Marttyyrit (Martyrs, 2008)

Tässä on taas yksi niitä elokuvia josta olen kuullut paljon hyvää ja vieläpä suht' luotettavina pitämiltäni tahoilta. Kieltämättä Marttyyrit vaikuttaakin aika mielenkiintoiselta, että se olisi taatusti tullut katseltua ilman suosituksiakin. Hieman mielialaa latistavat kaikki ne puffit joissa taas mainostetaan kuinka kyseessä on taas kerran se maailman rankin elokuva. Eipä se nyt hyvältä kuulosta, sillä yleensä tuolla tavalla mainostetut elokuvat osoittautuvat sensaatiohakuisiksi puudutuspiikeiksi, joiden teho kestää vain yhden katselukerran ajan ja senkin vain uteliaisuuden avulla. Kunhan shokkikohtaukset on nähty, niin niissä ei ole mitään muuta jäljellä.

Laitakaupungilla juoksentelee ruhjeinen pikkutyttö, Lucie (Jessie Pham). Tyttö viedään lastenkotiin ja selviää että Lucieta oli pidetty ties kuinka pitkään vankina jossain läävässä ja systemaattisesti pahoinpidelty. Sulkeutuneesta Luciesta ei ole poliiseilla paljoa apua ja niinpä asia jää selvittämättömiin tapauksiin.
Lastenkodissa Lucie saa ystävän, Annan (Erika Scott) jonka avulla Luciella on edes pieni mahdollisuus selväjärkiseen elämään.
Siirrytään joitakin vuosia eteenpäin ja kuvataan jotain perusperhettä. On isä, äiti ja molempia sukupuolisia edustavia lapsia yksi kappale kumpaakin. Yht'äkkiä hieman varttuneempi Lucie (nyt roolissa vuorostaan Mylène Jampanoï) tulee ja pistää koko perheen veriseksi mössöksi haulikkonsa avulla. Lucie kun uskoo juuri tämän perheen kiduttaneen häntä silloin vuosia sitten.
Lucie soittaa Annan (nyt roolissa vuorostaan Morjana Alaoui) avukseen ruumiiden hävittämisessä. Siinä välissä Lucien kimppuun hyökkää jokin Klonkun kaksoisolento.
No se Klonkku on tietenkin toinen tyttö joka oli ollut vankina samassa paikassa jossa Luciekin oli ja Lucie lahtasi tämän perheen kostaakseen molempien puolesta. Onkin hiukan sääli että 34 minuutin kohdalla selviää se, että Lucie oli joutunut jättämään tämän toisen tytön taaksensa ja täten kuolemaansa. Siispä katsoja tajuaa jo tässä vaiheessa että Klonkku on vain Lucien kuvitelmaa, koska hän tuntee syyllisyyttä siitä että oli jättänyt tytön jälkeensä.
Tähän asti Anna on hieman epäillyt Lucien järjenjuoksua, mutta sitten Anna löytää kellarin jossa on vankina toinen Klonkku. Joten näemmä tämä Lucien lahtaama perhe harrasti juuri sitä kidutusmeininkiä mistä Lucie heitä syyttikin/ampuikin.
Klonkku viiltelee itseään, kunnes paikalle tulee jokin mustiin pukeutunut ihmisryhmä ja pistää tämän hengiltä. Ja nyt sitten mennääkin ihan pähkähulluille linjoille. Tämä mustiin pukeutunut ihmisryhmä, joita johtaa jokin taikalampun henki, onkin jokin kidutusorganisaatio joiden tehtävänä on etsiä ns. marttyyreja, eli ihmisä joita saa kiduttaa ja jotka haluavat sisimmissään kitua. Voi helvetti mitä sontaa. Tämä organisaatio on siis hieman samanlainen kuin Hostel-elokuvissa, mutta sen sijaan että raha vaihtaisi omistajaa, niin nyt kyseessä onkin jokin hiton velvollisuus kiduttaa ihmisiä. Ei niin että Marttyyrit olisi yhtä huono kuin Hostel. Päinvastoin. Marttyyrithan on nerokas elokuva verrattuna siihen läjään mitä Hostel on. Molemmat kuitenkin edustavat samanlaista kidutuskauhua joka saattaa ällöttää, mutta ei pelottaa.
Ja tietenkin Anna joutuu nyt samaan liemeen kuin muut kidutettavat.
Loppuminuutit voidaankin sitten kuluttaa sadismiin.
Ihan loppuun vielä viittaus taivaasta.

Minä en pidä näistä kidutuskauhuelokuvista, mutta Marttyyrien kohdalla pidin sitä noin 34 minuutin ajan varsin hyvänä tarinallisesti. Tässä vaiheessahan mukaan tuli se Haute Tension-twisti ja sen jälkeen mentiin sinne ääliömäisyyksiin. Jos elokuvan kesto olisi ollut vain 34 minuuttia, niin minäkin yhtyisin helposti Marttyyrien saamiin kehuihin. Tuon ajan elokuva on sopivan arvoituksellinen, se kulkee sopivaa vauhtia eteenpäin ja jo tuossa vaiheessa ylilyötyjä verikohtauksia lukuunottamatta kyseessä on varsin sujuvasti ohjattua kauhuelokuvaa. Sitten tarina roiskahtaa käsille ja lopun joku 30 minuuttia on niin umpipuuduttavaa kidutusta, että minäkin rupesin piirtämään Batmania sen aikana.
Elokuvassa lopun ylipitkää kidutusjaksoa perustellaan sillä, että kun tarpeeksi pitkää jotakuta kiduttaa, niin tästä tulee se hiton marttyyri joka näkee taivaan tai muuta sellaista roskaa. Ei sen silti olisi tarvinnut olla niin julmetun pitkä, sillä suht' kiivastempoisen alkupuolen vastapainoksi loppu oli vain hidasta kurnuttelua. Joten ilmeisesti ohjaaja vain nautti kidutuskohtauksista ja halusi kylpeä niissä kunnes sormenpäät ovat ryppyisiä.

Tuossa Marttyyrien DVD:n sisäkannessa on elokuvan ohjaajan Pascal Laugierin alunperin Imagessa julkaistu haastattelu. Tässä kyseisessä haastattelussa Laugier puhuu niitä tyypillisä pehmoisia jossa korostetaan että hän haluaa yllättää ja shokeerata katsojia.
Miksi ihmisiä pitää shokeerata?
Samainen herra kiukuttelee jostain tosi-tv-sonnasta (johon kylläkin itse yhdyn mielipiteissäni), mutta eipä Laugier juuri lopulta eroa tosi-tv:n tekijöistä. Molemmissa nimittäin selkeästi on otettu tavoitteeksi koko ajan tehdä entistä rajumpaa ja täten shokkitehoisempaa tarinaa. Ja molemmat ovat selkeästi valmiin käsikirjoituksen pohjata kulkevia.
Jos tekijöiden tarkoitus on vain järkyttää katsojaa, niin Laugier ei siinä onnistu, sillä hän osoittautuu ihan samanlaiseksi muka-erikoisuuden tavoittelijaksi kuten joku Rob Zombie. Kuten Laugier itse toteaa, niin jo internetissä pääsee näkemään vaikka mitä kauheuksia. Laugier on kieltämättä varsin lahjakas elokuvantekijä Marttyyrien perusteella, mutta voi jumalauta tuota vinkumista että kaikki on niin tylsää, mutta onneksi minä en ole. Pelkän shokkiarvon hakeminen ei tee elokuvasta hyvää, se tekee siitä pelkän uutisankan.
Todettakoon että pelkästään Marttyyrien perusteella Laugier on taidokkaampi ohjaaja kuin aiemmin mainittu Zombie, mutta kumpikaan ei omalla sarallaan tuo esille mitään ennennäkemätöntä. Joskin Laugierin käsissä ollut tarina on mielenkiintoisempi kuin yksikään Zombien tekele on ollut.
En tiedä kuinka paljon kyseisen haastattelun näkemyksistä on haastattelun tekijän, Kalle Kinnusen ja kuinka paljon on lopulta Laugierin omaa puhetta, mutta on huvittavaa lukea kuinka tätä ns. uuden Ranskalaisen kauhuaallon elokuvia kehutaan samanlaisen Amerikkalaisen sadismielokuvan kustannuksella. Tekeekö Ranskankieli niistä jotenkin yksilöllisempiä. Nämähän ovat ihan suoraa kopiota jostain 70-luvun Last House On The Left-roskasta. Se sentään voi puolustaa olemassaoloaan valmistusmisajankohtansa avulla. Vaikka haastattelussa korostetaan ettei esimerkiksi Marttyyrit ole vanhan kierrätystä, vaan kyseessä on "vilpittömiä lainoja ja hyvien ideoiden edelleen kehittelyä." Yeah right.
Onhan se ymmärrettävää että etenkin jenkkikauhu kaikkinen remakeineen on aika heikoissa kantimissa, joten hiukankin parempi tuntuu valtavirtakauhun rinnalla jo varsin hyvältä. Mutta turha vinkua siitä että nykykauhu on huonoa, jos itse Laugierkin menee seuraavaksi tekemään Hellraiserin remaken. Tai kuten Laugier itse toteaa, niin "itse asiassa se ei ole uusintaversio Barkerin elokuvasta, vaan uudelleenkuvitelma." Niin, tätä väitettähän käytti muun muassa juuri Rob Zombie Halloweeninsa kanssa ja lopputulos oli kuitenkin vanhan kierrätystä. Jos Laugier todella uskoisi, että hän pystyy tekemään sitä rehellistä kauhua jatkossakin, niin pysy hyvä mies poissa Hollywoodista. Ei tässä enää uutta Hills Have Eyesia kaivata.
Tai jätä ainakin suosiolla se Hellraiser ja muut remake-ehdotukset oman onnensa nojaan.

Okei, tuossa tuli paljon huuhaata esille, mutta tahdoinkin vain nurista siitä kuinka paska idea on tehdä elokuvaa vain jotta voi shokeerata, tai että elokuva on jotenkin parempi jos se tulee jenkkilän ulkopuolelta. Tämä ei ole mikään Amerikkalaisen elokuvan puolustuspuhe, sillä valtaosa sieltä tulevasta kauhusta on aika haisevaa guanoa. Mutta yhtä suurella todennäköisyydellä sieltä tulee hyvää kauhua kuin muualtakin maailmasta. Se on niin helppo kritisoida Amerikkalaista kaauhuelokuvaa, koska se on nykyään pääosin roskaa. Mutta mietitäänpä kuinka moni meidänkin mielestämme klassikkokauhistelu tulee juuri jenkeistä?
Ja jos nyt kerran on otettava määrääväksi tekijäksi shokeeraavaus, niin minua shokeeraisi se jos joku ohjaaja menisi ja sanoisi leffastaan, että "kai se on ihan ok." Sen sijaan että puffaisi omaa tuotostaan jonkinlaisena genrensä lippulaivana.
Btw. Unohdin välillä pointtini, joten sen siitä saa kun ei viitsi edes ajatella omaa kirjoittamistaan.

Marttyyrit on elokuva jossa on tarinallisesti paljon hyvää, mutta myös aivan liian paljon umpisurkeaa kuonaa. Se alkaa hyvin, jatkuu lupaavana, mutta päättää muuttua tylsäksi. Siispä juonta seuraaville elokuva tarjoaa parhaimmat puolensa sen alkuosissa, mutta kaikenmaailman gorehoundeille se tarjoaa mässäiltää koko pituutensa verran. Siksi minä suosittelenkin katsomaan ensimmäiset 34 minuuttia, sammuttamaan soittimensa, istumaan pimeässä ja kuvittelemaan että elokuva päättyi siihen.

Näyttelijät tekevät varsin hyvää työtä, mutta kuitenkin paras puoli elokuvassa on sen musiikki, joka oli loistavaa.

Ymmärrän siis miksi elokuva on kerännyt kehuja, mutta kokonaisuus ei niitä ansaitse. Onhan tässä sentään yritystä, seikka jota voi nykyisin niin harvoin todeta oli elokuvan lajityyppi sitten mikä tahansa.

Tähdet: ***
Marttyyrit
...NOIR