Jack (John Candy) toimii tuottajana ja pääkäsikirjoittajana television suosituimmassa saippuasarjassa ja on palavasti ihastunut sarjan koppavaan päätähteen Lauraan (Emma Samms). Mikä selittää sen miksi rahanahne neiti saa edelleenkin jatkaa sarjassa vastoin muiden tuottajien vaatimuksia. Kun Jack saa kolauksen päähänsä huomaa hän herättyään päätyneensä saippuasarjansa fiktiiviseen maailmaan ja ensijärkytyksestä toivuttuaan hän ymmärtää, että pystyy kirjoittajana muokkaamaan todellisuutta haluamakseen. Siispä Jack kirjoittaa itsensä sankariksi, menestyjäksi vailla vertaa ja nyt hän voi iskeä Lauran televisiohahmoversion Rachelin. Mutta kun saippuasarjamaailmassa jokainen bylsii jokaista, kaikki on sukua toisilleen, kaikilla on salaisuuksia ja jokainen on valmis nousemaan kuolleista kunhan tuottajat niin haluavat, saa Jack kokea että kirjoittaminen on helpompaa kuin tekstin eläminen ja lopulta mies oppii, että tylsäksi sivuhahmoksi tarkoitettu Janet (Mariel Hemingway) on se todellinen rakkaus. Kunhan vain lasit otetaan pois paljastaakseen neidin todellinen kauneuden. Jep jep.
Niin se aika kultaa muistot, eikä kaikki mikä kiiltää ole kultaa ja kirkkainkin tähti himmenee aikanaan. Nämä latteudet ja muut kaltaisensa astuivat tajuntaani katsellessani muistini mukaan ennen niin kovasti arvostamaani hauskuuttajaelokuvaa Delirious, joka nyt sai miettimään, että olikos se John Candy nyt laisinkaan niin hauska heppu kuin millaisena hänet muistan, sillä miehen laiskahkon väkinäinen naureskelu tämän elokuvan puitteissa ei ainakaan saanut vakuutettua asian paikkaansapitävyydestä.
Kyllä hän hauska osasi olla.
Delirious sisältää edelleen vallan mainion idean, mutta valitettavasti lopputuloksen tarjoama väsyneen kesy komiikka saippusarjoja kohtaan todistaa vain kuinka paljon huvittavampia parodioinnin kohteet ovat omillaan. Muutama hauska irtokohtaus, pari kelvollista roolihahmoa ja muutama erinomainen näyttelijä ei jaksa nostaa tätä elokuvaa ihan kivan yläpuolelle, mikä on sääli sillä saippusarjassa elävä käsikirjoittaja kirjoittamassa todellisuutta itselleen täydelliseksi olisi tarjonnut puitteet jollekin joka olisi voinut repiä sykkivän sydämeni ulos ja näyttää ennen kuolemaani minulle kuinka musta se on.
Ainakaan Delirious ei masenna, sillä onhan se ihan kiva. Mutta miksi minä muistan aikoinaan nauraneeni ääneen tätä elokuvaa katsellessani? Varmaan jokin katossa oleva asbesti vaikutti tuolloin mieleeni. No, muutama ns. saippusarjamainen lähikuvakaukaisuuteenkatsominen ylidramaattisen musiikin tahdissa on suht' veikeä ja kun Jackin humalassa kirjoittamassa todellisuudessa kirjoitusvirheilläkin on merkitystä, luo se kieltämättä huvittavia tilanteita.
Deliriouksen pääosissa, tai ainakin tärkeissä ja näkyvissä sivuosissa olevista näyttelijöistä neljä on kuollut:
John Candy (1950 - 1994)
Raymond Burr (1917 - 1993)
Charles Rocket (1949 - 2005)
Jerry Orbach (1935 - 2004)
En voi todistaa ettäkö tämä elokuva olisi syypää, mutta en voi todistaa päinvastaistakaan.
Hauskaa oli huomata, että Nanny-sarjassa Fran Drescherin äitiä esittänyt Renée Taylor näyttää tässä elokuvassa aivan samalta kuin tuossa sarjassa. Mitä nyt Nannyyn mennessä kiloja oli tullut ajan myötä lisää, mutta hyvin tunnistettavissa täti on.
Tähdet: **
Delirious
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti