Seuraavassa kirjoituksessani tulen esittämään kielikuvia jotka saattavat tuntua joistakin henkilökohtaisesti loukkaavalta ja siltä että vähättelisin teinikapinaa ja henkilökohtaisia yksinäisyyden tuntemuksia. Itsekin masennukset ja kaupungista pois muutot kokeneena en tahdo mennä henkilökohtaisuuksiin, joten sellaisina niitä ei tule ottaa, ellei sitten tahdo uskoa että pilkkani osuu myös omaan nilkkaani.
Mutta Twilight on niin uskomattoman pinnallinen elokuva, että täytyy olla kyllä pahasti rajoittunut jos ei osaa ottaa tämän elokuvan sisältöä huumorilla, koska voi Luoja sentään, tämähän on komedia!
Kalkkinaamainen Bella (Kristen Stewart) murjottaa ja kertojaäänen kautta osoittaa olevansa tyypillinen ”kukaan ei rakasta mua”-teini joka uskoo olevansa maailman ainoa Justin Timberlake-fani, kirjoittaa runoja nimimerkillä SärkynytEnkeliGirl92 ja on muutoinkin tarpeettoman syyttä ”masentunut.” Nämä seikat vain korostuvat kun kaupunkilaistyttö joutuu muuttamaan isänsä luokse keskellä metsää sijaitsevaan pikkukylään, jossa joka ainoa ihminen ottaa hänet rakastavasti vastaan, mutta hänpä vain puistelee päätään ja on edelleen olevinaan yksinäinen. Mutta onneksi alueen kauniiden ja komeiden yli-ihmisoppilaiden joukosta löytyy myös Cullenin neitseellisen valkoisiin pukeutunut kakaralauma, joiden homo superionina on Edward (Robert Pattinson) joka hui kauhistus tummalla paidallaan ja puunaamallaan tekee vaikutuksen Bellaan. Varmasti Bella tunsi sielunsisaruutta Edwardiin jo senkin vuoksi että hidastetusti kulkeva Edward on se koulun toinen kirjaimellisesti valkonaamainen henkilö Bellan ohella.
Seuraavaksi Bella voikin kulkea hidastetusti tuulettimen edestä jotta hiukset voivat hulmuta ja näin tehdään vaikutus Edwardiin. Edward juoksee pakoon murjottaen.
Bella masentelee kun Ed ei saavu pariin päivään kouluun.
Sitten Edward tuleekin ja tässä vaiheessa on hänen mielialansa muuttunut, koska nyt Bella ei aiheuta hänessä alahuulen väpätystä ja pakoon juoksemista, vaan vaivautunut romanssi voi alkaa. Tälläisen rakkaustarinan tärkeimpiä elementtejä ovat hymähdykset ja alaspäin katselu.
Edward toteaa että Bellalle että tästä on vaikea saada selkoa, mikä on epäloogista sillä vaikka Bella on koko ajan masentuneen oloinen niin hän vastaa joka ainoaan kysymykseen ja kertoo itsestään ja elämästään asioita joita eristäytyneen oloinen henkilö ei helpolla kertoisi. Sitten Edward juoksee taas masentuneena pois.
Kun Bella meinaa jäädä auton alle, mutta tulee masentuneen Edwardin pelastamaksi, huomaa Bella että tällä pojalla on yllättäviä yliluonnollisia voimia karkuun juoksemisen lisäksi.
Elokuvassa tahdotaan kovasti korostaa Bellan erakkomaisuutta siten että hän seisoo aina hieman erillään muista ihmisistä, heistä jotka tauotta tarjoavat lämmintä syliä, rakkautta ja ystävyyttä. No, Bella tunteekin enemmän vetoa Cullenin kalpeisiin kakaroihin jotka ovat myös erillään muista, vaikka elitistiryhmähän se sekin on.
Olemme luokkaretkellä jossain kasvihuoneessa ja taas Edward pakenee ja tulee heti takaisin Bellan luokse sanomaan ettei heidän tule olla ystäviä,,, no juokse nyt taas pakoon.
Taas Edward saapuu vikittelemään Bellaa ja kehoittaa Bellaa pysymään kaukana, mutta onneksi käsikirjoitukseen on vaivauduttu laittamaan maininta siitä kuinka Bella ihmettelee Edin mielialanmuutoksia.
Tässä välissä saamme pienen pohjustuksen tulevien tarinoiden vampyyrien ja ihmissusien väliseen kinasteluun, mutta pääosin elokuva jatkaa edellisten minuuttien tapaan sitä kuinka ollako vai ei olla vai ollako.
Sitten sen yhden Seinfeldissa näytelleen tyypin kimppuun hyökkäävät jotkut ääliöiltä kuulostavat nuoret henkilöt.
Huligaanit heiluvat Bellan ympärillä, mutta Edward saapuu paikalle ja katselee kulmiensa alta mikä saa huligaanit pakenemaan.
Tässä vaiheessa elokuvaa on kaksi ihmistä kuollut jonkin epäillyn eläinhyökkäyksen vuoksi, mutta mehän tiedämme että kyseessä olivat ne ääliönuoret.
Nyt onkin hyvä aika paljastaa Bellalle että Edward on ajatuksia lukeva masentunut vampyyri ja että aiempien kuolemien aiheuttajana ei ole Ed saati sitten kukaan muukaan Cullenin kakaroista.
Bella liikkuu hidastetusti, Edward liikkuu hidastetusti. Tämän elokuvan pituus olisi noin kahden tunnin sijaan vain yksi sellainen jos kaikki hidastuskohtaukset tapahtuisivat normaaliajassa.
Edward kimaltelee auringossa ja miksi hitossa hän paljasti rintakehänsä tässä kohtauksessa kun olisihan se ihon kimaltavuus selvinnyt jo pelkkien kasvojenkin kohdalla.
Bella ja Edward ovat nyt varsinainen pari ja se aiheuttaa Cullenin kakaroissa iloa ja mustasukkaisuutta, koulun muissa oppilaissa ihmetystä ja parimmekin päättää hymyillä.
Hitto nämä efektit joissa Ed hyppii tai juoksee ovat kömpelöitä, mutta Carter Burwellin romanttinen pianoteema on nätin kuuloista ja pidin kohtauksesa jossa Ed soittaa pianolla tuota teemamusiikkia vaikka kohtaus onkin huojuen kuvattu ja kliseisen tunnelmallisesti sumuvalaistu.
Kun Edward saa tilaisuuden höylätä Bellaa, keskeyttää hän alkamattoman aktin. Hei c'mon, onhan Bella nyt tylsä kuin uppotukki ja hieman elävänkuolleen näköinen, mutta kuitenkin.
Cullenit ja Bella kohtaavat ne murhien syylliset, eräänlaiset Lost Boys-kopiot ja heistä kaksi James (Cam Gigandet) ja eräänlainen Lost Girl, Victoria (Rachelle Lefevre) haluavat kiukutella ja popsia Bellan suihinsa. Ja taaskaan en tajua tätä logiikkaa. Miksi hitossa James ja Victoria aloittavat Bellan jahtaamisen ja tekevät kaikkensa saadakseen juuri hänet verettömien verikekkeiden alkupalaksi, kun pienemmällä vaivalla he voisivat pureskella kymmeniä muita ihmisiä.
Edward ja James tappelevat enimmäkseen löysän näköisesti vaijereilla heiluen, mutta lopulta Edward vaikuttaa olevan yhtä impotentti kuin aiemminkin. Muut Cullenin kakarat tappavat Jamesin ja Ed imee loukkaantuneesta Bellasta Jamesin myrkyllisen vampyyriveren pois ja hupsistakeikkaa kun kaikki on kenties vinksin vonksin mutta ainakin heikun keikun, ja elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.
Ja taas Edward kehoittaa Bellaa lähtemään pois, mutta he voisivat olla täällä yhdessä.
Sitten tanssitaan.
Minä en ole tämän elokuvan kohdeyleisöä ja tiesin sen jo ennen kuin näin elokuvan, mutta kyseessä kuitenkin on väitetysti vampyyrielokuva ja kyseisen genren ystävänä oli tämäkin siis nähtävä.
Pidän siitä että uskalletaan ottaa erilainen näkökulma vampyrismiin. joten minua ei yleensä vaivaa se jos konventioista poiketaan, vaikkakin inhoan syvästi sitä perinteistä kohtausta jossa joku kertoo ns. totuuksia vampyyreista sen kyseisen elokuvan selventämiseksi. On kuitenkin todettava että Twilight on yhtä paljon vampyyrielokuva kuin Yksin Kotona on elokuva Japanilaisesta jättiliskosta tuhoamassa kaupunkia. Tämä on vampyyrielokuva heille jotka eivät pidä vampyyreista, sillä sopivissa kohdissa silmiään räpäyttäen jäävät Twilightin lyhyet vampyyrikohtaukset huomaamatta.
Minua ei siis haitannut kimaltevat timantti-ihot. Siinähän välkehtivät, vaikka tyhmältähän se näyttääkin. Minua vaivasi se että tämä tarina oli kuin se noin 10 vuoden takainen tilanne kun eräs iältään parikymppinen tyttö kritisoi minua minua satanistisen merkin esittelystä kun takissani oli rauhanmerkki. Eli täysi aiheen puute ja tietämättömyys siitä aiheen sisällä.
Ja silloin kun elokuva ei häirinnyt tarinansa onttoudella, se oli aivan naurettavan pinnallinen ja tahattoman humoristinen. Ei hitto niiden kaikkien muka-tunnellisten hidastusten kanssa, saati sitten elokuvan siivilävalaistukset ja se uskomaton määrä niitä kulmien alta katseluja tai kaukaisuuteen tuijotuksia. Edes se Youtuben dramaattinen jyrsijä ei ollut näin ylimelodramaattinen.
Kohtaus jossa Bella näkee Edin ensimmäistä kertaa sai melkein juomat roiskahtamaan nenästäni. Edellyttäen tosin että olisin juonut jotain sen kohtauksen aikana. Kuvasta puuttuivat vain sireenien vonkuna, vilkkuvalo ja iso kyltti Edwardin käsistä osoittaakseen että kyllä, hän se on.
Elokuvan pinnallisuus tulee myös esille siinä että joka ainoa henkilö elokuvassa on nuori, kaunis ja menestyvän oloinen. Jopa ne vandaalit vaikuttivat joltain herrasmiesten klubin juniorijäseniltä. Eikä kyseessä ole mikään satiirinen näkemys jonkun Starship Troopersin tavoin, vaan tämä elokuva kertoo meille ettei Stephenie Meyerin maailmaan mahdu ns. tavallisia ihmisiä.
Ja mitä sieniä on Meyer popsinut kun puhuu Bellasta vahvana naishahmona. Eihän Bella tee muuta kuin murjottaa, on masentunut, tai vinkuu ja on surullinen,,, jopa ollessaaan iloinen.
Myönnettäköön toki että Twiligh on täydellinen elokuva eskapismiin, sillä tämän elokuvan esittämä utopia on niin totaalista fantasiaa että jos on altis innostumaan tämänkaltaisista kertomuksista, niin Twilightin maailmaan voi todellakin paeta karua kylmää ulkomaailmaa. Twilightin todellisuus on lähinnä karkkimaailmaa jossa pilvet ovat hattaroita, meret kaakaota ja maa vaahtokarkkia, joten kaikkinainen vakavuus ja kriittisyys saa väistyä jotta pystyisi naama vakavana uskottavasti kertomaan kuinka hyvä ja tärkeä elokuvaa Twilight on. Tosin jos käsitys draaman huipusta on Vuosi Nuoruudestani ja Bridget Jones, ja vaatehylly notkuu Marilyn Monroe-printtipaidoista ja levylautasella pyörii Beyonce, niin olkaa hyvät, tämä on Teille.
Auttaa myös kovasti jos piti Dawson's Creekin pumpulinpehmeästä ns. high school draamasta.
Twilight on jotain sellaista jonka menestys saa minut ihmettelemään että miten se on mahdollista, mutta toisaalta ymmärrän täysin miksi se vetoaa tietynlaisiin ihmisiin, mutta en kuitenkaan ole laisinkaan pahoillani etten itse kuulu niihin ihmisiin.
Tähdet: *
Twilight: Houkutus
...NOIR
3 kommenttia:
Hehhehheh, kiitos aamupäivän piristyksestä! Aivan loistavasti kirjoitettu analyysi, vähän samaan tyyliin kuin mitä Domino-blogin Anzi kirjoitteli pari viikkoa sitten :)
Minä kun olen peräti ne kirjatkin lukenut, en voi suuresti elokuvaa syyttää sen ala-arvoisuudesta. Ne kirjat kun ovat ihan samanlaisia ;-) Tietyllä tavalla viihdyttäviä ja antavat mahdollisuuden eskapismiin, mutta eivät varsinaisesti hyviä, itse asiassa hyvinkin ärsyttäviä kun tarkemmin ajattelee (kun ajan mittaan se Meyerin ääriuskonnollisuus korostuu tarinassa vähän liikaa).
Minä en myöskään koskaan ymmärtänyt Meyerin kommenttia vahvasta naishahmosta Bellan suhteen. Hahmo kun on sekä kirjoissa että elokuvissa vain onneton kitisijä, joka tanssii muiden pillin mukaan ja on ahdistunut (joo'o, olisin minäkin, jos mies olisi samanlainen pihtari kuin Edward!).
Jostain syystä minä tykkäsin kakkos- ja kolmososasta enemmän kuin ykkösestä. Tämä varmaan johtuu siitä, että sarjan ihmismäisin hahmo Jacob saa niissä eniten tilaa. Mutta kuten sanot, nämä ovat todellakin tietyn kohderyhmän elokuvia, eikä niitä edes kannata katsoa, jos ei kohderyhmään suoranaisesti kuulu. Mutta oli ehdottoman hauska lukea analyysisi ;-)
En tainnut mainita tätä kirjoituksessani, mutta katsoin Houkutuksen arvosteluani varten toistamiseen. Aiempi katselukerta sijoittui aikaan kun Houkutus oli vielä tuore elokuva, mutta tuolloin kitinäni elokuvaa vastaan oli turhan agressiivinen ja totesin että parempi antaa sen olla kun ei tätä elokuvaa ollut minulle tarkoitettukaan. Joten nyt mielialani myrskyisyys oli laantunut huomattavasti ja silti lopputulos oli mitä on.
En ole myöhempiä osia katsonut, mutta pelkään pahoin että kaikesta huolimatta aion katsoa ne, vain jotta saan sarjan pysymään ehjänä.
Pitipä käydä tuo Dominon Twilight-kirjoitus lukaisemassa. En voisi olla enempää samaa mieltä.
Lähetä kommentti