Kun kanteen laitetaan vielä maininta kuinka ”Wim Wenders ja Sam Shepard palaavat Paris, Texasin maisemiin.” Niin odotukset nousevat entistäkin korkeammalle.
Lännenelokuvien veteraanitähti Howard Spence (Sam Shepard) ottaa ja karkaa uusimman elokuvan kuvauspaikalta, jättäen kuvauspaikan kasvavan kaaoksen huomaan. Studio palkkaa etsivä Sutterin (Tim Roth) etsimään Spencen ja tuomaan hänet takaisin hoitamaan työnsä kunnialla loppuun. Spence on matkalla takaisin lapsuutensa maisemiin, kaupunkiin josta hän lähti 30 vuotta aiemmin vuolemaan kultaa elokuvaurallaan.
Spence on Hollywoodin pahoja poikia, joka elokuvien teon lomassa on julkisuudessa päihdekäyttönsä, tappeluidensa ja vastaavien seikkojen vuoksi. Nyt hän kuitenkin tuntee kuin mitään ei olisi enää koettavana ja hän siksi palaa alkulähteille etsimään uutta elinvoimaa.
Kotona Spence kuulee että hänellä olisi mahdollisesti lapsi tuolla jossakin ja Spence päättääkin lähteä etsimään naista jonka kanssa hän kenties on lapsen saattanut maailmaan. Ongelmana on vain se, että lapsi on ilmeisesti syntynyt yhden yön suhteesta, joten Spence joutuu vain arvuuttelemaan kuka tämä nainen olisi. Ainakin hän tietää kaupungin ja olettaa arvaavansa kuka nainen on. Siispä taakse jää lapsuuden kotikaupunki ja edessä siintää uusi paikka.
Spence löytääkin etsimänsä. Doreen (Jessica Lange) ja tämän poika, Earl (Gabriel Mann) eivät kumpikaan hirveän innostuneita ole Spencen saapumisesta. Onhan Spence ollut poissa kuvioista 30 vuotta, eikä hän edes tiennyt Earlin olemassaolosta.
Kaupungilla liikkuu vielä ns. outo tyttö, Sky (Sarah Polley) joka kantaa mukanaan äitinsä tuhkauurnaa. On mahdollista että myös Sky on Spencen siemenen tuloksia toisesta satunnaisesta suhteesta.
Earl vastustaa Spencea parhaimpansa mukaan.
Pitkän aikaa perästä, myös Sutter saapuu samaiseen kaupunkiin hakemaan Spencen takaisin kuvauspaikalle.
Howard Spence poistuu.
Mutta nyt Spencella on perhe odottamassa ja se on se hänen kaipaamansa maailma.
Pakko se on myöntää, kyllä tässä oli paljon Paris, Texasia, eikä pelkästään tekijöidensä vuoksi. Don't Come Knockingin päähenkilö Spence on samalla tavalla hämmentynyt ja sisältä rikki kuin Paris, Texasin Travis. Elokuvan miljöö on samankaltainen molemmissa tapauksissa ja tämä perheen etsintä on kummassakin elokuvassa hyvin vahva teema. Don't Come Knocking on vain tuohon toiseen verrattuna eläväisempi elokuva siinä mielessä, että se sisältää Paris, Texasia enemmän huumoria. Tämä huumorin suurempi määrä tuokin mieleen kovasti Broken Flowersin, joka myös sisälsi samankaltaisia hahmoja ja samanlaisen perheen etsinnän.
Se että Don't Come Knocking muistuttaa sekä Paris, Texasia ja Broken Flowersia ei kuitenkaan ole varsinainen haitta, sillä elokuva ei tutuista teemoistaan huolimatta tunnu kopiolta. Mutta toisaalta noiden kahden muun elokuvan vuoksi se ei enää tarjoa mitään uuttakaan. Tämä kuitenkin on varsin hyvin kirjoitettu ja näytelty elokuva jota katsoo hyvin mielellään.
Pääosan Sam Shepardissa on paljon samaa Clint Eastwoodin kanssa. Molemmat vaikuttavat miehisyyden mallikappaleilta, mutta ovat samalla hyvinkin herkän oloisia. Shepardilla on niin paljon karismaa, että myski meinaa kaataa koko talon.
Ainoa oikeasti miinuksena pitämäni seikka on Tim Rothin Sutter-hahmo. Roth on erinomainen näyttelijä ja hän tekee tälläkin kertaa ihan hyvää, joskin ehkä hyvin rutiininomaista työtä. Mutta ongelma on siinä, ettei Sutter-hahmolla ole oikeastaan mitään virkaa koko elokuvassa. Hahmo perustellaan sillä, että Spencen häivyttyä ilmoittamatta kuvauspaikalta, lähettää studio Sutterin etsimään Spencea. Onhan se kieltämättä ihan perusteltu idea, mutta kun Sutterin hahmon lopullinen merkitys elokuvassa on vain esiintyä muutamassa kohtauksessa ja niissäkin käyttäytyä jotenkin päälleliimatun oloisesti muka-outona. Niinpä Sutterin läsnäolo ei edistä tarinaa, vaan sitä enemmänkin miettii että miksi tuo on nyt tuossa. Hahmon tarpeettomuus korostuu siinä vaiheessa kun Sutter yht'äkkiä unohtuu koko elokuvasta hyvin pitkäksi aikaa, eikä häntä osaa edes kaivata, saati muista hänen olemassaoloaan. Sitten kun Sutter palaa lopussa kuvioihin, niin sitä vain tuumii että ”ai niin, toikin vielä.” Onkin siis sääli että tuon tason näyttelijä hukataan tuollaisessa roolissa. Itseasiassa kuka tahansa Sutterin-roolissa ollut olisi näyttelijänlahjoistaan, tai niiden puutteistaan huolimatta aivan turha.
Don't Come Knocking jätti kuitenkin hyvän mielen ja hymyn huulille.
Tähdet: ****
Don't Come Knocking
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti