No mutta kuitenkin. Star Trek 5 on siis ohjaajansa ajoittain naurettavan näköinen ja oloinen egotrippi, mutta se sisältää yhden koko Star Trek-maailman parhaimmista juoni-ideoista. Elokuva olisi vain kaivannut suuremman budjetin ja toisen ohjaajan.
Star Trek 5:n idea on nimittäin Jumalan etsintä ja sen konkreettinen kohtaaminen.
Aika diippiä vai mitä?
Nimbus 3 on eräänlainen Mad Max-planeetta ja siellä alkaa jonkinlainen vallankumous jota johtaa messiaaninen Vulcanuslainen, Sybok (Laurence Luckinbill.)
Lomailevat Kirk (William Shatner) ja kumppanit kutsutaan pelastamaan Sybokin ottamat panttivangit, mutta kyseessä olikin ansa, sillä Sybok tahtoi vain houkutella tälle syrjäiselle planeetalle jonkin avaruusaluksen jonka voisi kaapata itselleen. Sybok on eräänlainen kulttijohtaja joka haluaa löytää periaatteessa Jumalan. Sybokilla on jonkinlaisia mielenhallintavoimia joiden avulla hän saa itselleen lojaalin opetuslapsijoukon. Voimiensa ja seuraajiensa avulla Sybok kaappaa Enterprisen ja pakottaa Kirkin kumppaneineen lentämään kohti universumin sydäntä, Suurta Vallia. Sybok uskoo että Suuren Vallin takana on Jumala ja hänet/sen Sybok haluaa löytää ja koska kukaan ei ole aiemmin läpäissyt Suurta Vallia, niin sen täytyy olla totta.
Ai niin, Sybok on Spockin (Leonard Nimoy) veli.
Suuri Valli läpäistään ja saavutaan mystiselle autioplaneetalle. Kirk tulee itsekin uteliaaksi ja suostuu yhteistyöhön Sybokin kanssa. Siispä Kirk, Spock, McCoy (DeForest Kelley) ja Sybok laskeutuvat planeetan pinnalle.
Hetken on hiljaista. Sitten pimenee ja nelikkomme huomaa olevansa jonkinlaisen Stonehengen keskellä. Valokeila syttyy ja kuvajainen jostain universaalista Joulupukista ilmaantuu. Joulupukki pyytää että Enterprise laskeutuisi, jotta Joulupukkijumala voisi astua kyytiin ja lähteä baanalle. Tämä saa Kirkin epäileväiseksi, sillä mihin ihmeeseen Joulupukki tarvitsee avaruusalusta? Eikö Joulupukki voi lähteä halutessaan minne lystää?
No eihän se mikään Jumala ole, vaan jokin energiailkimys joka heti rupeaa sinkoamaan salamoita kohti sankareitamme.
Sybok tajuaa virheensä ja uhraa itsensä pelastaakseen Spockin ja muut.
Spock ja McCoy pääsevät takaisin Enterpriseen, mutta Kirk jää planeetalle juoksemaan strobovalojen tuikkeessa. Sitten paikalle sattuu Klingonit ja he räjäyttävät Joulupukkijumalan paskaksi. Öö, okei.
Mitä. Siihenkö se loppui?
Elokuvan ekstroissa puhutaan useaan otteeseen siitä kuinka Star Trek 5:n budjetti ei ollut riittävä ja sitä pienennettiin pitkin elokuvan valmistumista. Tämä olisi pääsyy elokuvan halpaan ulkoasuun, joka sai tuolloin tuoreen tv-kumppaninsa Next Generationin perusjaksonkin näyttämään kalliimmalta. Uskon toki että rahanpuute vaikutti elokuvan efektien rajoittuneisuuteen ja kömpelyyteen, mutta ihmettelen että miksi budjetti oli pienempi kuin nelosessa kun se kuitenkin oli sen hetken suurimpia menestyselokuvia. Joten sen herättämällä logiikalla luulisi tuottajien panostavan seuraavaan osaan vähintään samalla tavalla. Ja sitten se että miksi elokuvaa tehdessä rahoitusta vähennettiin entisestään? Ehkä tuottajilla ei vain ollut uskoa että Shatner pystyisi samaan ohjaajanpallilla kuin mitä Nimoy teki edellisen osan kohdalla. Kenties he olivat oikeassa, sillä vaikka laajempi rahavirta olisi korjannut visuaalisia ongelmia niin se ei olisi muuttanut muita virheitä.
Elokuvan ekstroissa ei tietenkään suoraan puhuta elokuvan ongelmista, mutta kyllä sieltä on helposti nähtävissä että puheista huolimatta tuottajilla ei ollut kovinkaan paljon uskoa Shatnerin kykyihin. Parhaiten tämä tulee esille kun puhutaan Shatnerin ehdottamasta ideasta, johon tuottajat reagoivat vinkumalla kaikenlaista enmäätä.
Laurence Luckinbillia ja Shatneria lukuunottamatta muut elokuvan näyttelijöistä ovat kovin staattisia ja heistä välittyy tunne kuin he tekisivät tämän vain velvollisuudesta. Doohanille ja muille on kyllä annettu armopalatörmäilyvitsejä joissa he voivat osoittaa jonkinlaista EKG:n värähtelyjä, mutta se ei ole paljoa.
Luckinbillin energinen esiintymistapa selittyy helposti hänen hahmonsa luonteella ja hänen eräänlainen L. Ron Hubbard in ecstacy-hahmonsa on sopivan karismaattinen ja maaninen, jotta sitä saa luvalla vetää liian ylös.
Shatnerin kohdalla hänen tämänkertainen energisyytensä on lähes anteeksiantamatonta. Shatnerilla on ylinäyttelijän maine, mutta jos katsotaan pelkästään Star Trekia niin tuo maine oli tähän osaan saakka jo itsessään yliampuva. Hän ei aiemmin vetänyt rooliaan yli enemmän kuin hahmon rakenne vaati, mutta itsensä ohjauksessa hän tunkee naamaansa ruutuun silloinkin kun sille ei ole tarvetta. Shatner on Star Trek 5:ssa kuin jokin animaatiohahmo joka yksinään on samanaikaisesti lyömässä palloa kuin sieppaamassa sitä. Jokainen asento on kuin poseeraus lehtikuvaan ja kaikki repliikit huokuvat taglinemaisuutta. Varmasti Shatnerin tämänkertainen suorituksensakin olisi pysynyt paremmin kuosissa jos joku muu olisi ollut pitämässä ohjaksista kiinni. Kaikki tämä Shatnerin ylinäytteleminen pistää pahasti silmään juuri siksi, että elokuvassa on muutoin synkkä, filosofinen teema johon ei sovi ylenpalttinen heiluminen. Elokuvan antagonistin kohdalle ylinäytteleminen sopii, koska tarkoitus onkin kuvata hänen mielensä olevan jossain muualla kuin tässä todellisuudessa.
Tämä on ainoa Star Trek-elokuva jonka kohdalla olen ajatellut Shatnerin ja kumppaneiden olevan liian vanhoja rooleihinsa. Ajatus joka ei tullut kuitenkaan mieleen seuraavien kahden samoja näyttelijöitä sisältävän Trekkailun kohdalla.
Eniten minua vaivaa tässä elokuvassa se mistä tämä ns. jumalolento löydetään. Sybok tarvitsee siis aluksen, eli tässä tapauksessa Enterprisen läpäistäkseen Suuren Vallin, eli viimeisen rajan. Tämä raja on ns. läpäisemätön energiakenttä, eli periaatteessa se on muuri jonka takaa löytyy universumin keskipiste.
Jotta on keskipiste, niin pitää tietää reunat joiden avulla laskea keskipisteen paikka. Universumi ei siis olekaan loputtomasti laajeneva alue, vaan se loppuu johonkin. Miksi ei siis ole Star Trekia jossa Enterprise joutuu kääntymään takaisin, koska universumin umpikuja tulee eteen.
Ja sitten jos se Suuri Valli muka on läpäisemätön, niin miten enterprise lentää vaikeuksitta sen läpi? Oliko siinä kohtaa jokin avonainen universumin ikkuna?
AARGH!
Ei kuitenkaan niin pahaa ettei jotain hyvääkin.
Musiikki oli hyvää.
Pidin myös ratkaisusta näyttää tämä jumalolento ruumiittomana hahmona, joka ottaa sen kuvajaismuodon millaisena kukin haluaa Jumalansa nähdä. Olisi ollut virhe näyttää jotain Morgan Freemania, tai kolmisilmäistä antennikorvaa, tai ylipäätään mitään lihallista olentoa.
Sybok-hahmo on mainio idea. Hän on eräänlainen uskonnollinen johtaja, joka antaa uskonsa sokaista itsensä niin pahasti ettei hän hyvistä aikeistaan huolimatta huomaa tekevänsä hallaa heille jotka häneen uskovat.
Muutenkin tämä elokuvan idea uskonnollisesta fanatismista on onnistunut.
Jumalan etsintä, tai pikemminkin perimmäisen olemassaolemisen syyn etsintä on valtava aihe ja vaikka Star Trek 5 ei osaa antaa mitään vastauksia, niin pelkästään sen ottaminen elokuvaan saa minulta peukut pystyyn.
Plussaa oli myös sivuosan David Warner. Hänen roolinsa oli merkityksetön elokuvan kokonaisuutta ajatellen, mutta hän on aina hyvästä ja seuraavassa osassa, seuraavassa roolissa hänen merkityksensä Star Trekissa kasvaa.
Star Trek 5: Viimeisellä Rajalla on huomattavan kömpelö elokuva ja vaikka siinä on tuttuja hahmoja, tuttua musiikkia, niin sen suurin anti on lopulta sen pohdintaa herättävä idea.
Tähdet: **
Star Trek 5: Viimeisellä Rajalla
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti