Crime Scene Imbecile

Tämän unen näin, nukkuessani, 6 - 7.8.2008 yönä.

Olin Gil Grissom C.S.I:stä ja minulla oli suhde kollegani Sara Sidlen kanssa. Piilottelimme suhdettamme ja olimme sopineet treffit erääseen työpaikkakahvilaan. Kyseinen kahvila oli itseasiassa Lapinjärven Sivarikeskuksen ruokala, mutta tässä tapauksessa interiöstään huolimatta olimme Las Vegasissa.
Sara toi mukanaan veljensä, jonkin kasvottoman pojanroikaleen. Sara sanoi että ”tehän voisitte istua vierekkäin ja minä istun tässä pöydän toisella puolella.” En sanonut mitään, mutta olisin halunnut istua Saran vieressä, jos vaikka tulisi halu hyväillä, tai muuta kummallista.
Paikalle saapui eräs Mark, joka todellisuudessa on eräs asiakkaistamme, mutta tässä unessa hän oli vain joku tyyppi joka tunsi minut. Mark sanoi ”mutta sehän on Gil” ja jatkoi kovaäänisesti ”kattokaa, Gil on homo kun se istuu pojan vieressä!”
Kuiskasin pöydän yli Saralle ”hei eiks me voitais istua vierekkäin, kun mua vähän nolottaa” ja Sara vastasi kummastellen ”älä nyt oo naurettava. Et sä homoks muutu istuessas mun veljen vieressä.” Kun tarpeeksi moni oli oli osoitellut sormella ja tirskunut, päätin nousta ja poistua paikalta. Lähtiessäni sanoin Saralle ”ei tästä tuu mitään, meidän on parasta erota. Mä meen kotiin.”
Astelin alakertaan (Lapinjärven Sivarikeskuksen kahvilassa ei ole alakertaa) ja siellä vastaani tulivat Catherine Willows ja muut CSI-hyypiöt. Catherine sanoi minulle ”ai kato moi Gil, mitä sä täällä? Me saatiin ilmoitus että yläkerrassa on ruumis. Tuutsä jeesaan?” Äkkiä mieleeni tuli kauhistuttava ajatus että tätä menoa edeltävä suhteeni Saraan tulisi ilmi ja CSI-logiikalla minulla olisi siis motiivi sen jonkun tyypin tappoon. Sillä jos pimitin suhteen, niin olisin varmasti myös salannut tappaneeni jonkun. Koska en ollut tappanut ketään, niin keksin äkkiä ruveta huojumaan ja sanoa Catherinelle että ”sori mä oon niin saatanan kännissä ettei musta olis mihinkään” ja poistuin paikalta.
Ulkona, heti nurkan takana soitin Saralle joka oli jo ehtinyt kotiin. En kertonut mistä oli kyse, vaan pyysin että Sara ottaisi hätäpakkauksen mukaan ja tapaisi minut siellä, hän tietäisi missä.
Sara tapasi minut hautausmaan ja maantien välisellä nurmialueella. Se oli sellainen pieni kumpare ja me olimme sen alemmalla tasolla.
Ilta alkoi jo pimetä.
Saralla oli mukanaan muovikassillinen mallinukkien osia ja kerroin suunnitelmani ”ne epäilee mua ihan taatusti siksi tappajaksi, joten me tehdään noista osista ruumis ja haudataan se. Sitten me ilmoitetaan siitä CSI-porukalle ja ne hämääntyy niin, että ne unohtaa mut kokonaan. Mut eka mun pitää saada toi katulamppu sammuksiin, tai muuten armeija löytää meidät.”
Rupesin heittelemään paristoilla katulamppua, mutta ne ne vain kimpoilivat sen muovikupolista. Hetken heiteltyäni paristoja, otin niitä kourallisen käteeni ja heitin kaikki kerralla ja nyt sain lampun sammuksiin.
Yht'äkkiä kuulin kumpareen yläosalta saksankielistä puhetta. Vilkaisin ja huomasin sinne saapuneen nuoren pariskunnan ja he olivat aikeissa ruveta hässimään. Ajattelin että tämä on huono juttu, kun he vielä kohta huomaisivat meidät. Sanoin Saralle ”seuraa mun mallia. Luota muhun” ja rupesin kiihkeään suuteluun Saran kanssa. Nuoripari kuuli ähellyksemme ja totesi että he poistuvat häiritsemästä.
Otin kännykkäni esille ja aioin soittaa apua, mutta kuulin yllättäen äskeisen nuorenparin puhelun omasta puhelimestani. Kuunneltuani hetken käännyin Saran puoleen ja totesin että ”meidän pitää häipyä. Ne ilmoitti että me ollaan Bengalin alueella ja sieltä tulee vartijat ajamaan meidät pois.” Lähdimme juoksemaan hautausmaan poikki, kunnes pysäytin meidät ja käskin ottamaan kengät pois jaloistamme. ”Ihan tosi, me aina löydetään kaikki kengänjälkien perusteella, joten juostaan paljain jaloin ja kukaan ei löydä meitä.”