Poliisit ja vallassa olevat rikollispomot eivät hirveän innokkaita ole Frankin vapautumisesta ja aikovatkin häiritä parhaimman mukaan Frankin toimia.
Siispä Frank keittää kokoon useiden miljoonien arvoisen huumediilin, mutta sen sijaan että maksaisi kamasta senttiäkään, tapattaa hän kilpailijat ja keikkaa huumeet itselleen.
Frankista alkaa tulla niin vaikutusvaltainen ja vaarallinen, että jopa poliisit alkavat pitää ainoana keinona Frankin pysäyttämiseen laittomat keinot ja samalla kuolettavat sellaiset. No, kyllähän siinä ruumiita syntyy, mutta yksikään niistä ei ole Frankin.
Koska Frankin tapa ”parantaa” kaupunkia on lopulta umpikujaan johtava, niin hänen on toimittava mahdollisimman nopeasti, mutta aika alkaa käydä vähiin.
Lopulta seinä alkaakin käydä uhkaavasti liian pahasti eteen ja Frankin on pysähdyttävä, halusi hän sitä tai ei.
New Yorkin Kuningas on aivan julmetun hyvä elokuva, mutta jos et pidä Christopher Walkenista niin et todennäköisesti tule sietämään tätä elokuvaa. New Yorkin Kuningas on niin Walkenin elokuva kuin vain voi olla. Walken kulkee elokuvan läpi kuin jokin villiintynyt luonnonvoima. Ei,,, hän on kuin Terminaattori: ”It can't be bargained with. It can't be reasoned with. It doesn't feel pity, or remorse, or fear. And it absolutely will not stop, ever, until you are dead.”
Vaikka elokuvassa on lukuisia päteviä näyttelijöitä (Laurence Fishburne, Giancarlo Esposito, etc.) ja erinomaisia roolisuorituksia, niin siltikin tämä elokuva on niin räätälöity Walkenille, että joka ainoa muu näyttelijä tuntuu statistilta hänen rinnallaan ja Walken suorittaakin roolinsa sille kuuluvalla antaumuksella. Walken esittää roolinsa veren maku suussa ja hymy huulilla niin, että hän on samanaikaisesti erittäin pelottava että jokseekin rakastettava hahmo.
Tämä Walkenin tapa esittää hahmonsa sopii elokuvan tarinaan ja tunnelmaan virheettömästi.
Elokuvan idea vankilasta vapautuvasta rikollispomosta oli saanut kohdalleen mainion muutoksen. Lähes poikkeuksetta näissä vastaavissa tarinoissa entinen vankilakundi koettaa sopeutua elämään ilman rikoksia, mutta hänet tavallaan vedetään takaisin entisiin puuhiin. He ovat kuitenkin muuttuneet vankilassa ja haluavat ainakin aluksi pysyä poissa entisestä elämästään. Frank White on vankilassa ollessaan myös kokenut muutoksen, mutta vapauduttuaan hän ei pelkästään halua palata vanhoihin hommiinsa, hän haluaa myös raivata joka ainoa kilpailijan pois tieltään ja viedä näidenkin hommat. Erinomaisen tästä tekee se seikka, että Frankin muutos vankilassa oli siinä, että hän alkoi arvostamaan kaupunkiaan, ei muuttamaan itseään. Tämä puolestaan johti siihen, että hän alkoi keräämään rahaa sitä sairaalaa varten ja tällä tavoin parantamaan kaupunkiaan. Se muutos omasta kunniasta ja kaupungin arvostamisesta johti myös siihen, että Frankin mielestä kaupungissa oli liikaa pahaa ja paha piti tappaa pois.
Mutta eikö Frank itsekin ole paha?
Kun puhutaan kuitenkin tappajasta ja huumekauppiaasta, niin millä muulla tavoin hän osaisikaan ratkaista ongelmiaan. Frankin tapa poistaa pahuutta ja parantaa kaupunkiaan tapahtuu sillä tavoin kuin hän vain osaa tehdä sen, eli varastamalla ja tappamalla. Frank Whiten hahmo esittääkin hyvää problematiikkaa siitä, että voiko häntä pitää elokuvan sankarina, jos hän kerran hyvää tehdäkseen tekee sen äärimmäisellä pahuudella. Ja onko Frankin motiivit lopulta kuitenkaan oman kaupungin parantamisessa, vai pelkässä itsekkyydessä. Viettihän hän vuosia vankilassa kun muut rikollistoverit pääsivät rikastumaan. Kuinka paljon Frankin toiminnasta pohjautuu siihen yksinkertaiseen seikkaan, että hän vain haluaa kaiken itselleen.
New Yorkin Kuningas on loistava gangsterielokuva, joka tosin voi säälimättömällä väkivallallaan ja yleisellä nihilistisellä tunnelmallaan karkoittaa romantisoidumpiin rikoselokuviin (esim. Kummisetä) tottuneet katsojat. Mutta jos elokuvat kuten Scarface ovat makuusi, niin New Yorkin Kuningas on ehdottomasti juuri sinulle.
Elokuvan väkivallan ei kuitenkaan tulisi olla syynä elokuvan katsomatta jättämiselle, sillä vaikka elokuva voi tuntuakin välillä vastenmieliseltä, niin sehän se idea onkin. Tämä on elokuva pahoista ihmisistä ja siihen kuuluu paha fiilis.
Tosin, Christopher Walkenin fanina minun on todettava Walkenin olevan niin cool, että hän ei minun silmissäni ole kovinkaan paha. Walkenin seinien läpi jyrääminen on niin vaikuttavaa katseltavaa, että siinä on jo tarpeeksi syytä nähdä tämä elokuva.
Ainoana pahana miinuksena pidän Abel Ferraran tapaa tunkea kuvaan uskonnollista (Katolilainen) symboliikkaa, eikä kovinkaan hienovaraisesti toimien. Ferrara tekee tätä joka elokuvassaan ja kieltämättä joissakin hänen elokuvissaan se toimii mainiosti, mutta tässä tapauksessa se käy vain häiriöksi. Frank Whitea ei kuvata uskovaisena, hänen ei osoiteta tuntevan katolilaista syyllisyyttä, eikä elokuvan rakenne muutenkaan kaipaa uskontoa missään muodossaan. Joten kaikki uskonnollisuus New Yorkin Kuninkaassa on pelkkää Abel Ferraraa ja tässä tapauksessa omat henkilökohtaiset uskomukset tulisi pitää työn ulkopuolella, sillä se ei tunnu elokuvallisesti tarpeeelliselta, vaan pelkästään käännytykseltä. Kyseessä on Ferraran kohdalla hieman samanlainen ilmiö, kun John Woolla ne pahuksen pulut. Kyyhkyset ovat ihan kivoja, mutta pitääkö heidän seikkailla kaikkialla sukellusveneistä aikapoimuun.
Tähdet: ****
New Yorkin Kuningas
...NOIR
2 kommenttia:
Henkkoht. käsitin Frankin strategian rahoittaa hyväntekeväisyytensä pahantekeväisyydellä siinä loppupään monologissa, jossa tämä totesi kansakunnan rännittäneen monen miljoonan taalan edestä silläkin aikaa, kun White itse oli lusimassa - tuotot tosin menivät ihmiskauppaa ja lapsiprostituutiota harjoittaneiden kollegojen taskuihin.
Leffassa ei tosin käynyt ilmi, oliko Frankilla tällaisia humanitäärisiä tavoitteita ennen linnareissua
Se mielestäni tekeekin tehokkaammaksi Frankin jonkinlaisen kovan käden hyväntekeväisyyden jos ajattelee ettei hän todellakaan olisi sellaiseen sortunut aiemmin ja nytkin tekee sen vain kohdatessaan vielä itseään pahempia ihmisiä.
Lähetä kommentti