Niin juuri, Suomi ja suomalainen juhannus.
Siihenhän kuuluu olennaisesti se että grillataan sateessa, ajetaan perhe lumipenkkaan ja lopulta kesken puukkohippasten hukutaan veneeseen sepalus auki.
Sehän on hölmö yleistys.
Ei siihen juhannusta tarvita.
Kiitos eurooppalainen juomakulttuuri.
Mitenkä sitten Muumeilta juhannus sujuu. Etenkin extreme sellainen.
Muumilaaksossa tulivuori syöksee tulta ja tulikiveä ja alueelle iskee vedenpaisumus. Vesi nousee sen verran korkealle, että Muumien talokin on jäämässä sen alle, mutta Muumeja vaivaa eniten mistä saada aamukahvit. Muumijengi murtautuu lähistöllä ajelehtivaan taloon, joka sisältää outoja asuja, suuret verhot, lavan ja ilmeisesti jonkinlaisen oopperan kummituksen joka naureskelee hysteerisesti varjoissa. Kyseessä ei olekaan talo, vaan teatterilava ja oopperan kummituskin on,,, en minä tiedä,,, rotta? No, hänen nimensä on Emma ja hän on teatterin siivooja ja hyvin katkeran oloinen sellainen. Pikku hiljaa muumijengi saa Emman avautumaan ja Emma kertoo Muumeille mikä teatteri on ja mitä siihen liittyvät termit tarkoittavat. Muumit innostuvatkin Emman pulinoista ja rupeavat puuhaamaan omaa teatteriesitystään.
Teatterilava jatkaa ajelehtimistaan, kunnes se törmää metsän reunaan. Muumipeikko ja Niiskuneiti kiipeävät puuhun nukkumaan ja heidän nukkuessaan lava jatkaa matkaansa vedessä, jättäen nämä kaksi rakastavaista puuhun.
Tässä välissä Nuuskamuikkunen lähettää Hattivattiarmeijan hyökkäämään puiston työntekijöiden kimppuun, koska ei hyväksy puiston sääntöjä. Pahuksen radikaali!
Nuuskamuikkunen lähtee hortoilemaan.
Muumipeikko ja Niiskuneiti pidätetään pyromaniasta syytettyinä.
Muumipapan kirjoittama näytelmä on saamassa ensi-iltansa.
Muumipeikko ystävineen pakenee ja kohta kaikki kulkevat kohti teatteria katsomaan Muumipapan kirjoittamaa näytelmää. Eikä Muumipappa edes ole saanut tarinaansa vielä valmiiksi ja lieneekö syynä se, että se kuulostaa ihan Chinatownilta.
Kytät jahtaavat Nuuskamuikkusta, joka pakenee ja polttaa pilveä.
Lopulta koko jengi palaa muumilaaksoon, jossa vesikin on jo laskeutunut sopivalle tasolleen.
Tämä on ensimmäinen tälläinen ihme huopanukkeanimaatioversio jonka on Muumeista nähnyt ja sehän oli varsin mainio. Pääosin kaikkien hahmojen design on varsin kivan näköistä ja etenkin itse Muumit ovat upeita. Joskin Muumipeikko näyttää siltä kuin olisi polttanut crackia ja Niiskuneiti näyttää lävistyksineen ihan siltä Kwanin laulajattarelta. Ja miksi Pikkumyy näyttää siltä kuin olisi nukahtanut solariumiin. Joten joidenkin hahmojen kohdalla pitää hieman säätää omaa asennoitumista, kun on niin vahvasti iskostunut päähän se animeversion visuaalinen ilme.
Sama säätö pitää tehdä myös ääninäyttelemisen osalta. Onhan Extreme Juhannuksen ääninäyttely ihan onnistunutta, ottaen huomioon että hahmot ovat valtaosan ajastaan täysin ilmeettömiä. Suurin osa äänistä on kuitenkin sitä vikisevää korkealta puhumista joka kuulostaa lähes poikkeuksetta ärsyttävältä, joten siksipä esimerkiksi Taneli Mäkelä matalammalla äänialallaan on huomattavasti miellyttävämmän kuuloinen, kuin vaikkapa Outi Alasen korvia särkevä vinkuna.
Muumi Ja Vaarallinen Juhannus oli varsin mukava yllätys. Se ei pelkästään ollut kivan näköistä katseltavaa, mutta se sisältää ihan älyttömän määrän juonikuvioita ja täten lastenelokuvalle harvinaisesti haastaa katsojansa. Tämähän on kuin jokin lastenversio jostain Magnoliasta. Ei tälläistä paneutumista juoneen näe yleensä edes Disneyn jättibudjettien animaatioissa.
Pidin myös kovasti siitä tunteesta jonka Vaarallinen Juhannus toi mukanaan. Tästä tuli hieman mieleen vanhat Pikku Kakkosen Kössi Kengurut ja vastaavat tekeleet, ja ajatukset kulkeutuivat sinne viattomampaan aikaan.
Vaarallista Juhannusta katsoessa tuli myös muistumia siitä kuinka lapsena kävi katselemassa nukketeatteriesityksiä ja niistä sai enemmän irti kuin koko Michael Bayn tuotannosta.
Tähdet: ****
Muumi Ja Vaarallinen Juhannus
...NOIR
1 kommentti:
Pitää kattoa tämä.
Muumit on ihania - siis Tove Janssonin kirjat ja Lars Janssonin sarjakuvat (joihin kannattaa muuten tutustua, ne ei tosiaankaan ole mitään lastentarinoita vaan niiden huumori on välillä aika erikoista ja kivasti kieroa). Animeversiossakin on toki paljon kivaa, mutta aitoihin alkuperäisiin muumeihin verrattuna sen on hieman muovista menoa.
Toven muumikirjoista kaikkihan ei myöskään ole silleen lasten kirjoja vaikkei niissä mitään K-18-materiaalikaan toki ole. Kuitenkin esimerkiksi Muumilaakson marraskuu ja Muumipappa ja meri ovat suorastaan aika synkkiä kirjoja, vaikka lopuksi käykin hyvin. Muumipappa ja meri käsittelee perheongelmia eli muun muassa aviopuolisoiden ajautumista erilleen ja lasten varttumista murrosikään jne. Muumiton muumikirja Muumilaakson marraskuu taas käsittelee yksinäisyyttä, kohtaamattomuutta ja dementoitumista. Ei siis ihan peruslastenkirjakamaa, eikä ole tarkoituskaan.
Vaarallinen Juhannus on muumikirjoista vielä sieltä lastenkirjapäästä, mutta jos kirjalle on oltu elokuvan teossa uskollisia niin kyllä siinäkin pitäisi riittää aikuisellekin ihmiselle juonen käänteitä ja ajattelemisen aihetta.
Ps. Niiskuneidillä on kyllä korvarengas tai jopa renkaita myös monissa Toven ja Larsin piirroksissa ja varsinkin Lars leikitteli väripiirroksissa muumien väreillä.
Lähetä kommentti