perjantai 25. toukokuuta 2012

Saapasjalkakissa (Puss-in-boots, 1972)

Eipä ole Stefanin tekemä kansi tässä lastenkasetissa, mutta ei se silti hirveästi helpota, kun edelleen mennään metsään niin että Bennett päästää höyryä. Kannen perusteella voisi luulla tämän Saapasjalkakissan näyttävän hieman samankaltaiselta tuotokselta kuin jokin Muskettikoirat, mutta takakannen perusteella tämä onkin Mowgli Puolassa. Ja miksi Valerian on tuossa pikkukuvassa?
Itse varsinainen animaatio onkin sitten Rankin/Bass-tuotoksia, joten tällä kertaa piirros muistuttaa Hakki Koiraa, eikä se ainakaan minua kiusaa.

Jaakolla on kissa ja kun Watto kusettaa edellä mainittua, niin tuo kissa, nimeltään Orlando pistää sukiltä näyttävät saappaat jalkoihinsa ja alkaa puhumaan. Orlando agitoi kyläläiset mellakoimaan ja siinä saa Wattokin osansa Riot onista. Seuraavaksi Orlando päättää, että annetaan kuninkaalle pullaa ja valehdellaan Jaakon olevan supermies ja markiisi, että Jaakko voi sitten naida prinsessan ja elää elämänsä yhdessä onnellisina kuin Albert ja Charlene (auts!).
Tähän asti turpansa rullalla pitänyt Jaakko tulee kuitenkin tunnontuskiin ja kertoo Orlandon olevan Cyrano, johon myöskin hiljaisena pysynyt prinsessa toteaa että tiesi koko ajan Jaakon valehtelevan, mutta juuri siksi hän haluaakin naida hänet. Mitä?
Ja miksi kukaan ei missään vaiheessa sanonut "osaaks toi kissa puhua?"

Piirrostyyli on tietenkin Hanna-Barberamaisena mukavaa vaihtelua nykyisiin kaikkea aivan järjettömästi suuhun kerralla-animaatioihin, mutta Saapasjalkakissa ei kuitenkaan ole niin hyvää vaihtelua, että sitä menisi piirrostyylin vuoksi suosittelemaan.
Asiaa ei auta hyvin sekavasti esitetty tarina ja dubbaus joka innostaa toimimaan kuten God Told Me To. Ei riitä, että dubbaajien vinkuna ja vonkuna on koko ajan pakotetun kuuloista, mutta kun alta kuulee lähes yhtä kovalla olevan alkuperäisen ääniraidan, jonka 60's like psychedelic dude-asenne saa uskomaan, että tämä Sgt. Pepper on vetänyt liikaa Scooby Snacksejä.
Onneksi sentään tekstitys ei ollut vielä enempää sekoittamassa, sillä sellaisiinkin julkaisuihin on tullut törmättyä.

No, onneksi kasetilla on perässä Kippari Kalle-piirretty, joka on,,, no, Kippari Kalle-piirretty. Eli Brutus kiusaa, Olga heiluttaa käsiään ja Kippari vetää kannabista.

Tähdet: *
Saapasjalkakissa

Ei kommentteja: