Tohtori Caligarin Kabinetti (Das Kabinett Des Doktor Caligari, 1920)

Kun Nosferatun vaikutuksen voi nähdä suunnilleen jokaisessa kauhuelokuvassa ja Metropoliksen jäänteitä on huomattavissa yhtä useasta tieteiselokuvasta, niin 20-luvun Saksalainen elokuva suolsi ilmoille vielä yhden elokuvan jonka kosketus on nähtävissä useammassa kuin yhdessä paikassa.
Ymmärtänette että puhun Tohtori Caligarin Kabinetista. Hyvin loogista ottaen huomioon otsikon.
En nyt väitä ettäkö nuo kolme mainittua elokuvaa olisivat kaiken Alpha ja Omega, mutta kovin kaukanakaan ei olla.

Caligari on selkeästi vaikuttanut kahdesti elokuviin.
Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen sen visuaalinen anti, jossa abstraktius on enemmän kuin pelkkä termi. Uskomattoman monet elokuvat ovat etenkin fantasia/uni-kohtauksissaan hyödyntäneet Caligarin vääntyneitä seiniä ja vinoja varjoja. Mutta etenkin yksi tietty elokuvan laji nauttii visuaalisesta Caligarikulhosta suuria siemauksia. Nimittäin animaatio. Katsokaapa Chuck Jonesin ja Friz Frelengin kulta-aikojen animaatioita. Ihmeellisesti esimerkiksi Kelju K. Kojootin tai Marvin The Martianin maailma muistuttaa tästä nimenomaisesta Kabinetista. Myös Ren & Stimpy muistutti usein Caligaria ulkoasultaan. Hitto, jopa South Park näyttää siltä kuin sen suoniin olisi pumpattu samaista Caligaria. Olisi helppo sanoa että kukin noista vain hyödynsi samaa taidesuuntausta, mutta usein niiden visuaalinen anti on lähes identtistä juuri Caligarin vastaavan kanssa, että uskallan väittää tämän elokuvan olleen yksittäisenä vaikuttimena hyvin vaikuttava.
Myös trillerigenre hyödyntää Caligaria suuresti. Ei niinkään kuvien kautta, vaan tarinan. Tohtori Caligarin Kabinetti nimittäin hyödyntää tarinassaan sitä viimeistään Epäillyt-leffan kautta varsin popiksi syntynyttä yllätyskäännelopetusta jossa lähes kaikki edeltävä pistetään uudelleentulkinnan alaiseksi. Caligarissa oleva mind fuck on äärimmäisen vahva ja sen kaikuja on nähtävissä tuon mainitun Epäillyt-leffan lisäksi esimerkiksi Fight Clubissa.

Aion spoilata juonikuvauksessa Caligarin yllätyskäänteen, että sori vaan.

Holstenwallin pikkukaupungissa järjestetään karnevaalit ja sinne saapuu oman esityksensä kanssa kiertävä ns. käärmeöljyn myyjä, eli huijari, Tohtori Caligari (Werner Krauss.)
Caligarin esitys on se, että hänellä on arkku jossa makaa unissakävelijä Cesare (Conrad Veidt.) Cesare on nukkunut 25 vuotta ja Caligari käyttää häntä eräänlaisena vatsastapuhujan nukkena.
Heti seuraavana yönä Caligarin saapumisesta kaupungin kirjuri tapetaan. Kirjuri on mies jolta Caligari kävi anomassa esiintymislupaa ja vaikka hän sai lupansa, niin kirjuri oli naureskellut Caligarin esitykselle. Kukaan ei kuitenkaan epäile Caligaria murhaajaksi, koska hän todistettavasti ei vieraillut kirjurin luona.
Cesaren kykyihin kuuluu ennustaa ihmisille heidän tulevaisuutensa, mutta klassisen Apinan Käsi-tarinan henkeen, ennustuksen kysyjille on luvassa vain murhetta. Joten he joille Cesare ennustaa kuolemaa, tulevatkin kuolemaan ja pian. Eihän se Cesare mitään oikeasti ennusta, ellei itse ennustusta toteuta.
Pian katsojalle selviää että Cesare on hän joka murhat toteuttaa. Cesare ei itse ole tästä tietoinen koska on, unissakävelijä, joka siis on tässä tapauksessa oikeastaan yhtä kuin hypnotisoitu.
Caligari on pikkumainen mies ja loukkaantuu helposti. Ja joka kerta kun Caligari loukkaantuu, ratkaisee hän asian lähettämällä Cesaren heiluttamaan puukkoa.
Eräänä yönä Cesare lähetetään taas tappamaan eräs henkilö. Tällä kertaa uhriksi on tarkoitettu Jane (Lil Dagover), jonka sydämen valittu Francis (Friedrich Fehér) tutkii Caligarin tekosia liiankin uteliaasti. Cesare ei kuitenkaan pysty tappamaan Janea, sillä jokin herää hänen sisällään ja hän skitsahtaa. Cesare kaappaa Janen mukaansa, mutta Jane saadaan pian pelastetuksi. Todistajien mukaan Cesare kuitenkin nukkui koko Janen kaappauksen ajan arkussaan. Selviääkin että arkussa makasikin Cesarenukke luomassa oikealle Cesarelle alibia.
Paljastuttuaan Caligari pakenee.
Francis jäljittää Caligaria mielisairaalaan, mutta vaikka Francis on varma että Caligari on siellä, niin sen nimistä potilasta ei löydy.
Francis pääsee tapaamaan mielisairaalan johtajaa ja sehän onkin Caligari!
Mutta sairaalan johtaja ei ole nimeltään Caligari.
Saatuaan kuitenkin muun sairaalan henkilökunnan uskomaan itseään, etsii Francis konkreettisia todisteita väitteidensä tueksi. Löytyykin Caligarina tunnetun mielisairaalajohtajan tutkimukset joista selviää, että oikea Caligari oli joku aiemmin Italiassa elänyt hypnotisti joka kuljetti mukanaan ”unissakävelijää” nimeltä Cesare. Mielisairaalan johtaja samaistui oikean Caligarin hahmoon niin vahvasti, että uskoi kohtalonaan olla hän. Kun potilaaksi saapui nyt meidän tuntemamme Cesare, niin se tönäisi nyt meidän tuntemamme Caligarin reunan ylitse ja hänestä tuli omassa mielessään Tohtori Caligari.
Cesare löydetään kuolleena ja Caligarista tulee potilas omaan mielisairaalaansa.
Francis on nyt kertonut tarinansa ja kulkee mielisairaalan pihan poikki. Pihalla näkyy jokseekin tutun näköisiä ihmisiä. Siellä ovat niin Cesare kuin Jane.
Niinhän se on, Francis on itsekin potilas ja saimme juuri seurata hänen harhojaan.

Rakastan Tohtori Caligarin Kabinettia. Ensinnäkin se näyttää upealta. Kaikki ne horisonttia väistävät talot, epäsymmetriset ikkunat, kiemustelevat varjot ja muu sellainen joka esitetään elokuvassa normaalina on varsin kiehtovan näköistä. Parasta on kun kun ensin on katsojalle vakuutettu tämän kaiken olevan normaalia, niin sitten vedetäänkin matto jalkojen alta ja sanotaan ettei mitä sellaista ollutkaan. Elokuvan twisti siitä että kaikki oli vain mielipuolen kuvitelmaa ei tunnu väkinäiseltä tai katsojaa kiusaavalta, koska se kaikki aiempi oli kuvattu niin fantastisena ettei tiennyt mihin uskoa. Ottaisin vertailuksi elokuvat The Fountain ja Pan's Labyrinth joissa molemmissa nimenomaan se fantasia tuntuu todelta ja molemmat ovat sidottu sen verran todellisuuteen, että kuvitelma ei ole kuvitelmaa, koska sen kuuluu olla juuri näin juuri tässä.

Jos unohdetaan kokonaan se elokuvan harhatodellisuus ja keskitytään tarinaan ilman häiriötekijöitä, niin on Caligari sellaisenaankin pirun onnistunut trilleri:
-Hypnotisti lähettää murhaajan tappopuuhiin.
-Murhaaja ei ole tietoinen teoistaan.
-Mies paljastaa hypnotistin teot.
-Mies kuvittelikin kaiken edeltävän.
Ei tämä ole mikään Dallas jossa edellinen kausi kuitataan unena.

Vaikka tuosta Caligarin visuaalisesta ilmeestä on nyt tullut mainittua sananen, niin on pakko erikseen vielä mainita elokuvassa esiintyvä mielisairaala. Paikka on niin vinksahtaneen näköinen, että jos sinne mennessä ei ole hullu, niin siellä tulee sellaiseksi. Vähän kuin Batmanissa oleva Arkham Asylum.

Yksi elokuvan henkilöistä, Alan (Hans Heinrich von Twardowski) on aivan Crispin Gloverin näköinen, tai toisinpäin. Tuntuuko ja näkyykö Caligarin vaikutus Crispin Gloverissa? Se selittäisi paljon Gloverin roolivalinnoista ja elokuvista kuten Willard, joka tosin on remake samannimisestä elokuvasta eikä suoranaisesti liity Caligariin.

Tohtori Caligarin Kabinetti on hypnoottinen.

Tähdet: *****
Tohtori Caligarin Kabinetti
...NOIR