Koska tällä viikolla valtaosa kouluista avasi ovensa, niin voimmekin pyhittää tämän viikon ajatustoiminnan minimoimiseen. Olen jo tovin halunnut vetää Terence Hill/Bud Spencer-putken ja tuohon nollausteemaan näiden herrojen elokuvat sopivat varsin mainiosti. Miettiessäni katselujärjestystä ja mahdollisia putkeen pääseviä elokuvia katseeni kiinnittyi kuitenkin toiselle hyllyriville jossa Hill/Spencer-elokuvat eivät sijaitse.
Siispä Hill ja Spencer saavat edelleen odottaa vuoroaan, kun mieleni halajavi katsella tissejä ja niitä Russ Meyer tarjoilee sopivasti aivoja turruttaen.
Mondo Topless alkaa kuten taitaapa jokainen Meyer-elokuva alkaa, eli kertojaäänellä joka selittää jotain,,, öö,,, kai se on olevinaan yhteiskuntakritiikkiä.
Olemme San Franciscossa katselemassa kuinka alaston nainen ajaa autolla ja näemme kuinka saluunapianon tahtiin kuvataan kaupunkia ylhäältä ja alhaalta samalla kun kertoja paasaa ylidramaattisesti sitä sun tätä hyödytöntä shittiä San Franciscosta. Kuinka alue on positiivisen dekadentti paratiisi jonne kaikki haluavat mennä, eikä kukaan halua sieltä lähteä. Sitten selitetään kuinka Mondo Topless sisältää herkullisia isoryntäisiä naisia juuri kuten vain Russ Meyer voi sellaista tarjoilla ja katselemme kuinka surffimusiikin tahtiin naiset jumppaavat, heiluvat junaraiteilla, hytkyvät mudassa ja voi Jeesus, elokuvaa on kulunut vasta seitsemän minuuttia ja minä en tajua enää yhtään mitään. Unohtakaa Roger Cormanin LSD-leffat, unohtakaa Dark Side Of The Moon, unohtakaa Ressun taistelut Punaista Paronia vastaan, sillä yksi Meyer-leffa riittää suistamaan katsojansa Matrixiin jossa sinä olet lusikka joka putoaa jäniksenkoloon sylissään Alaston Lounas.
Hulluksi tekevä kertoja hyökkää kovaäänisesti tajuntaamme ja esittelee elokuvan naisia, Babette Bardotia, Sin Leneeta ja muutamia muita. Rautalanka soi kun naiset puhuvat tyhjyyksiä ja heiluttavat tissejään sellaisella tarmolla että Christopher Reevea tarvitaan kääntämään Maapallon kulkusuuntaa kerta toisensa jälkeen. Ja tätä naisten vibratointia elokuva on täynnä, eikä oikeastaan mitään muuta.
Okei, Mondo Topless on siis olevinaan dokumentti jonka aiheena on kuvata ajalleen uutta ilmiötä, yläosattomia go-go-tanssijoita, joiden suosio on saanut alkunsa San Franciscosta ja näemmä valloittanut maailman ihan tätä meidään Neurooppaamme myöten. Voi jukra!
Siispä nämä elokuvan värisevät naiset esiintyvät omina itseinään, mutta ei tämä mistään aidoista ihmisistä ja tapahtumapaikoista, saati oikeasta kulttuuri-ilmiöstään huolimatta tunnu miltään dokumentilta. Tässä tuntuu olevan ihan mahdotonta pysyä kärryillä siitä kuka nainen on kukin ja että onko hänellä mitään muuta sanottavaa tai tehtävää kuin heilua musiikin tahtiin. Muutoinkaan tämä ns. dokumentti ei tunnu kertovan mitään mistään topless-go-go-tanssi-ilmiöstä, kunhan on vain kokoelma pätkiä isotissisistä naisista hytkymässä. Stephen Hawkingkin on mobiilimpi kuin nämä Mondo Toplessin tanssijat.
Mondo Topless on tekosyy yläosattomien naisten kuvaamiseen. Voin kuvitella kuinka nivusissaan hekumoiva Meyer on vakuutellut tytöille että ”joo mä teen vakavaa katutason dokumenttia kulttuurihistoriallisesta vapautuneisuuden vallankumouksesta”, johon tytöt ovat vastanneet ”hytkyykö hyvin?”
Mondo Topless on täysin tuttua Meyeria. On surfmusiikkia, päällekäyvää huonosti kirjoitettua kertojaääntä, animaatioista tuttuja ääniefektejä ja ennen kaikkea todellisuutta uhmaavia naisia. Vain Meyer osasi tehdä nämä elokuvat siten että ne olivat samalla ihan järjetöntä sontaa, mutta silti oudon kiehtovia ja positiivisen omalaatuisia. Enkä minä nyt puhu mistään seksistä, sillä Meyer teki lopulta aika kilttejä naisia ylistäviä elokuvia, joiden kohdalla erotiikkakin kuulostaa liian agressiiviselta termiltä. Niissä kiusoiteltiin, eikä hakattu lihaa tummaksi.
Meyerin elokuvat olivat ehkä puhdasta fetissiä, mutta ne ovat myös naisia jalustalle nostavia ylistyseepoksia.
Tärkeintä kuitenkin lienee, että Meyerin elokuvissa kaikilla tuntuu olleen julmetun hauskaa.
Mikään ei kuitenkaan tee Mondo Toplessista kovinkaan hyvää elokuvaa. Se ei ole uskottava dokumenttina ja fiktionakin se on sellaista shuffle-toiminnon sillisalaattia että välillä meinaa itku tulla.
Elokuvassa on kyllä eräs mustahiuksinen kaunistus ja lyhythiuksinen blondi joita katsoi ihan mielellään. Mutta laupias taivas, en vieläkään tiedä kuka on kuka. Siinä mielessä tämä elokuva tarjoaa enemmän päänvaivaa kuin Lynchin, Shyamalanin ja Jodorowskyn elokuvat yhteensä.
Onneksi olkoon totean itselleni. Tämä on taatusti huonoin kirjoitukseni tähän mennessä ja se on jo paljon se.
Luojan kiitos seuraavassa elokuvassa on edes jonkinlainen tarina jota käsitellä.
Tähdet: *
Mondo Topless
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti