keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Pimeä Käytävä (Dark Passage, 1947)

Aivan loistava elokuva.
.

.
.
Mitä?
Pitäisikö siitä kertoa jotain muutakin?
.
.
.
Vincent Parry (Humphrey Bogart) on tuomittu vaimonmurhaaja joka pakenee vankilasta. Pakomatkallaan hän pääsee auton kyytiin jonka kuljettaja Baker (Clifton Young) on aivan liian utelias ja joutuu käsikähmään Parryn kanssa. Kun Parry aikoo tappaa Bakerin, hänet keskeytetään kun paikalle ajaa Irene Jansen (Lauren Bacall... Ihan helvetin hot Lauren Bacall) joka estää Parrya tappamasta ja tarjoaa hänelle kyydin turvaan. Parrylla ei ole muita mahdollisuuksia joten hän tarttuu tähän oljenkorteen, sen enempää miettimättä Irenen motiiveja auttaa.
Irene vie Parryn kotiinsa ja Parry piilotellessaan tulee huomaamaan että Irenen ystäviin kuuluu muuan Madge (Agnes Moorehead) joka nyt sattuu olemaan Parryn kuolleen vaimon sisko ja päätodistaja Parryn tuomion suhteen.
Parry ei ymmärrä Irenen ja Madgen yhteyttä, ja miksi Irene auttaa häntä, ja koska poliisit ovat hänen jäljillään ei hänellä ole aikaa miettiä asiaa.
Parry käy hakemassa apua parhaalta ystävältään George Fellsingeriltä (Rory Mallinson) ja eksyttääkseen poliisit, menee Parry plastiikkakirurgille muuttamaan kasvojaan. Parryn palatessa kasvot sidottuina Georgen luokse, on George jo tapettu ja kohta Parrya etsitään sekä vankilapakonsa vuoksi, että Georgen murhasta.
Parry palaa Irenen luokse joka piilottaa tämän siihen asti kunnes Parryn arvet paranevat ja siteet voidaan poistaa.
Baker palaa kuvioihin kiristämään Parrya ja Parry epäilee Bakeria Georgen murhasta. Kun Parrylle ilmenee ettei Baker ole muuta kuin sattumalta kuvioihin tullut nilkki, saa hän yhdistettyä palaset ja ymmärtää viimein kuka murhasi hänen vaimonsa, lavasti Parryn murhaajaksi, kuka murhasi Fellsingerin ja lavasti Parryn murhaajaksi.
Mutta onko Parry oikeassa, vai haluaako hän vain uskoa olevansa oikeassa?

Tässä on niin moni asia tehty oikein, että sitä ei voi kuin ihmetellä miten siinä on onnistuttu.
Sillä jo mainittujen henkilöiden lisäksi, elokuvassa esiintyvät jonkin aikaa eräs taksikuski, liian sattumalta paikalle osuva poliisi ja Madgen aviomies, jotka kaikki ovat kirjoitettu sellaisiksi että he saattavat liittyä tarinaan jotenkin merkittäväksi. Sitten kun elokuvassa ei oikeastaan anneta mitään kunnon motiivia Irenen käytökselle, tai kun Parry ei osoita käytöksellään olevansa viaton, vaan pikemminkin antaa muiden uskoa mitä haluaa. Tästä kaikesta olisi voitu tehdä niin hysteerisen sekavaa huttua, että siinä olisi Southland Taleskin järkevä tekele. Mutta Pimeä Käytävä kertoo vain sen mitä tarvitseekin ja jättää kaiken muun päättelyn varaan. Näin elokuva sekä sinetöi tarinan lopulliseen päätökseen, mutta jättää pinnan alle kuplimaan monia kysymyksiä.

Kun vielä toteutuksessa ei näytetä Parryn kasvoja ensimmäiseen tuntiin, niin se saa jännittämään entistä enemmän. Koska Bogartin ääni on hyvin tunnistettava, niin ei ole epäilystäkään kuka on kyseessä, joten kyseessä ei ole mikään yllätys lopulta. Kasvojen näyttämättä jättäminen on loistava idea siksi, että vaikka äänestä kuulemme koko ajan kuka on kyseessä, niin kasvot paljastetaan vasta kasvoleikkauksen jälkeen, jolloin Parry on muuttunut äänensä lisäksi kasvoiltaan Bogartiksi.

Koska tosiaan Bogartin ääni on hyvin tunnistettavissa ja Bogart oli jo iso stara tuolloin, niin voin vain kuvitella kuinka iso juttu tuolloin vuonna 1947 oli tehdä puolentoistatunnin elokuva jossa pääosan esittäjän kasvoja ei näytetä tuntiin. DVD:n ekstrana olevassa dokumentissa kerrotaankin kuinka juuri tuon kasvo-seikan vuoksi studio veti herneen nenään ja elokuva ei pärjännytkään teattereissa järin mainittavasti.
Tämä ei kuitenkaan ole ihan samanlainen temppu kuin mitä etenkin Vanilla Sky hyödynsi (sanon Vanilla Sky siksi, että Cruise on hiukan isompi stara kuin mitä Abre Los Ojosin Eduardo Noriega on.) Siinähän Cruisen kasvot olivat Pimeän Käytävän tavoin suurelta osin piilossa, mutta kasvoja näytettiin kuitenkin pitkin elokuvaa eikä pantattu elokuvan loppuun asti.

Pimeä Käytävä on juuri sellainen jännityselokuva jollaisia minä haluan nähdä. Hyvin näytelty, erinomainen tarina ja tasokkaasti toteutettu kokonaisuus.
Tarinan osalta minua viehätti etenkin se, että kyseessä oli kertomus jota voidaan pitää monimutkaisena ja jossa olisi voitu vetää mattoa katsojan alta taukoamatta, mutta elokuva piti kaiken esillä sopivassa suhteessa ettei siitä tullut mitään Trivial Pursuitia, mitä etenkin nykyään jokainen trilleri koettaa olla. Joten elokuvan tarina on yllättävä ja jännittävä, mutta sitä katsoo ilman että yrittäisi ratkaista sitä ja vain nauttii tarinan oikea-aikaisesta avautumisesta.

Kävin juuri tässä välissä läpi aiempia arvosteluitani ja huomasin kuinka harva elokuva oli ansainnut minulta täydet viisi tähteä. Hitto! Edes K.J.S. ei saanut minulta täyttä tähtimäärää ja se sentään on pirun hyvä elokuva. Tarvitsin vertailukohteita kun en osannut päättää onko Pimeä Käytävä viiden vai neljän tähden elokuva.

Tähdet: *****
Pimeä Käytävä

...NOIR

Ei kommentteja: