Nyt kuin vielä sci-fin kohdalla olisi tarjolla ennemmin Sunshineja, kuin Vin Dieselia.
Randall Bragg (Jeremy Irons) on tilallinen/kuparinetsijä jonka miehet käyttäytyvät ilkeästi ja Appaloosan kaupunging sheriffi tulee pidättämään kahta heistä. Bragg pistää sheriffin apulaisineen hengiltä.
Paikalle saapuvat Virgil Cole (Ed Harris) ja Everett Hitch (Viggo Mortensen), jotka ovat eräänlaisia kiertäviä palkkasoturisheriffeja jotka palkataan hoitamaan Braggin ja miehiensä aiheuttamat ongelmat. He suostuvat, kunhan saavat kaupungin täysin hallintaansa.
Samoihin aikoihin Appaloosaan saapuu myös mutrusuu Allison French (Renée Zellweger) ja tietenkin Cole iskee silmänsä tähän sitruunakasvoon. Ennen kuin ehtii juna puk-puk-puksuttaa pois, niin Cole on jo naimassa Allisonia.
Cole ja Hitch pidättävät Braggin ja sitten odotellaan oikeudenkäyntiä.
Välillä Allison vikittelee Hitchia.
Bragg tuomitaan hirtettäväksi, mutta ällös huolestu, sillä Braggin palkkaamat Sheltonin veljekset Ring (Lance Henriksen) ja Mackie (Adam Nelson) avittavat Braggin vapauteen käyttämällä Allisonia panttivankina.
Sitten kopotiklops vaan ja jahtaamaan Braggia, Sheltonin veljeksiä ja Allisonia.
Seuraavaksi koko poppoo toimiikin jo yhteistyössä, kun intiaanivaara on se suurempi paha. Niin ja Cole saa huomata, että Ringia vikittelevä Allison onkin ihan täysi bitch.
Kunhan Sheltonit täytetään lyijyllä, voidaankin palata takaisin Appaloosaan ja huomata kuinka Bragg saa armahduksen tuomiostaan. On se hyvä olla presidentti bestiksenä.
Kun laki ei yllä Braggiin, niin Hitch osoittaa että vanha kunnon kaksintaistelu päättää päivät juuri sopivan lyhyeen.
Appaloosa on aika mielenkiintoinen elokuva. Sen kansikuva, traileri ja jopa elokuvan alkukohtaukset antavat aivan väärän kuvan sen kokonaissisällöstä. Jotenkin luulin että tässä olisi kyseessä jokin Tombstonen kaltainen suht' rankka kuvaus kaupungista pahisten vallassa ja kovanaamoista jotka vapauttavat tuon kaupungin rankalla kädellä. Mutta Tombstonen sijaan Appaloosa onkin lähempänä Dead Mania. Siispä hyvin viipyilevää kerrontaa, mustaa huumoria ja tilanteita joissa ei ensinäkemältä tunnu olevan tolkun häivää. Suurin osa elokuvasta on sitä että Ed Harris ja Viggo Mortensen rupattelevat rauhallisesti, ja tämän jälkeen jutustelevat, minkä perään tulee hieman sanailua. Onhan Appaloosassa muutama ammuskelukohtaus, jotka kiitos näyttelijöidensä tuovat muistumia History Of Violencesta, mutta nämä ovat kuitenkin vähemmän graafisia ja ohitse silmänräpäyksessä. Tämä onkin parin ystävän henkilökohtaisten kemioiden kuvaamista. Itseasiassa Appaloosan nasevaa dialogia kuunnellessa tuli mieleen että tämähän on kuin westernversio Seinfeldista. Hyypiöt rupattelevat ja huumori syntyy pitkälti siitä, että se tuntuu niin tutulta.
Näyttelijät tekevät erinomaista työtä ja oli etenkin mukava nähdä Lance Henriksenia Appaloosassa, sillä yleensä häntä näkee elokuvamaailman surkeimmissa ilmestyksissä.
Vaikka en osaa sietää Zellwegeria ja mieluusti olisin nähnyt lähes kenet tahansa muun tässä elokuvassa, niin hänellä on elokuvan mielenkiintoisin hahmo. Tuo lady joka on sivistyksen kulmakivi, mutta on samalla nainen joka huoraa itseään minkä kerkiää, kunhan kohteena on aina edellistä tärkeämpi henkilö.
Jeff Bealin musiikissa on mukavia muistumia Dimitri Tiomkinin kaltaisten säveltäjien klassikkolännenfiiliksistä, mutta välillä oltiin jonkun Thomas Newmanin reviirillä ja sitten mitä ilmeisemmin mukaan sekoitettiin jotain omaa Bealia.
Kuitenkin, vaikka pidin elokuvan sanailusta ja sen raukeasta tunnelmasta, niin koko ajan oli tunne kuin jotain puuttuisi. Nyt tästä jäi päällimmäiseksi vain sellainen ”ihan kiva”-tunne, kuin mikään tajunnanräjäytys.
Jos pidit Dead Manista, tai ylipäätään kaipaat westernia joka on hieman kallellaan ja kulkee eteenpäin hitaasti, mutta laiskasti, niin kyllä tämä varsin miellyttävää katseltavaa oli.
Ed Harris osoittaa toistamiseen, että hän osaa näyttelemisen lisäksi myös ohjata varsin onnistuneesti. Ja jos Pollock on jäänyt katsomatta, niin mitä vielä odotat.
Tähdet: ***
Appaloosa
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti