Tappava Ase 1 - 4 (Lethal Weapon 1 - 4, 1987 - 1998)

Heti alkajaiseksi on kiitettävä siitä, että tämä elokuvasarja pysyi numeraalisissa nimissään, eikä sortunut lisänimiin kuten jokin Tappava Ase Begins, The Dark Ase ja 2 Fast 2 Tappava Ase. 

TAPPAVA ASE (1987)

Eläkepäiviään odotteleva veteraanikyttä Roger Murtaugh (Danny Glover) saa parikseen huisin villin, itsemurhahaluisen hiusmallin, Martin Riggsin (Mel Gibson). Kun Murtaughilla on rakastava vaimo, Onnen Päivät-muksuja, nätti talo ja vene odottamassa pihalla. Niin Riggs nukkuu rööki suussa, dokaa ja asuu asuntovaunualueella. Eli tiedättehän, toinen on se Alex P. Keatonin isä joka halajaa maailman paras isä-kahvikuppia ja toinen on Rapa-Ripa joka ei välitä omasta ja aika vähän muiden turvallisuudesta. Yhdessä tämän epäsuhdan parin tulee selvittää edellisen vanhan tutun tyttären mahdollinen itsemurha, joka johtaa tosi pahan huumekauppiaan kenraali McAllisterin (Mitch Ryan) jäljille. Tottakai mukana on seikkoja kuten Vietnam-traumat jotka yhdistävät kenraalin Riggsiin (joka luonnollisesti on jokin ex-supersotilas) ja pääpahiksella on apunaan se James Bondeista tuttu oikea käsi joka tarjoaa poltettavaksi vasemman kätensä.

TAPPAVA ASE 2 (1989)

Murtaugh ja Riggs ovat jo kuin vanha pariskunta, joten oletus on ettei tämän elokuvan tarina tapahtu ihan heti ensimmäisen osan perään.
Jahdatessaan pahiksia poliisiduomme törmää Etelä-Afrikkalaisiin kultarahoihin, joiden kautta päästään sitten rikollisten rasistidiplomaattien (Joss Ackland ja Derrick O'Connor) jäljille ja he haluavat toiminnallaan pitää apartheid voimissaan. Samalla tavataan rahanpesijä Leo Getz (Joe Pesci), jonka edellä mainitut diplomaattipahikset haluavat saada hengiltä. Toki Leo on jo tässä vaiheessa aika ärsyttävä ja kasvaa jatko-osien myötä vain ärsyttävämmäksi, mutta sitähän Murtaugh ja Riggs eivät vielä tiedä, mutta silti he käyttäytyvät jo ensitapaamisella täysin mulkeromaisesti Leota kohtaan. Ja tottakai nämä tämän elokuvan pahikset ovat syypäitä Riggsin vaimon kuolemaan ja täten ensimmäisen elokuvan itsemurhahaaveisiin.
Siinä sivussa Riggs iskee silmänsä sööttiin Rikaan (Patsy Kensit) ja kunhan tuhoontuomittu suhde kohtaa loppunsa, voidaan ampua pahista päähän.

Tämän osan tarina on mielestäni mielenkiintoisin, vaikka onkin myönnettävä että nyt katsottuna elokuvan rasismi- ja diplomaatttiaihe käsitellään aika pinnallisesti, kun onhan se aika heikko tekosyy hyödyntää diplomaattista koskemattomuutta kun pahikset ovat lopulta vain tavanomaisia huumeroistoja.

Penskana erehdyin luulemaan Derrick O'Connoria David Warneriksi.

TAPPAVA ASE 3 (1992)

Nyt koomisuutta on aiempaa enemmän mukana ja näin ollen ei liene ihme, että elokuva aloitetaankin hassulla räjähdyksellä joka aiheuttaa Murtaughille ja Riggsille hetkeksi arvonalennuksen. Mutta alennustilaa kestää vain hetkonen, kun pian päästään tappelemaan asekauppoja ja talonrakennusta harrastavan rikollisen poliisin Jack Travisin (Stuart Wilson) kanssa. Välillä sivutaan hiukan Murtaughin pelkoa siitä, että poikansa liittyy jengiin.
Leo on nyt osa perhettä ja siirtynyt lipeväksi asuntokauppiaaksi, ja uutena hahmona mukaan tulee poliisi Lorna Cole (Rene Russo) jonka kanssa Riggsilla rupeaa synkkaamaan vallan lämpimästi.
Ammutaan niin, että lehmät jäävät toiseksi ja siinäpä se.

TAPPAVA ASE 4 (1998)

Riggs on leikannut hiuksensa, tai todennäköisemmin parturi on leikannnut hänen hiukset, mutta yhtäkaikki takatukka on poissa ja ensimmäiseksi kohdataan,,, öö, Exterminatorin kansikuva?

No kuitenkin, kaikki vanhat tutut ovat mukana ja Murtaugh murehtii onko hän tarpeeksi hyvä roolimalli kun tytär on pian puksauttamassa mukulan ulos uunista ja samalla Riggs miettii sopiiko hän itse isäksi ja aviomieheksi kun Lornakin on sopivasti syömässä kahden edestä. Jonkinlaista sukupolvenvaihdosta ollaan ilmeisesti vinkkaamassa sillä, että Chris Rock on vikisemässä nuorena poliisina, joka myös pisti Murtaughin tyttären paksuksi.
Kalanmurhaamisreissulla Murtaugh, Riggs ja Leo sattumalta törmäävät Kiinalaiseen laivaan löytäen joukon laittomia siirtolaisia. Murtaugh tuntee kosketuksen sydämessään ja päättää auttaa näitä siirtolaisia, mikä ei hirveästi ihmiskauppaa harrastavaa Benny-setää (Kim Chan) ilostuta, ja vielä vähemmän superkungfuilevaa Wah Sing Kuta (Jet Li) joka tarvitsee juuri Murtaughin suojiinsa ottamaa perhettä, sillä Kulla on vankinaan perheeseen kuuluva rahanväärentäjämestarisetä ja pitääkseen hänet kuuliaisena tarvitaan loppuosakin perheestä.

Jostain syystä tässä leffassa on suunnilleen viiden minuutin välein kohtaus jossa jokin ajoneuvo osuu muka yllättäen toisen ajoneuvon kylkeen.

Gibsonin kärsimysnäytelmä:
- Ensimmäisessä osassa Gibson ripustetaan roikkumaan ja häntä kidutetaan sähköshokeilla, 
- Toisessa osassa pahis potkii ja puukottaa Gibsonia ja sitten häntä vielä ammutaan.
- Kolmannessa osassa hiukan laimeasti ei ole edellisten kaltaista pidempää kidutusta, mutta ainakin Gibsonia lyödään käteen ja kuristetaan, ja myöhemmin hän lentää sillalta alas ja huutaa tuskasta olkapään mennessä sijoiltaan.
- Neljännessä osassa Gibsonia sentään hakataan vähän väliä ja suurimmista osasta kurmootusta vastaa Jet Li.

Mitä toimintaelokuviin tulee niin Tappava Ase-sarja on yhtä timanttia. Etenkin kolmen ensimmäisen elokuvan kohdalla olin aikoinaan täysin pähkinöinä ja pidän niistä edelleenkin suuresti. Neljättä kohtaan en tunne suurempia tunnesidoksia ja se onkin kuin Die Hardin neljäs osa, unohdettava. Mutta kokonaisuutena katsottuna Tappava Aseet ovat osuvilla hahmoilla ja sopivan kiintoisilla tarinoilla ryyditettyjä elokuvia joissa on runsaasti näyttävää toimintaa, mutta mikä parasta, ne eivät päästä sitä räiskintää peittämään mutta sisältöään. Eli käytännössä Tappavat Aseet ovat aivan kuin edellä mainittu Die Hard-sarja.

Ensimmäinen on lajityyppinsä valio, älykäs toimintaelokuva josta saa hiukan väkisin kaivaa negatiivisia puolia, sillä sellaisia ei meinaa huomata elokuvaa katsellessa. Kun pinnallisuudetkin kääntyvät voitoiksi.
Ensimmäisen Die Hardin tavoin molemmissa tapahtuma-aika on joulu, molemmissa päähenkilöllä (tarkoitan tällä kertaa siis vain Martin Riggsia) on vaimohuolia ja molempien dialogi on yllättävän samanlaista puolittaista sarjatulta jossa heitellään kyynisiä nasevuuksia.
Ja se Die Hardin suklaapatukan syövä aasialaispahis on sama mies joka kiduttaa Riggsiä tässä elokuvassa.

Toinen on erittäin hyvä toisinto ensimmäisestä. Se tuo hieman lisää tavaraa hyllyille ja lisää esimerkiksi komiikkaa (mm. pakkopaitapako ja vessanpönttöpommi), mutta muistaa mitkä asiat tekivät ensimmäisestä onnistuneen.

Kolmas on edelleen onnistunut toimintaelokuva ja tuo mukaan yhden sopivan suht' merkittävän henkilön, mutta jää hieman edellisten jälkeen vain koska on jo kolmas osa joka voisi yhtä hyvin olla toinen osa.

Neljäs puolestaan toi mukaan jo aivan liian paljon hahmoja joilla ei enää tuntunut olevan varsinaista merkitystä, lisäsi huumoria huomattavasti ja näin ollen alkoi jo pintamaalilla ja glitterillä peittämään ajan patinoimaa puuntuoksuista rakastettavaa sisältöä. Siis mikään Die Hard nelosen kaltainen sontapommi ei Tappava Ase 4 ole, mutta hienoinen värivirhe kuitenkin ja kuten Die Hardin kohdalla, sarjan muistaa parhaiten trilogiana.

Siispä ilman heikkoa neljättä osaa voisin hyvällä omallatunnolla luokitella Tappavat Aseet viiden tähden toimintasarjaksi, mutta juuri tuon neljännen osan muistiin jättämä ai oliko niitä tehty neljäskin?-fiilis himmentää kokonaisloistoa. Ja vaikka se ei juuri tämän neljännen osan syy varsinaisesti olekaan, sillä olisi se elokuva tehty millä tavoin tahansa, niin tässä vaiheessa Murtaugh ja Riggs eivät enää niin kovin kiinnostavia henkilöitä ole.
Murtaughin "i'm too old for this shit" alkoi jo kakkososan aikana kuulostamaan kuluneelta vitsiltä ja kolmannessa osassa tuota vitsiä alettiin laajentamaan Riggsin suuntaan, niin neljäs osa olisi voinut olla vaikka Eraserhead-moodissa, kun suurinpiirtein joka hemmetin killisilmä tuntui jankkaavan samaa vitsiä on se nyt yhtä hauska kuin Vince Vaugh, eli ei laisinkaan. Ja vaikka neljän elokuvan aikana olikin hienoa nähdä miten etenkin Riggsin hahmo muuttuu itsemurhaa yrittävästä onnelliseksi parisuhteen ja kahden koiran haltijaksi, niin henkilökohtaisesti olisin toivonut muutosten jäävän kolmannen osan liekkien heräämiseen, kuin näkeväni vielä neljännen osan Riggsin oman tappavan aseen muuttuneen paijaavaksi aseeksi. Eikö Riggs kuitenkin ole kiinnostavampi hahmo ollessaan arvaamattoman vaarallinen? Joskin on hienoa, että tässä sarjassa oikeasti näkee hahmon kehittymisen ja muuttumisen, vaikka se vain olisi se Riggsin tupakoinnin lopettaminen, sillä lopulta aika harvoin useammankaan osan saaneet elokuvat uskaltautuvat kasvattamaan hahmojaan.

Niin hassulta kuin se kuulostaakin, Riggs ei tunnu neljännessä osassa olevan oma itsensä jo siksikin, että se takatukka puuttuu.

Glover ja Gibson sopivat erinomaisesti yhteen ja kolmannessa osassa mukaan tullut Russo on sopiva lisä, vaikka Russo sitten jääkin neljännessä osassa sivuun, mutta niinhän siinä jäävät kaikki pääosaduoa myöten. Erityisen mainiota Lorna Colessa on se, ettei hänestä tehty mitenkään silmiinpistävän erikoista. Että hän olisi joko pelkkä tumputusfantasia, taikka tosi kovaa mimmiä josta täytyy koko ajan mainita hänen olevan tosi kova, vaan hän on tasavertainen. Sitä siitäkin huolimatta, että kolmannen elokuvan edelleenkin helposti mieltää Gloverin ja Gibsonin tuotokseksi. Joskin ehkä tämä olisi ollut se kaikkein kovin versio kolmannesta Tappavasta Aseesta.

Ensimmäisen kolmen elokuvan pahikset ovat sopivia vastuksia ja etenkin ensimmäisen osan kylmä Joshua (osaansa täydellisesti sopiva Gary Busey) ja kolmannen osan hirnuva paha kyttä Jack Travis ovat jääneet parhaiten mieleeni. Kun taas Jet Li on jäänyt neljännessä osassa jotenkin tarpeettomaksi. Hieman tuntuu kuin Lin kohdalla oltaisiin vain haluttu ns. eksoottinen lisä mukaan ja ohjaus olisi jäänyt sarjaan "potkaise vaikka tuohon suuntaan".

Sivuhahmoista puheen ollen, Joe Pesci olisi kannattanut nimetä Joe Pestilenceksi, sillä hänen hahmonsa ja änkyttävä komiikkansa kyllästyttää poimunopeudella. Kakkosessa sen vielä kesti, kolmannen osan aikana käsi hamusi hevosrauhoittavien suuntaan ja neljännen osan aikana toivoi että ne hevosrauhoittavat olisivat toimineet.
Ja vaikka ymmärrettävästi Murtaughin kohdalla halutaan perheen avulla korostaa hänen erilaisuuttaan verrattuna yksinäiseen Riggsiin, niin aika helposti sitä rupeaa tätä perhettä katsoessa toivomaan, että Murtaugh menettäisi heidät jossain kaivosonnettomuudessa.

Nyttemmin katsottuna etenkin ne ensimmäisen osan Vietnam-yhteydet ja Riggsin vaarallisuuden korostaminen kaikkine tappamiskykyineen ovat sanoisimme hiukan kliseisiä, niin kuitenkin asennoitumalla 80-luvun ihmiseksi eivät ne niin täysillä vaivaa, joskaan tuolloin asiaa ei saa ajatella post modernina ironiana.
Yhtenä elokuva ajateltuna Tappavat Aseet ovat siis loistavaa toimintaa ja vaikka suurin teho laantuukin loppua kohden, on viihtyvyys taattu eikä edes neljännen osan kohdalla pääse täysin masentumaan.

Ja mitä tulee Tappava Ase-sarjan tulevaisuuteen ja välillä puheeksi nousevaan viidenteen osaan, niin itse toivon sen jäävän toteutumatta. Remake vaikuttaisi turhalta jo siksikin, että kyllähän näitä kyttäkaksikkoelokuvia voi tehdä ilman nimiä Murtaugh ja Riggs, ja niiden nimien käyttö kuulostaisi vain exploitaatiolta. Kun taas varsinainen jatko-osa tutuilla näyttleijöillä tuntuisi aivan yhtä tarpeettomalta, etenkin kun neljännessä osassa kulutettin viikko elokuvan pituudesta jättämällä jäähyväisiä katsojille.

Tähdet: ****
Tappava Ase
Tappava Ase 2
Tappava Ase 3
Tappava Ase 4