Ollaan vuodessa 2056 ja maailma on sellainen post apokalyptishenkinen. Tai kenties kyberpunk on kuvaavampi termi.
Eräänlainen lihansyöjäverivirus kulkee pistämässä ihmisiä puupalttooseen, mutta ei huolta, apuun tulee biotekniikkaa hyödyntävä yritys nimeltä GeneCo.
GeneCon avulla voit huijata kuolemaa uusimalla ruumiinosiasi ja samalla ostaa ultimaattista kipulääkettä, Zydratea. Ongelmaksi tämä ruumiinosien uusiminen tulee oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun jäät jälkeen maksuistasi. Jos et saa maksettua uutta sydäntäsi tai muuta kivaa, niin GeneCo lähettää perintämiehet noutamaan omaisuuden takaisin.
Samaan aikaan GeneCon johtaja Rotti Largo (Paul Sorvino) on kuolemassa samaan maailmaa riivaavaan virukseen.
Jos virus ja ruumiinosien kauppa ei vielä riitä, niin tuo aiemmin mainitsemani kipulääke, Zydrate koukuttaa kansaa. Zydrate on aiheuttanut myös ruumiinryöstöjen lievän nousun, sillä Zydrate valmistetaan kuolleista ihmisistä ja sen suosio tuo markkinoille myös mustan pörssin kaupan.
Tehokkain Rottin takaisinperijöistä on Nathan (Anthony Head) jonka tyttärellä Shilolla (Alexa Vega) on myös se samainen sairaus kuin suurinpiirtein kaikilla muillakin. Lääkkeillähän se pysyy jokseekin kurissa. Shilo haluaisi sompailemaan kaupungille, mutta ylisuojeleva isä ei päästä. Samalla Nathan tuntee syyllisyyttä takaisinperimistään ruumiinosista ja on huolissaan siitä kasvattaako Shiloa onnistuneesti.
Rotti ja Nathan molemmat rakastivat Shilon äitiä, mutta Rotti jäi siinä kisassa kuin nalli kalliolle. Siispä Rotti aiheutti Shilon äidin kuoleman ja jätti Nathanin siihen uskoon, että hän oli syypää tähän kuolemaan.
Nyt Rotti houkuttelee Shilon luokseen lupaamalla tälle parannusta tautiinsa. Ei hän oikeasti aio auttaa Shiloa.
Siellä välissä Rottin lapset kinastelevat siitä kuka perii GeneCon.
On ruumiinryöstäjägoottikuningasta ja sokeaanäkevää laulajatarta.
Ja nyt en kerro enempää elokuvan tarinasta, sillä se on aikamoista sekasotkua koko ajan.
Ei se oikeasti mikään järin monimutkainen ole ole, mutta elokuvassa käytetty esitystapa tekee siitä suht' rasittavaa seurattavaa. Tarina kun kerrotaan pääosin alleviivaavan huonosti laulaen ja välillä sarjakuvaruuduin.
Kun karsitaan kaikkinainen sekasotku pois, niin elokuvan tarina on seuraavanlainen:
-Kuoleva bisnesmies kiristää ystäväänsä ja tekee kaikille tarjouksia joista ei saa kieltäytyä.
-Kiristetty ystävä on huolissaan tyttärestään.
-Tytär ei kestä ylihuolehtivaa isäänsä.
-Bisnesmiehen onnettomat lapset kinastelevat.
-Lopulta kiristyksen kohde pistää vastaan ja bisnesmies kiukustuu.
-Tytär itsenäistyy.
Repo! The Genetic Opera on ajatuksena mielenkiintoisempi kuin toteutuksena. Industrial henkisen musiikin tahtiin tehty eräänlainen kyberpunkmusikaali johon on valittu hyvin mielenkiintoinen esiintyjäkaarti.
Onkin surku että valtaosa elokuvan laulajista raakkuu kuin flunssaiset varikset ja useimmat näyttelevät samalla tavalla. Juonenkuljetus laulun avulla on tässä tapauksessa lähes koko ajan väkinäistä ja alleviivaavaa. Ja ne laulut ovat lähes poikkeuksetta hyvin nolon kuuloista teiniangstia.
Elokuvan ulkoasu on puvustusta lukuunottamatta rasittavan näköistä. Koko elokuva näyttää siltä kuin se olisi valaistu diskopallojen avulla ja se rupeaa nopeasti rasittamaan silmiä.
Puvustus tosin on pääosin varsin mielenkiintoista ja se varmasti vetoaakin kaikkiin Rocky Horror/...Before Christmas-faneihin, sillä samanlaista kabareegoottihenkeä tässä tarjotaan.
En kuitenkaan suosittele tätä elokuvaa Rocky Horrorista pitäneille kuin suurella varauksella. Sillä vaikka tällä tavoitellaan samanlaista kulttistatusta, niin Rocky Horrorilla on puolellaan huomattavsti onnistuneemmat näyttelijävalinnat, tilanteeseen nähden järkevämpi tarina ja ennenkaikkea, Rocky Horrorissa on hyvät biisit, joita Repossa ei ole.
Varmasti monet nimenomaan Rocky Horrorista, Nightmare Before Christmasista ja kenties Sweeney Toddista ja Hedwig And The Angry Inchista pitäneet kiinnostuvat Reposta, mutta jokainen noista on tätä parempi elokuva. Joten mielenkiinto kannattaa jättää elokuvan imagon varaan, ei sen sisältöön.
Repon idea on kieltämättä hauska ja siellä on joitakin hauskoja yksittäisiä kohtauksia. Nathania esittävät Anthony Head ei kenties ole kovin hyvä laulaja, mutta esiintyjänä hän on varsin mainio.
Sääli että yhtä Rottin lapsista esittänyttä Nivek Ogrea ei hyödynnetty tarpeeksi. Hänen hahmonsa on kuin Liza Minnellin ja Leatherfacen sekoitus ja jokainen Skinny Puppya kuullut tietää tämän olevan varsin onnistunut idea. Mutta paria laulukohtausta lukuunottamatta hän ei saa juuri tilaa ja vaikka nämä kohtaukset ovat mainioita, niin niissä hän ei oikein kuulosta itseltään.
Sama hukkaan heitetyn fiilis tulee Sarah Brightmanista. Toki hän näyttää hyvältä ja kuulostaa myös sellaiselta, mutta hänen hahmonsa jää liiaksi statistin asemaan. Ihan kuin Brightman olisi palkattu tuomaan uskottavuutta kun kerran kyseessä on musikaali.
No, olihan siinä kieltämättä oopperamaista tunnelmaa mukana ja elokuvan päätarinan lopettaminen teatterin lavalla oli mainio idea. Mutta Repo olisi huomattavasti parempi elokuva jos se olisi tunnin lyhyempi, eli vain noin puolituntia pitkä. Nyt vaikka elokuvan tarkoitus on olla energinen, tuntuu se liian raskaalta jotta siihen jaksaisi keskittyä kunnolla koko pituutensa edestä.
Hyvä idea, toteutus ei.
Tähdet: **
Repo! The Genetic Opera
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti