King Kong oli oman aikansa iso efektileffa, hieman kuten jokin Tähtien Sota, Independence Day tai Taru Sormusten Herrasta on. Eli tarina on vähäpätöisempi ja valtaosa budjetista on käytetty visuaalisuuteen ja King Kongissa tarina mahtuu yhdelle post it-lapulle. On riittänyt että elokuvaan on saatu iso gorilla, kaunis nainen ja loppuun räjähtävää toimintaa. King Kongissa on muutama selkeästi tärkeäksi ajateltu osuus ja loppu on vain joko täytettä, tai sitten väliosuuksia ei ole vaivauduttu tekemään laisinkaan. Jos et ole asunut koko ikääsi kiven alla, niin King Kongin tarinan tulisi olla tuttu, ainakin kiitos Peter Jacksonin kauhean Kong pahoinpitelyn seurauksena.
Tarinahan kertoo oman aikansa Werner Herzogista, eli elokuvaohjaaja Carl Denhamista (Robert Armstrong) joka ottaa kuvasuryhmänsä mukaan salaperäiselle saarelle ja sieltä he nappaavat mukaansa jättiläisgorilla Kongin. Denham tuo Kongin New Yorkiin jossa Kong karkaa, nappaa Denhamin naispääosan esittäjän Ann Darrow'n (Fay Wray) kouraansa ja kiipeää ammuttavaksi Empire State Buildingin katolle.
Elokuvassa on epäloogisuuksia enemmän kuin tarpeen.
-Miksi saarelaiset uhraavat Kongille naisia?
-Miksi saarelaiset ovat rakentaneet muurin pitääkseen Kongin poissa kylästään, mutta tehneet oven Kongin mittojen mukaan?
-Miksi Denham tuo Kongin New Yorkiin, mutta toteaa toimittajille kuinka näiden tulisi keskittyä tarinassaan kaunotar ja hirviö-näkökulmaan. Hmm,, herra raahaa jättiläisgorillan keskelle kaupunkia ja tuo on se tarina josta innostua. Parasta onkin kuinka elokuvassa toimittajat pitävät sitä nimenomeen juuri tärkeimpänä, eivätkä seikkaa että kaupungissa on jättiläisgorilla.
-Miksi Denham joka on selkeästi uhrannut Kongin eteen niin uransa kuin varansakin käyttäytyy kuten käyttäytyy kun Kong on karannut ja sitten kuollut. Aluksi Denham on palkannut kolminkertaisen miehistön alukselleen, vanginnut Kongin uhraten miehiään sen eteen, tuonut Kongin New Yorkiin ja luonut ison teatteriesityksen Kongin avulla. Ensi-illassa Kong karkaa murskaa puoli kaupunkia matkallaan ja putoaa lopulta kuolleena kadulle. Isot rahalliset tappiot ja oikeudenkäyntejä on taatusti luvassa, ja Denham toteaa vain ”no näitä sattuu.” No ei hän itseasiassa noita sanoja käyttänyt, mutta Denham oli aivan nonchalant.
Nyt saatatte luulla etten pitänyt King Kongista, mutta päinvastoin rakastan joka minuuttia kyseisestä elokuvasta.
Tämä on iso naivi efektileffa ja ei sellaiselta hirveästi tarinaa kaipaa jos peruselementit ovat kunnossa, ja King Kongissa ne ovat kunnossa.
King Kongin epäloogisuudetkin toimivat sen voimavaroina ja tuovat siihen omaa charmiaan.
Puhdasta neroutta elokuvassa ovat tietenkin sen ikoninen lopetus jossa Kong huitoo lentokoneita Empire State Buildingin huipulla, mutta myös se että alkupuolella Kongin kasvoilla on koko ajan sellainen pensastumputtajan ilme ja tuo mukaan hämmentävän perverssin ajatuksen Kongin morsianuhreista.
En ole koskaan oikein ymmärtänyt että miksi tästä elokuvasta puhuttaessa aina otetaan esille Fay Wray jonkinlaisena elokuvan tähtinäyttelijänä, kun kyseinen näyttelijätär ei oikeastaan tee yhtään mitään muuta koko elokuvan aikana kuin kiljuu keuhkonsa puhki. King Kong itsekin esittää enemmän tunteita kuin Fay Wray.
Elokuvan todellinen tähtinäyttelijä on Carl Denhamia näyttelevä Robert Armstrong. Armstrongin väliäkös tällä-asenne on nerokas oivallus. Hän on samanaikaisesti elokuvan koomikko, että sen vakava draamanäyttelijä. Aivan loistavaa.
On uskomatonta että tämän vuoden '33 Kong itse on sympaattisempi ja ennenkaikkea uskottavampi kuin edes teknisesti ylivertaisempi vuoden '05 versio.
King Kong on hyvin hauska ja näyttävä seikkailuelokuva jossa parhain osa ei kuitenkaan ole jättiläisgorilla, vaan elokuvaohjaaja joka sen vangitsee.
Tähdet: ****
King Kong
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti