Tarpeellista Tavaraa (Needful Things, 1993)

Muistatteko tv-sarjan Aaveita ja Kummituksia? Siinähän oli se antiikkiliike jonka kaikki tavarat olivat kirottuja ja sitten piti jäljittää niiden ostajat ja koettaa palauttaa tuotteet kauppaan. Ei, kyseessä ei ollut akryyliamidista ranskalaisissa, taikka lasinsiruista broilerissa, vaan esimerkiksi hansikkaasta jolla pystyi parantamaan ihmisiä, mutta se tauti piti siirtää johonkuhun muuhuun taikka se tappoi omistajansa.
Syy miksi mainitsen kyseisen sarjan on se, että kun aikoinaan luin Stephen Kingin kirjan Tarpeellista Tavaraa, tuli tuo kyseinen ohjelma mieleeni ja sama tapahtui kun näin ensimmäistä kertaa Kingin kirjasta tehdyn elokuvasovituksen ja jälleen nyt uusintakatselun myötä se tv-sarja pilkahti ajatuksiini.
Ei huolta, ei Tarpeellista Tavaraa tunnu tarinana miltään kopioinnilta, mutta kertomus olisi mahtunut myös yhdeksi jaksoksi tuohon edellä mainittuun sarjaan.

Castle Rockin pikkukaupunkiin saapuu iäkäs herrasmies Leland Gaunt (Max von Sydow) joka avaa mukavan pienen antiikkiliikkeen. Kuitenkin sen sijaan, että Gauntilla olisi myytävänä vain vanhoja lamppuja ja vhs-kasetteja, on hänellä tarjolla aina juuri se mitä kulloinenkin asiakas eniten halajaa. Koska Gaunt vieläpä tuntuu tuntevan jokaisen asukkaan ja tietävän mitä he eniten kaipaavat jo ennen kuin ehtii avata liikkeensä, voimme todeta että mies todellakin vastaa kysyntään.
Eikä huolta jos sinulla ei ole tarpeeksi rahaa, sillä aina on mahdollisuus maksaa ostos pienellä palveluksella. Pian asukkaat niin isot kuin pienetkin, arat kuin virratkin saavat unelmansa toteutetuiksi ja siinä samalla tekevät Gauntille palveluksia aina kepposista murhiin ja kohta koko kaupunki roihuaa kuin Nero olisi ollut asialla.
Sheriffi Pangborn (Ed Harris) alkaa ymmärrettävästi ihmetellä mikä kaupunkilaisia riivaa ja kohta hänelle selviääkin, että Gaunt on kaiken takana. Voi olla kuitenkin hankalaa estää kaupunkia tuhoutumasta, kun vastustaja saattaa olla itse Saatana.

Eipä tämä nyt kovinkaan pelottava elokuva ole, tai edes huisin jännittävä. Ei ollut ennen eikä ole nyt. Mitä se on, niin se on enimmäkseen mainiosti näytelty ja veikeällä tarinalla varustettu leikkisä kauhistelu.
Pidin etenkin siitä miten Tarpeellista Tavaraa onnistuu enimmäkseen pitämään yllä eräänlaista lapsellista tunnelmaa yllä. Hieman samaan tapaan kuin millainen on vaikkapa Gremlinsissa. Kiva pikkukaupunki joka näyttää karanneen Frank Capralta, mutta päätyneen Francis Baconille.
Musiikki heittelee lapsellista murhaavaan (vrt. hyppy Lemony Snicketista Omeniin) ja Max von Sydow on maailman mukavin Helvetin herra.

Valitettavasti se varsinainen särmä puuttuu. Joten vaikka pidinkin siitä, että elokuva on kuten mainitsin leikkisä, niin olisi sen pitänyt olla myös tarvittaessa synkempikin. Otankin tässä esille aiemmin mainitsemani Gremlinsin, joka nimenomaan onnistuu siirroissaan perhe-elokuvasta suoranaiseen kauhuun.
Ja jotenkin tuntuu kuin hyvin mukavan rauhallisesti kasvavasta tarinasta hypättäisiin liian aikaisin kliimaksiin. Otettaisiin 12:sta askeleesta 1, 2, 3, 4, 5, 6 ja 12, mutta entäpä ne muut? Nyt tuntuu siltä kuin välistä jäisi paljon pois, sillä koska elokuvan lopussa näytetään että koko kaupunki asukkaineen on kaaoksessa Gauntin ansiosta, niin vaikka puherooleja on aika runsaasti, niin aivan liian moni ihminen jää sivuun jotta näkisimme kunnolla kuinka Gaunt sekoittaa kaikkien asukkaiden pään. Onhan toki kyseessä pikkukaupunki, mutta asukkaita on varmasti enemmän kuin jokin 15 kappaletta ja sen tulisi myös näkyä jotta lopetus olisi tehokkaampi.

Tarpeellista Tavaraa on siis mukava, hiukan harmiton kevytkauhistelu.


Buster: I just killed my wife. Is that bad? 
Leland: Hey, these things happen.

Tähdet: ***
Tarpeellista Tavaraa