Hän oli osittain oikeassa. Ei siinä että se olisi aiheuttanut painajaisia, tai ylipäätään mitään pelkotiloja, mutta Batman oli tuolloin yllättävänkin synkkä ja väkivaltainen.
Sarjakuvissahan Batman oli synkistellyt jo kovastikin, mutta filmaattisessa muodossaan Batman oli vielä tuolloin yhtä kuin Adam West.
No, tämä ei ollut AdamWestiaanista biletystä.
Jos ajattelee Batman Beginsin olevan synkkä, niin on täysin väärässä. Batman Beginsin aikana sarjakuvaelokuvissa oli jo esiintynyt paljonkin synkkyyttä, mutta ei kenties aivan yhtä hyvällä maulla toteutettuna. Burtonin Batman oli kuitenkin aikoinaan kuin potku palleaan, sillä eihän nyt lapsille suunnatuissa sarjakuvissa ja elokuvissa voinut olla masennusta, neurooseja, sadismia ja mustaa, niin kovin mustaa.
Maanittelun jälkeen sain kuitenkin äidiltäni luvan nähdä elokuva ja hän komensi isäni viemään minut. Isäni ei halunnut nähdä jotain lastenelokuvaa. Siispä Batman aiheutti ennakkoon jo hyvin positiivisia merkkejä sen ärsyttäessä isääni.
Olin poika kun menin katsomaan Batmania, mutta en ollut poika enää sen jälkeen. Olin Batman.
Batmanin perusta on varmasti niin suurelle osalle jokseekin tuttu, ettei sitä ole tarpeen käsitellä juurta jaksain. Batmanissahan käsitellään sekä Batmanin syntytarina, Jokerin syntytarina, että heidän nykyisyys, niinpä kerron elokuvan juonen hyvin lyhyesti.
-Bruce Waynen vanhemmat tapetaan tämän ollessa muksu.
-Aikuiseksi vartuttuaan Bruce Wayne pukeutuu mustaan kumipukuun ja hakkaa pahiksia nurin.
-Gotham City valmistautuu 200-vuotisjuhliinsa.
-Jokeri rupeaa kiusaamaan kaupunkilaisia.
-Batman tappaa Jokerin.
Tuossa oli periaatteessa koko Batmanin perustarina, mutta elokuvassa on tietenkin paljon muutakin ja tahdonkin nyt eritellä erinäisiä seikkoja joista pidin suuresti, tietenkin huomioida seikat joista en juurikaan pitänyt.
Ensinnäkin näyttelijävalinnat ovat aivan loistavia.
Kuten yleensä tämänkaltaisissa elokuvissa, pahisroolit ovat näkyvimmässä osassa ja Jack Nicholson onkin loistava valinta Jokeriksi.
Ei vain Jokerin roolissa, vaan ylipäänsä Nicholsonissa on sellaista maanisuuden tuntua, joka kanavoituu ulos erinomaisesti juuri Jokerin kautta. Jokeri on samalla hurmuri, ureapää, luotettava, petturi, rauhallinen, raivoava, huumorintajuton ja humoristinen hahmo, jonka motiiveista ei ota hullukaan selvää. Ja Nicholson esittää roolinsa sellaisella arvaamattomuudella, että vain hän osaa tehdä sen. Heath Ledger? On kohtuutonta verrata heitä, sillä halusitte tai ette, niin Ledgerin Jokerissa on paljonkin samaa kuin Nicholsonin vastaavassa ja Nicholson teki sen jo. Ledger oli ihan hyvä, mutta mitä sitten.
Vaikka Nicholsonin Jokeri on kovin dominoiva, niin Michael Keatonin Batman ei jää yhtään hänen alleen. Batmanin hahmon kuuluukin olla enemmän pimeydessä ja vähäeleinen, kuin Jokeri taas saattaa Oscar Wilden varjoonsa. Joten energisyydessä Batman on hiljaisempi kuin Jokeri ja tällöin usein tuntuu siltä kuin Jokeri varastaisi ruudun itselleen. Se mitä Michael Keaton kuitenkin tuo hahmoonsa on sen vähäeleisyyden eräänlainen väkinäinen päälläpito. Kyseessä ei ole mitenkään huono juttu, vaan tarkoitan tuolla väkinäisellä sitä, että vaikka Bruce Wayne/Batman vaikuttaa vähäeleiseltä, niin kyseessä on enemmänkin tapa jolla koetetaan pitää todelliset tunteet kurissa. Joten hän joutuu väkisin pitämään itsensä kuosissa. Batman koettaa pitää itsensä minimissään jotta hänen pelottavuudentuntunsa pysyisi vahvimpana tunteena ja Bruce Wayne pyrkii olemaan minimissään, jotta hänen haavoittuvaisuutensa ei pääsisi esille. Bruce Wayne on kuitenkin edelleen pikkupoika aikuisen ruumiissa. Hän ei päässyt kasvamaan henkisesti, vain pelkästään fyysisesti. Pistäessään Batman-pukunsa päälle hän on todellinen ihminen ja Batmanin tunteet ovat todelliset tunteet. Bruce Wayne puolestaan on se valeasu jota hän joutuu pitämään päällä, jotta ei paljastuisi. Hieman kuten Teräsmies on oikea ja Clark Kent on valeasu. Bruce Waynen kohdalla tunteiden esittäminen Batmanin kautta on kuitenkin ongelmallista, sillä Batmanina hän voi purkaa tunteitaan vain väkivallan kautta, koska Batmanin täytyy pysyä epäinhimillisenä muiden silmissä. Tämä aiheuttaa mielenkiintoisen paradoksin siksi, että Bruce Wayne ei osaa esittää tunteitaan ja siksi pukeutuu Batmaniksi, mutta ei saa esittää tunteitaan Batmanina. Niinpä Bruce Wayne joutuu koko ajan pullottamaan kaiken sisäänsä ja aina välillä hiilihapon määrä saa sen purkautumaan yli äyräiden.
Miten tämä liittyy Michael Keatoniin?
No, Keaton jota ei ulkonäöltään ajattelisi lihaskimppusankarina, tuo jo sitä kautta vääriä vaikutelmia siitä minkälainen supersankarin tulee olla. Ajatelkaa nyt Christian Balea, hänhän näyttää sarjakuvasankarilta. Michael Keaton näyttää isältä. Lisäksi Keaton koomikon maineensa avulla pystyi siirtämään hahmoonsa vääriä oletuksia siitä minkäoloinen supersankarin tulee olla ja Keaton teki sen loistavasti. Tämä Keatonin väärä mies väärässä paikassa väärään aikaan onkin juuri se oikea yhtälö.
Michael Keaton on erinomainen näyttelijä ja Batmanin rooli osoittaa kuinka hyvä. Hän osaa olla ihminen jossa on jotain salaperäistä, mutta edes hän itse ei osaa kertoa mitä. Keaton osaa olla sekä Bruce Wayne että Batman, mutta hän osaa olla myös se kolmas puoli, jonka tullessa esiin näemme kuka hän oikeasti on.
Mikäköhän siinä on, että koomikot osaavat hyvin usein siirtyä sujuvasti draamarooleihin, mutta draamanäyttelijöiltä harvoin luonnistuu komedia (kyllä puhun juuri sinusta herra DeNiro
Elokuvan näyttelijät tekevät kauttaaltaan hyvää työtä. Vain Vicki Valea esittävä Kim Basinger tuntuu aika turhalta. Kuten Bondeissa, myös tässä elokuvassa ”tyttöystävähahmo” on tarpeen vain tuodakseen naiskauneutta kuvaan, mutta pitkäikäiseksi hahmoksi hän ei jää. Siispä Vicki Valea tarvitaan vain tähän elokuvaan ja kenties tästä syystä kyseistä hahmoa ei ole kirjoitettu kovinkaan mielenkiintoiseksi tai tarpeelliseksi. Kim Basinger onkin elokuvassa aika tyypillinen stereotypioiden kiljuva kikattava blondi, jonka tarkoitus ei olekaan olla muuta kuin kiljuva kikattava blondi. Onkin siis hyvin ärsyttävää, että koska Vicki Vale on niin selkeästi kertakäyttöhahmo, niin miksi elokuvaan oli kirjoitettu kohtaus jossa Vicki Valelle paljastetaan kuka Batman todellisuudessa on. Ihme ettei kakkososaan kirjoitettu kohtausta jossa Bruce Wayne lukee jotain Sun-lehteä ja sen kannessa on Vicki Vale kertomassa kuinka ”i was Batman's sex slave.”
Vaikka Bruce Wayne kenties tarvitsee elokuvassa jonkun jota rakastaa ja jolle paljastaa todellinen minänsä, niin on aivan epäloogista että hän tekisi sen niin helposti. Okei, oikeastaan Batmanin todellisen minän paljastuminen Vicki Valelle on Alfredin syytä, mutta siltikin. Pahuksen Alfred!
Batmanin juonen eräänlainen twisti on tietenkin se, että Jokeri oli hän joka ampui nuoren Bruce Waynen vanhemmat.
Yleensä tuonkaltaiset juonenkäänteet ovat hyvin rasittavia, koska ne saavat usein ajattelemaan että nyt taas käsikirjoittaja koettaa olla niin pirun ovela, kun hän pistääkin sinne loppuun selityksen kuinka näiden hahmojen kohtalot ovat kietoutuneet toisiinsa jo alusta alkaen. Joskus se toimii, kuten Imperiumin Vastaiskussa, mutta yleensä se vaikuttaa vain snobismilta jolla käsikirjoittaja uskoo osoittavansa olevansa muita sukkelampi.
Batmanissa se toimii.
Idea jossa Jokeri paljastuu Batmanin vanhempien tappajaksi ja täten syypääksi Batmanin olemassaoloon, toimii vain Jokerin kuolemaan saakka. Kun Jokeri kuolee, Batmanina olemisen tarkoitus kuolee. Mutta Batman pelastaa ideansa sillä, että kun Jokeri on syypää Batmanin olemassaoloon, niin Batman on tahattomasti syypää Jokerin Jokerina olemassaoloon. Joten Batman tavallaan ruokkii tarkoitustaan ja vaikka Jokeri kuolee, niin Batman on luotuaan Jokerin, velvollinen jatkamaan työtään. Sillä jos hän toi maailmaan Jokerin kaltaisen pahuuden, niin sen poistaminen ei ole enää tarpeeksi, vaan syyllisyys jatkaa elämäänsä hänen jälkeensäkin. Tietenkin katsoja voi nähdä asian siten, ettei Batman ole syypää Jokerin olemassaoloon ja ei hän oikeasti olekaan. Mutta tässä on kyse vähän samanlaisesta seikasta kuin jos lapsesi tekee jotain pahaa, niin ajattelet että onko syy sinussa, vaikka sinä et tehnyt mitään pahaa.
Ihan toimiva juoni ja hyvät näyttelijät eivät ole kuitenkaan ainoa asia joka toimii Batmanissa. Elokuvan ulkoasu on aivan uskomaton. Kuten Burtonin elokuvissa yleensä, myös tässä on sellaista ajattomuuden tuntua. Batman näyttää joltain 40-luvun gansterielokuvalta nykyajassa ja goottilaisin katedraalein koristeltuna. Batmanin osittain todellinen ja osoittain fantastinen maailma on hyvä ratkaisu jo siksi, että kun logiikasta löytyy joitakin aukkoja, niin voidaan todeta että mitä sitten, eihän tälläistä maailmaa ole oikeasti olemassakaan.
Danny Elfmanin musiikki on aivan julmetun hienoa. Yksi osuvimmista leffascoreista ikinä.
Princen musiikki on aivan eri asia.
Eivät Princen elokuvaan tekemät kappaleet huonoja ole, mutta ne ovat niitä jotka sitovat elokuvaa elokuvaa liiaksi valmistumisaikaansa ja tyylillisesti ne eivät istu aukottomasti elokuvaan. Ja niitä on liikaa yhteen elokuvaan.
Batmanin kokonaisuus on niin onnistunut, että sen virheetkin ovat perusteltuja (esim. Jokerin pitkä pistooli) ja mikään ei siirrä mielenkiintoa pois elokuvan lumosta.
Silloin elokuva toimii, kun sen virheetkin ovat sille eduksi.
Edelleen paras Batman-filmatisointi.
Tähdet: *****
Batman
...NOIR
4 kommenttia:
Mutta eikö se oo jo jossain Batman-sarjakuvissa se twisti, että Jokeri olis tappanu Bruce Waynen vanhemmat? Vai muistanko väärin? Vai olenko ihan väärä henkilö edes sanomaan näin?
Ja miksi Bruce ihastuisi saatika rakastuisi kikattavaan blondiin? Ei Bruce vaikuta sellaiselta tyypiltä. Varsinkaan Michael Keatonin Batman.
Luulen, että hyvää komiikkaa on paljon vaikeampi näytellä kuin draamaa, varsinkaan keskinkertaista draamaa. Siinä se juttu. Kaikkihan osaavat olla ihmisiä, vihaistua ja rakastuakin, mutta aika harvat osaavat oikeassakaan elämässä kertoa oikeasti hauskoja vitsejä.
Oon aika kade, että oot nähny tän teatterissa. Iten olin -89 vasta viisivuotias. Enkä sitä paitsi muutenkaan tajunnut kiinnostua moisista elokuvista ennen yläasteikää.
sitä Jokeri heidät tappoi-twistiä on sittemmin hyödynnetty Batman-sarjakuvassa, mutta omana tarinanaan. eräänlaisena spinoffina. mutta kuten Batmanin spessuversion ekstroista käy ilmi, niin Bob Kane piti elokuvaan kirjoitetusta ideasta niin paljon, että sanoi sen olevan paras Jokerin/Batmanin syntytarina.
lisää Batmania luvassa, heti kun saan hengitettyä ilman höyryhoitoa ja keuhkoni eivät rahise kuin ruosteinen juna aavikolla
ps. olen samaa mieltä kanssanne siitä, että komiikkaa olisi vaikeampi näytellä ja tästä syystä koomikot siirtyvät luontevammin draaman puolelle, kuin päinvastoin
Eikö se vanhempien kuolema ollu pieleen menny ryöstö
Oli. Mutta jos mietit sitä Jokeri-yhteyttä niin vaikka Jokeri ei vielä tuolloin ollutkaan Jokeri, oli sama henkilö kyseessä ja pääasiallinen motivoija Brucen tulevaisuudelle Batmanina kostaa vanhempiensa kuolema. Ts. hän etsi murhaajaa ja kanavoi sen muihin rikollisiin, ja saadessaan tietää Jokerin olevan Napier ja samalla vanhempiensa tappaja, niin se osa missiosta oli suoritettu Jokerin kuollessa. Vähän niin kuin keräilijä joka saa sen viimeisen osan keräyskohteestaan ja tarvitsee jotain muuta jatkaakseen.
Napier olisi aika varmasti tappanut ne vanhemmat ilman pieleen mennyttä ryöstöäkin ja jätti silkkaa sadistisuuttaan lapsen henkiin, jotta hän voi muistaa kärsimyksen lopun ikäänsä.
Lähetä kommentti