Sillä oli kyseessä sitten Markus Selinin taikka YLEn tuotos, niin ajatukseni oli, että "jos ei parempaakaan katsottavaa ole", etteivät ne kuitenkaan saaneet minua intohimoisesti kyseisten elokuvien tekoa seuraamaan. Kyse ei ole niinkään siitä, ettenkö ajattelisi Mannerheimin olevan elokuvan arvoinen henkilö, päinvastoin, mutta Selinistä alkunsa saanut idea sai minut ajattelemaan tulevaisuuden tarjoavan vain jotain turvallista ja pinnallista elokuvaa, eli sellaista Hollywoodhömpää jollaista Selin on kieltämättä ansiokkaasti kotimaahamme tuonut. Lisäksi kun kyse on Mannerheimin kaltaisesta henkilöstä, niin oletus oli ettei kukaan uskaltaisi kovinkaan erikoisesti aihetta käsitellä, sillä ollaanpa rehellisiä Suomessa ei ole varsinaisia Oliver Stoneja jotka voisivat poliittisia merkkihenkilöitä käsitellä kovallakin kädellä. En nyt väitä, ettäkö kriittinen tarina olisikaan välttämätön, mutta jotkut asiat vain vaikuttavat olevan lähes mahdottomuus Suomessa. Kotimainen sotaelokuva on tästä hyvä esimerkki, sillä jos Tuntematon Sotilas (joka on loistava elokuva) on suhteutettuna muuhun kotimaiseen sotaelokuvaan sen Platoon tai Kauriinmetsästäjä, niin todelliset repäisyt taiteellisessa vapaudessa ovat vielä kaukana tulevaisuudesssa (siis jos puhutaan meidän ns. A-tuotannoista [vrt. Matti]). Joten Selinin projektin joutuessa vastatuuleen esille noussut YLEn vastaava projekti, ei varmastikaan saanut olettamaan kyseessä olevan muuta kuin Kotikatumainen Kotikatsomotapaus, tai herra paratkoon, uskomattoman lapsellista pintaa Uuden Päivän tavoin (oikeasti, sen sarjan rinnalla Kauniit ja Rohkeat vaikuttavat Werner Herzogilta) ja YLEn aluperäinen uutisointi Suomen Marsalkasta vain tuki tätä ajatelmaa. Kukaan tuskin odotti Kenian Marsalkkaa ja näin ollen hyvinkin negatiivinen kritiikki uutisoinnin ohelta on osittain ansaittua.
Kun todellinen tieto siitä mitä YLE oli tekemässä Mannerheimin tarinalla avautui kaikelle kansalle, ei se saanut minua kuitenkaan edelleenkään innostumaan tuolloin tekeillä olevasta elokuvasta, mutta ainakin tulin ajatelleeksi, että onpahan kyseessä ainakin jotain erilaista. Tosin samalla olin ja olen edelleenkin vahvasti sitä mieltä, että YLEn toiminta elokuvansa suhteen on aivan yhtä exploitaatiota kuin Selinin vastaava elokuvahanke. Siispä palataanpa hieman ajassa taaksepäin sinne kun alettiin uutisoimaan Markus Seniilin ja Renny Harlinin tuhoontuomitusta Mannerheim-projektista. Mikä on hyvä ottaa esiin jo siksikin, että Selin on kommentoinut YLEn elokuvan olevan amatöörimäinen egotrippi.
Kun Selin ja Harlin alkoivat puhumaan omasta Mannerheim-elokuvastaan, oli puhetta myös siitä että elokuvalla tavoiteltiin suoraan laajempaa yleisöä kuin pelkästään Suomen sisäistä. Mikä kuulosti loogiselta, koska kyseessä oli etenkin kotimaamme elokuvabudjetteihin verrattuna todellakin suurtuotos ja kulut kattaakseen oli ymmärrettävää hakea mahdollisimman suurta yleisöä. Niinpä rahoittajia haettiinkin ulkomailta, mikä etenkin Venäläisen rahan kohdalla sai täällä nousemaan huutomyrskyn siitä, kuinka häväistyksellistä se oli. Koska oli myös ennustettavaa, niin ulkomaalaiset rahoittajat vaativat elokuvan olevan englanninkielinen ja pääosaan tulisi valita tunnettu kasvo (muistaakseni Sean Connerya pidettiin ideaalivalintana), mikä sekin herätti täällä vastustusta. Mutta hei, kuka muka uskoo etteikö se ollutkin Harlinin ja Selinin ensimmäinen ajatus muutoinkin. Pääosavalintaan nousi kuitenkin Mikko Nousiainen, eli jees jees, kotimainen liha on plussaa. Mutta kovemmaksi uutiseksi nousi se, että isolla rahalla oli palkattu mukaan maskeeraaja joka oli tehnyt meikkauksia Benjamin Buttoniin ja huvittavaa tässä on se, että kun julkaistiin kuva Nousiaisesta Mannerheimina, todistaakseen hänen soveltuvuutensa kyseiseksi henkilöksi, niin Benjamin Button vaikutti edelleen pääuutiselta.
Mutta mitäpä noista, sillä you got to spend money to make money eikös niin ja oli miespääosavalintana kuka tahansa, niin se olisi ihonväristä, sukupuolesta ja kansallisuudesta huolimatta herättänyt jonkinasteista kritiikkiä. Kaikkia ei olisi voitu kuitenkaan miellyttää.
Ja tässä vaiheessahan ne uutiset Selinin projektia kohtaan vasta alkoivatkin kiihtymään, kun rahoitusongelmat alkoivat näkymään. Oli saatu pääosaesittäjä, oli palkattu suomalaisesta näkökulmasta ylihintainen maskeeraaja, oli jo suurella innolla ruvettu rakentamaan ulkomaisille kuvauspaikoille poteroita ja lavasteita, kun selvisi että lisärahoitusta tarvitaan ainakin 10 miljoonan euron edestä. Sen sijaan, että esimerkiksi Harlin olisi pistänyt omasta pussistaan puuttuvat rahat, mihin hänellä suurella todennäköisyydellä olisi ollut varaa, päätettiin ruveta kerjäämään sitä tavoilla jotka muistuttavat henkilöitä jotka vinkuvat Youtubessa rahalahjoituksia saadakseen tehtyä videoita joissa pistävät cd:ltä siirretyn biisin skannatun levykansikuvan oheen. Tai vielä surullisempana tapauksena eräs nimeltä mainitsematon leffablogi, joka pyytää bitcoinlahjoituksia jotta voi pitää ilmaiselle blogipohjalle tehdyn tuotoksensa riippumattomana. Hei c'mon nyt!
Tai ei se hullu ole joka pyytää ja siksi tottakai Selinkin laukaisi ilmoille kampanjan jossa myytiin ennakkolippuja Mannerheim-elokuvaan ja tässä vaiheessa Harlinin usko alkoi selvästi hiipumaan, kun mies päätti iskeä hanskat naulaan ja palasi tekemään sitä mitä osaa parhaiten, kevyttoimintaa. Harlinista on todettava se, että vaikka hän olisi pulittanut ne mainitut 10 miljoonaa, niin fiksumpaahan se oli pysyä vain palkattuna ohjaajana, kuin ottaa vastuu elokuvan rahoista jolloin tappiotkin olisivat langenneet omaan niskaan ja mies taatusti tiesi, että 10 miljoonan jälkeen olisi eteen tullut jokin toinen rahareikä.
Ikävintä Selinin rahankeruukampajassa oli se, että sitä mainostettiin kuin jotain Perussuomalaisten vaalipuheita joissa on vaihtoehtoina joko olla isänmaallinen ja kannustaa tarjottua asiaa, taikka vastustaa Suomea. Eli se republikaaninen tyyli jossa vaihtoehdot ovat joko meidän puolellamme taikka meitä vastaan.
Siispä Selinin temput alkoivat vaikuttamaan oman haudan kaivamiselta ja esille noussut YLEn projekti alkoi tuntumaan siltä, että nyt kunniakas kotimainen verovaroin tuettu Yleisradio tekisi asiallisen, rehellisen elämänkerran josta puuttuisi pinnallinen glamööri ja sisältö nousisi tärkeimmäksi. Mäkeen siitä Selin ja uhoprojekti joka ei edes zombietuneena suostunut myöntämään olevansa kuollut.
YLEn Mannerheimprojekti vaikutti alusta alkaen laskelmoidulta sen tullessa esille kun uutset Selinin elokuvan vaikeuksista nousivat pintaan ja näin ollen mediaseksikäs aihe voitaisiin ottaa rahastuskäyttöön, kunhan se vain esitettäisiin siten, että annettaisiin vaillinnaisten informaatioiden herättää ihmisten mielissä vääriä kuvia.
Siispä ei kerrota, että elokuva aiotaan kuvata Afrikassa, ei kerrota päähenkilön olevan tummaihoinen, etc. Kun jos rehellisiä ollaan, tietojen pimitys tuskin johtui siitä, ettäkö oltaisiin pelätty ihmisten reaktioita ja elokuvanteon vaarantumista, sillä ajoissa kertominen olisi laannuttanut suurimmat soraäänet tähän mennessä, vaan siitä yksinkertaisesta syystä etteivät YLEn elokuvan tekijät tienneet tekevänsä elokuvan Afrikassa ja tummaihoisella päähenkilöllä. Operaatio Mannerheim-dokumentaarisarja osoittaa erinomaisesti kuinka pihalla elokuvantekijät itsekin olivat tekemästään ja kuinka paljon tehtiin juosten kusten. On hyvin vaikea uskoa yhdenkään Suomen Marsalkan tekijän olevan ammattilainen, sillä elokuvantekoon liittyvät ratkaisut ja yleisasenne saavat Hauskimpien Kotivideoiden kotitekijoiden vaikuttamaan enemmän elokuvantekoon perehtyneiltä. Siispä YLEn elokuvan kohdalla oleva kouriintuntuva valmistautumattomuus saa olettamaan, että kyseessä on jokin Peter Jacksonin Forgotten Silverin kaltainen feikkidokumentti jossa itse elokuva on sivuseikka ja Operaatio Mannerheim-dokumentti on se pääasia.
- Virolaistuottajan lupaus, että elokuva voidaan toteuttaa 5000 dollarilla ja nimenomaan Keniassa koska siellä se onnistuisi tuolla rahalla, kun jokainen tajuaa jo tässä vaiheessa että jopa Roger Cormanilla olisi silloin vaikeuksia. Ällistyttäviä vieläpä ovat tuon Virolaistuottajan kokemukset Kenialaisesta filmiteollisuudesta, kun hän oli saanut melkein yhden elokuvan valmiiksi eivät ainakaan luo uskottavuutta. Ja huomautukset siitä, että Keniassa saadaan elokuvia tehtyä jopa kahdessa päivässä myöskään valele Erkko Lyytisen elokuvaa luotettavuuden kastikkeella.
- Autokuskin palkkaaminen tuottajaksi ja auttamaan castingissa on silkkaa Ed Woodia.
- Erkko Lyytisen sokeus jopa ns. erilaista Mannerheimia kohtaan tulee esille esimerkiksi siinä, kuinka hän selittää Mannerheimin varmaan olleen juuri sellainen kuin autonkuljettaja Samin esittämässä mahdollisessa toimintakohtauksessa, tai kuinka Telley Savalas on kuin Mannerheim koska hänellä on arpi poskessa. Öö, okei.
- Lyytisen mukaan elokuvaa oli suunniteltu jo kaksi vuotta ennen kuvausten alkua vaikuttaa epäuskottavalta jo siksikin, että tuolloinhan hänenkin olisi luullut olevan edes jotenkin tietoinen siitä miten Keniassa tehdään elokuvia. Yllätykset ymmärrän, mutta edes jonkinlaisen opaslehtisen lukeminen olisi varmasti auttanut.
- Lyytisen myös kerrotaan halunneen viimein tehdä Mannerheim-elokuva jota Suomessa oli odotettu vuosikymmeniä, mutta jopa hän itsekin varmasti tajusi, että tehdessään mitä tahansa ns. erilaista on se täysin muuta kuin käsitys siitä mitä oli odotettu on. Mikä saa uskomaan, että joko Lyytinen puhuu puppua, tai sitten todellakin halusi tehdä perinteisemmän henkilökuvauksen ja koettaa vain myöhemmin uskotella itselleen muuta.
- Operaatio Mannerheimin logo joka hajoaa kahtia Mann- ja erheim-osaan, pistää miettimään onko se ERHEim-osa tarkoituksellinen.
Ja monet muut dokumentissa esille tulevat seikat vakuuttavat katsojan siitä, että vaikka ei itse olekaan elokuvantekijä, niin kenellä tahansa on oikeus ja lupa arvostella elokuvia, sillä välillä elokuvantekijät itsekään eivät anna itsestään ammatillista kuvaa. Joten kollegani arvon harrastelijaleffabloggarit ja muut ihmiset, mielipiteenne elokuvista, hyvät ja huonot, olivat ne perusteltuja tai eivät, ovat paikkansa ansainneet.
Ajoittain YLEn projekti vaikuttaa rehelliseltä. Puheet siitä kuinka nyt täytyy olla jo kulunut tarpeeksi aikaa siihen, että jopa Mannerheimia täytyy olla mahdollisuus kuvata eri tavoin kuin normit määräävät kuulostaa juuri sellaiselta, että nyt uskotaan tekeillä olevan taidetta ja luotetaan omaan näkemykseen. Mutta kun lopputulos on kömpelösti ohjattua saippuasarjaa joka vaikuttaa enemmän siltä, että kuin oltaisiin julkaistu harjoitukset kuin varsinaiset kuvaukset, niin alkaa tuntumaan siltä, että ei olla yksinkertaisesti vain osattu tehdä elokuvaa ja päätetty korjata mokat väittämällä kaiken olevan tarkoituksellista ja ympärille on sitten luotu väittämiä siitä kuinka on haluttu kokeilla Suomalaisten suvaitsevaisuutta, tms. Tosiasiassa kyseessä on vain huonosti tehty elokuva jossa päätökset valita rooliin tummaihoinen näyttelijä, kuvata se Afrikassa ja muut tälläiset seikat ovat syntyneet vain joko rahanpuuttesta, siitä ettei olla uskallettu avata suutaan, taikka vain vahigossa ja sitten Snuff-elokuvan tavoin väitetty sen olevan muuta kuin se on. Joten on elokuvaa ja dokumenttisarjaa katsomalla on hyvin vaikea uskoa itse elokuvan olevan sitä mitä Erkko Lyytinen halusi, mutta itsetunto ei vain anna lupaa myöntää virhettä.
Mutta hetkinen, mitenkäs se itse elokuva menee:
Kiertolainen kertoo iltasella lapsille kertomuksen miehestä nimeltä Gustaf Mannerheim (Telley Savalas Otieno), joka jäi nuorena orvoksi, rakastui teininä Anastaciaan (Beatrice Wangui), suuttui koska nainen erehtyi synnyttämään tytön ja mies keskittyi sotilasuraansa. Tietenkään tässä ihmissuhdekuvauksessa ei sotimista näytetä kuin tunteiden tasolla ja ohimennen televisiossa, mutta sellaista Uuno Turhapuro Armeijan Leivissä-kuvausta militariasta kyllä harrastetaan ja Mannerheim kerää mitaleita, pokaa toisen miehen naisen, iskee kolmannen ja kasvattaa salamana parran jotta voi lähteä kiertolaisena kertomaan tarinaansa lapsille.
Liekö siis ihme, että uutisointi elokuvan ympärillä ja Operaatio Mannerheim-sarja ovat se mielenkiintoisempi osa tätä ilmiötä.
Telley Savalas on jopa tälläisessä näkemyksessä vääränlainen valinta, sillä hän ei ole näköjään kovin hyvä näyttelijä (mukavan oloinen heppu kuitenkin) ja siihen ei vaikuta ihonväri, koska esimerkiksi samankaltaisesta valinnasta huolimatta Michael Clarke Duncan oli Daredevilin parasta antia ja se sentään on huonompi elokuva. Ja muut elokuvan näyttelijät esiintyvät parhaimmillaankin siten kuin eivät olisi varsinaisissa kuvauksissa, vaan kuten aiemmin sanoin, harjoituksissa. Tätä harjoitusoletusta tukee vielä se, että taustalla näkee ohikulkevia autoja, tai jonkun sivullisen kävelevän. joiden on hyvin vaikea uskoa olleen tarkoituksellisia.
Lisäksi kuvasävyltään elokuva on laimea, kuvaus selvän hutiloittua kun parissa zoomissa kuva sumenee väärissä kohdin, äänitys hiukan suttuista ja juoni sattumalta tehty. Ja miksei Savalasille saatu edes tehtyä pukua joka olisi näyttänyt oikean kokoiselta?
On siinä kuitenkin sellaista naivia lapsellisuutta jota katsoessa tulee välillä mukava olo ja jos oikeasti jaksaa olla välittämättä sen kömpelyydestä ja taustoista, katsoo sen aivan yhtä sujuvasti kuin minkä tahansa keskitason saippusarjan jakson.
Se loukkaako Suomen Marsalkka Mannerheimin muistoa on kyllä ihan puutaheinää, sillä tätä elokuvaa katsellessa ei tule Mannerheim yhtään sen enempää mieleen kuin Telley Savalasista Telly Savalas. Se ei ole modernisoitu kertomus Mannerheimista, sillä eihän tämä kerro itse Mannerheimista, vaan pikemminkin henkilöstä jonka nimi sattuu olemaan Mannerheim ja joka vain sattui olemaan sotilasuralla.
On muuten aivan uskomatonta, että tämä kaikki johti vain noin kolmen vartin pituiseen elokuvaan, joka sentään tuntuu kolmelta tunnilta. Ja ihmeen paljon he silti joutuivat kierrättämään kohtauksia.
Jos Suomen Marsalkka vaikuttaisi rehellisemmältä elokuvalta, voisi se olla niin huono että olisi hyvä, mutta nyt se on vain huono ja se on suuri sääli, sillä tälläisen haloon herättäneen elokuvan luulisi edes jotenkin koskettavan. Vaikka sitten edes suuttuttavan. Mutta nyt sitä on vain, että "ai tälläinenkö se on? Samapa tuo." Joten vaikka luulisi, että sitä voisi suositella katsottavaksi edes siksi jotta näkisi jotain erilaista, niin se ei pidä paikkaansa. Sitä jotenkin oletti saavansa nähtäväkseen jotain mukaerilaista kuvausta samaan tapaan kuin esimerkiksi Cate Blanchett Bod Dylanina, eikä vain jotain hälläväliää.
Herää kuitenkin kysymys, että kumpi se nyt oikeasti onkaan se oikea amatöörimäinen egotrippi. Lyytisen kömpelö kotivideo jonka teossa harhautettiin, vaiko Selinin toteutumaton Hollywoodhuttu jonka teossa harhautettiin? Varmaa kuitenkin on se, että tällä hetkellä Suomen Marsalkka on huomattavasti mielenkiintoisempi tapaus kuin Selinin olematon elokuva. Se ei vain ole hyvä elokuva.
Plussaa on annettava siitä, että kun Telley Savalas esitti Mannerheimia teini-ikäisenä hän sai minut nauramaan niin, etten saanut henkeä. Se oli kuin katsoisi Howard Sternia esittämässä itseään teininä. Sillä erolla, että Stern teininä oli varmaan tarkoitettukin huvittavaksi mutta ei ollut, kun taas Savalasin tuskin on tarkoitus naurattaa siinä mutta naurattaa.
Ja musiikki on kanssa aikalailla mieleeni.
Tähdet: *
Suomen Marsalkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti