No, se oli silloin ennen se.
Nykyään McTiernan taitaa olla tunnetumpi vankilakundina ja paskaleffoista kuten Rollerballin remake.
No, se on nyt se.
Vaikka McTiernan teki suureen yleisöön suurimman vaikutuksensa isoilla ja laadukkailla toimintaelokuvilla, niin elokuva jolla hän aloitti on jotain aivan muuta kuin toimintaelokuva, siitäkin huolimatta että se sisältää jonkin verran toimintaa.
Nomads on elokuva jota katsoessa ei todellakaan pysty ennustamaan, että seuraavaksi elokuvan ohjaajalta tulisi Predator, tai että hän tulisi profiloitumaan nimenomaan toimintaohjaajana, eikä esimerkiksi David Cronenbergin kaltaisena tekijänä.
Sairaalaan tuodaan vielä tässä vaiheessa nimetön, resuinen mies. Hänet on pahoinpidelty, hän käyttäytyy hysteerisesti ja suoltaa ilmoille Ranskaa minkä kerkeää. Mies tarttuu kiinni tohtori Flaxiin (Lesley-Anne Down) ja kuiskaa jotain tämän korvaan. Sitten mies kaatuu kuolleena lattialle.
Selviää että tuo nimetön resupekka oli kuuluisa antropologi Jean Charles Pommier (Pierce Brosnan) joka oli vasta viikkoa aiemmin muuttanut yhdysvaltoihin. Mikä siis sai tälläisen sivistyneen herrasmiesälykön sekoamaan ja kuolemaan ilman näkyvää syytä, sillä pahoinpitelyn jäljet osoittautuivat pinnallisiksi.
Pian jo alun alkaen pahasti stressaantunut tohtori Flax alkaa käyttäytymään oudosti. Hän alkaa näkemään Pommierin muistoja ja kokee samaisen herran tunteet ja kokemukset ominaan. Siispä selvittääkseen oman päänsä ja Pommierin oudon kuoleman, haluaa Flax saada kaiken selville Pommierista.
Jean Charles Pommier oli omistanut elämänsä eri kulttuurien tutkimiselle ja kiertänyt siinä samassa vuosia ympäri maailmaa töitä tehden. Nyt hän oli siis saapunut yhdysvaltoihin samaisessa tarkoituksessa. Hänen talonsa luona notkuu eräänlainen punkkarijengi josta Pommier kiinnostuu. Pommier rupeaa seuraamaan punkjengiä koska näkee heidät eräänlaisena alkukantaisena kiertolaisheimona siirrettynä nykyaikaan. Pommier kuvaa jengiä, mutta kehittäessään kuvat huomaa etteivät jengiläiset esiinny kuvissa. Tällöin hän ymmärtää että kyseessä ei olekaan vain joukko tavallisia nuorisoraggareita. Mielenkiinto osoittautuu molemminpuoliseksi ja kohta jengi tuntuu olevan kaikkialla ja uhkaavan Pommierin hengissäpysymistaitoja.
Pommierin mieleen tulee vanha Eskimotaru jossa kerrotaan kiertelevistä pahoista hengistä jotka siirtyvät kehosta toiseen etsien onnettomuuksia. Tavatessaan eräässä hylätyssä kirkossa sokean nunnan, saa Pommier luuloilleen varmennuksen. Nunna kertoo että Pommier ei saapunut jenkkeihin sattumalta, tai kohdannut tätä punkjengiä myöskään vahingossa ja että hän ei pääsisi pakoon jengiä.
Siirrymme takaisin tohtori Flaxiin ja saamme selville että Flax on koko ajan elänyt Pommierin elämää. Kun jengi hyökkää myös Flaxin kimppuun, hän näkee ja kokee Pommierin pahoinpitelyn joka johti Flaxin ja Pommierin alkuperäiseen kohtaamiseen.
Yllättäen jengi katoaa, eikä Flax enää koe Pommierin elämää itsessään. Hän oli nyt elänyt Pommierin elämän loppuun asti ja siksi jengikään ei enää ollut kiinnostunut Flaxista.
Flax astuu autoon ja lähtee pois kaupungista. Poiskulkiessaan hän näkee yhden jengiläisen joka paljastuu edesmenneeksi Jean Charles Pommieriksi.
Tajusitteko?
Tämän mystisen jengin (jota ei elokuvassa varmisteta miksikään Eskimotarujen pahoiksi hengiksi, vaan kyseessä on pelkkä teoria) eräänlainen missio oli värvätä Pommier jäsenekseen.
Pommier puolestaan itse oli etsimässä omaa paikkaansa, siksi hän kierteli maailmaa ja siksi kiinnostui jengistä.
Jengiin näemmä pääsi vain onnettomuuden, eli tässä tapauksessa väkivaltaisen kuoleman kautta.
Se miten Flax varsinaisesti liittyi asiaan oli todennäköisesti siksi koska hän on itse stressinsä vuoksi hakoteillä ja siksi Pommierin kohtaaminen ei ollut pelkästään vahinko, vaan sitä kautta jengi kokeili Flaxin ”halukkuutta” liittyä heihin. Kuten Pommierin kohdallakin.
Tämä ainakin on minun näkemykseni asiasta.
Nomads ei ole virheetön elokuva. Se kärsii joistakin esikoisohjaajaongelmista. Eli McTiernan on välillä liiankin rakastunut hyödyntämään hidastuksia, ja muita kamerakikkoja joiden käyttö on toki sallittua mutta itsekritiikki niiden määrässä olisi tarpeellinen. Vastaavasti tosin elokuvan unenomainen idea kyllä antaa osan niistä virheistä anteeksi.
Elokuvan musiikki on ajoittain sopivan atonaalista kuvatakseen Pommierin ja Flaxin mielenjärkkymistä, mutta liian usein soiva kasarihevi (Ted Nugent) ensinnäkin sitoo elokuvaa liiaksi valmistumisaikaansa ja on aivan naurettavaa sontaa.
Lesley-Anne Down on toki kaunis nainen, mutta hän on jotenkin paremman sanan puutteessa puiseva tässä elokuvassa. Osaltaan siihen vaikuttanee se, että Downin hahmon ei tarvitse Nomadsissa juuri muuta tehdä kuin pyörtyillä tai katselle ympärilleen kauhuissaan.
Pierce Brosnanin hahmo ja hänen tarinansa on puolestaan paljon laajempi, joten Brosnanilla on huomattavasti enemmän tunteita esitettävänään. Poislukien hänen uskomattoman kauhean ranskalaisen aksenttinsa, on Brosnan varsin hyvä roolissaan.
Mielenkiintoisena, mutta lopulta aivan turhana kuriositeettina elokuvassa jengiläisenä esiintyy Adam Ant. Tämä new wave-muusikko on kieltämättä kiva bongaus, mutta hänellä ei ole mitään virkaa elokuvan tarinan kannalta. Jengiläiset nimittäin esitetään täysin anonyymeina, joten ei Ant pistä silmään yhtään sen enempää kuin ovi tai ikkunakaan.
Sitten asiat joista pidän erityisesti elokuvassa.
Ensinnäkin elokuvan rakenne on mainio. Se periaatteessa esittää Pommierin tarinan takautumana, mutta toisin kuin yleensä, tämä takauma näyttäytyy tässä hetkessä olevana eikä menneisyyteen kuuluvana. Asian selittää se, että Lesley-Anne Downin hahmo tavallaan muuttuu Pommieriksi ja elää uudelleen kaiken jo tapahtuneen. Hauskaa tässä ideassa on se, että elokuva ei hypi hahmojen välissä ja korosta tapahtumia. Vaan oikeastaan ainoastaan alku ja loppu sitovat keskiosan yhteen, joten sitä on vain muistettava lopussa miksi ja kuka Downin hahmo on.
Pidin myös siitä ideasta että Brosnanin hahmo oli itse samanlainen vaeltajahahmo kuin millaisia hän työkseen tutki. Ja että hänen hahmonsa oli laumaeläin joka tämän jengin kautta löysi oman paikkansa, vaikka siihen tilanteeseen pääseminen oli hänelle vaikeasti ymmärrettävissä.
Nomads on (painajais)unenomainen kertomus joka on lähempänä jotain Lost Highwayta kuin mitään mitä Nomadsin ohjaaja on itse tehnyt esikoisensa jälkeen.
Lukuunottamatta joitakin ylipitkiä kamerakikkailuja, ajoittain surkeaa musiikkia ja Brosnanin kauheaa aksenttia, on kyseessä hyvä ja haastava psykedeelinen trilleri.
”Oletko koskaan nähnyt unta josta et tiedä koska se alkoi?”
Tähdet: ****
Nomads: Yön Muukalaiset
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti