debi Mazar, Timothy Bottoms, Morgan Fairchild, etc. Ja jos näin persoonatonta elokuvaa tehdään, niin silloin sille eduksi olisivat näyttelijät joista ei ole luonut itselleen minkäänlaista ennakkokäsitystä.
Lunnaita Vastaan on juonellisesti köyhä, näyttelytyöltään masentava ja visuaalisesti ruma kuin petolinnun peräreikä. Kaiken kruunaa lopputeksteihin jostain kumman syystä pistetty teknomusiikki joka saa Daruden vaikuttamaan Mozartilta dipattuna Schumanniin.
Ei hahmoja joihin samaistua. Ei tarinaa jota seurata. Ei kiinnosta.
Tähdet: ~
Lunnaita Vastaan
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti