Miksi sitä ei epäilisi hahmojen kuolleisuutta, kun lähes aina ne samaiset hahmot palaavat takaisin jollakin verukkeella. Mikään ei ole virkistävämpää kuin kuoleminen jossain Marvelin sarjakuvaleffassa.
Nykyään hahmojen kuolemaa ei edes näytetä. He uppoavat veden syvyyteen ja oletamme heidän hukkuneen. He hajoavat tuuleen ja oletamme heidän kadonneen lopullisesti. Se on tietenkin helpompi sitten tuoda hahmo takaisin kun on korkeintaan todettava vain, että ”mitennii se kuoli? Näitsä muka sen kuolleen?”
Kun taas jos hahmo selkeästi kuolee katsojien silmien alla, niin saman hahmon tuominen takaisin, etenkin saman näyttelijän esittämänä vaatii aina joko edellisen todellisuuden unohtamista, jotain kloonausvääntöä, tai jotain muuta kivaa.
Nyt liikutaan tieteistodellisuudessa, niin selityksetkin saavat olla uskomattomampia ja Spock voidaan tuoda takaisin kuolleista. Onneksi Spockin paluun vaikutukset näkyvät vielä neljännessäkin osassa, joten sitä ei kuitata vain ohimennen sattuneena kommelluksena.
Näinhän siinä sitten kävi.
Osassa kaksi, Khanin jalkojen polkemisen seurauksena Spock menettää erittäin sydäntäsärkevässä kohtauksessa henkensä ja vaikka jo ennen tuota annetaan vihje tulevasta, niin se tuntuu tapahtumahetkellä lopulliselta.
Khanin laukaisema Genesislaite, joka synnyttää elämää, synnyttää elämää läheisessä kuolleessa planeetassa.
Spockin ruumis lasketaan avaruuden kylmään syleilyyn ja kas kummaa, se sattuu laskeutumaan juuri sille planeetalle jonka elinvoimaa Genesislaite herättelee.
Nuo tapahtuivat jo edellisessä osassa, joten siinä kerrottiin jo melkein kolmannen osan tarinakin.
Pahasti vaurioitunut Enterprise palaa kotiin, jossa etenkin Kirk (William Shatner) on vahvasti masentunut Spockin (Leonard Nimoy) kuolemasta. Kotona Bones McCoy (DeForest Kelley) rupeaa käyttäytymään arvaamattomasti ja vaatii päästä Genesikseen, planeetalle jonka Genesislaite herätti eloon. Seuraavaksi Spockin isä Sarek (Mark Lenard) tulee kiukuttelemaan Kirkille, että miksi tämä ei vienyt Spockin Katraa, eli eräänlaista sielua Vulcanukseen. Selviää että ennen kuolemaansa Spock oli siirtänyt tietoisuutensa McCoyhin ja nyt McCoy kärsii siis jakomielisyydestä (ihan tosi.) Kirk haluaa siis saada Spockin sielun rauhaan ja McCoyn järkiinsä, ja siispä pyytää lupaa viedä McCoy Vulcanukseen/Genesikseen. Tähtilaivaston byrokraatit vastustavat ja Kirk ratkaisee asian kaappaamalla vaurioituneen Enterprisen itselleen. Mukanaan hänellä ovat tietenkin uskolliset ystävänsä Chekov (Walter Koenig), Sulu (George Takei) ja Scotty (James Doohan.)
Kirkin poika David (Merrit Butrick) ja luutnantti Saavik (Robin Curtis) ovat jääneet tutkimaan eloon herännyttä, tätä Genesikseksi nimettyä planeettaa kun he löytävät sieltä oudon elonmerkin. Se outo elonmerkki on tietenkin uudelleen syntynyt Spock, joka nyt on pelkkä tyhjä kangas, Spock ilman Spockeutta. Sitä voisi ajatella että Spockin kasvaessa hän muokkaantuu ehkä erilaiseksi, mutta kasvaa normaalisti tietoisuuteen. Mutta Genesiksessa ilmeneekin virhe joka nopeuttaa kasvua liikaa, joten itse planeettakin polttaa itsensä loppuun ennen aikojaan. Joten Spockin ruumis kyllä kasvaa, mutta hänen tietoisuutensa pysyy tyhjänä.
Samaan aikaan paikalle saapuu yksinäinen Klingonalus joka kapteeninsa Krugen (Christopher Lloyd) johtamana haluaa tiedot Genesisprojektista, jotta voisi uhata sen avulla koko vapaata universumia.
Enterprise saapuu Genesikselle. Siellä he kohtaavat uudelleen syntyneen Spockin ja kiukkuiset Klingonit. Tosi kiukkuiset. He jopa tappavat Davidin.
Taistelussa Krugea vastaan Kirk uhraa Enterprisen ja luonnollisesti voittaa pahikset.
Kirk joukkoineen valtaa Klingonien Petolinnun ja matkustaa Vulcanukseen. Siellä McCoysta nykäistään ulos Spockin tietoisuus ja siirretään Spockin, sopivasti oikeaan ikään vanhentuneeseen kehoon.
No niin, se siitä.
Star Trek 3 on ollut aina mielestäni sarjan heikoimpia. Se tuntuu aivan liian paljon välinäytökseltä jonka tehtävänä on vain sitoa toinen ja neljäs osa yhteen. Kolmannessa osassa ei oikein tunnu olevan alkua saati sitten loppua. Se on vain pakollinen siirtymävaihe jotta saadaan neljäs osa liikkeelle. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään huono elokuva, sillä tässä ovat ne perustrekkailut mukana. On pääosin varmaa työtä tekevä tuttu näyttelijäryhmä, on Klingoneita, on jargonia, on James Hornerin musiikki ja mukana ovat ne sivuosien tutut naamat jotka saavat toteamaan ”hei, se on se!” (Miguel Ferrer, John Larroquette, James B. Sikking ja näkyvimmin Christopher Lloyd.) Siellä on se Star Trekin tuttu uuden ja ihmeellisen löytäminen, eli tällä kertaa se nimenomainen Spockin paluu. Ja se suuri menetys jonka kautta kasvetaan ja opitaan arvostamaan vielä jäljellä olevaa, eli Kirkin pojan kuolema.
Jatkon suhteen Kirkin pojan kuolema onkin lopulta merkityksellisempi kuin Spockin paluu. Sillä Spockin uudelleensyntymä oli selviö alusta asti, mutta Kirkin pojan kuolema luo kokonaan uuden juonellisen merkityksen joka tulee esille vasta osassa kuusi. Josta lisää sen tullessa vuoroon.
Mutta, siellä on myös joitakin visuaalisesti uskomattoman hölmöjä juttuja, joista kauhein on luutnantti Saavikin kampaus. Olisivat pitäneet sen vain suosiolla samanlaisena kuin se oli kakkososassa jolloin roolissa oli Kirstey Alley. Robin Curtis ei ole yhtään sen parempi tai huonompi roolissaan kuin Alley oli, mutta elokuvan hiusmuotoilija olisi ansainnut selkäänsä. Tämä kampaus ei ole futuristinen, vaan se on niin kasaria, että Flock Of Seagulls on Botticelllia sen rinnalla.
Negatiivisiin seikkoihin lasken myös Christopher Lloydin.
Aivan loistava näyttelijä, mutta ihan tosi... Klingon?
Ei pelkästään se että Lloydin maskeeraus on ruma, mutta hän vetää roolinsa kuin olisi jo tekemässä Paluu Tulevaisuuteen-leffaa ja me kaikki tiedämme että hän pystyy muuhunkin kuin jatkuvaan ”great scott!”-looppiin.
Pahin miinus Star Trek kolmosessa on kuitenkin se, että sen tarina alkoi kakkosessa ja loppuu nelosessa. Tämä tarinamuoto ei ole aina huono asia, sillä esimerkiksi Imperiumin Vastaisku on samanlaisesta rakenteestaan huolimatta mielestäni sarjan paras osa. Star Trek 3:n kohdalla se ei vain onnistu ja se jää auttamattomasti vajaaksi.
Star Trek 3: Spockin Paluu on kuitenkin viihdyttävää tieteisjuustoa joka rumista kampauksistaan, vääristä roolivalinnoista ja hajanaisesta rakenteestaan huolimatta on pääosin tuttu ja turvallinen trekkeily.
Valitettavasti elokuva on myös selkeästi aivan liian paljon pelkille faneille suunnattu ja vaikka omalla kohdallani kyseessä ei ole suurikaan miinus, niin itsekin huomaan että elokuva tuntuu siltä kuin sen olisi laittanut päälle näkemättä alkua ja joutuu pähkäilemään että missä sitä nyt taas mennään. Hupsunhassut ääniefektit eivät auta siinä asiassa.
Tähdet: ***
Star Trek 3: Spockin Paluu
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti