Kuten kaikki kauhuelokuvien ystävät ja muutkin tietävät, niin Friday the 13th-sarjan neljäs osa ei ollut lähelläkään loppua, sillä kuka sitä menisikään tässä vaiheessa vielä tappamaan. The Final Chapter oli sarjan siinä kohdassa kun se vielä oli kaupallisesti menestyvä ja tietystä katsontakannasta huomioituna vasta sarjan toinen osa. Tietenkin se on neljäs osa, mutta se myös on vasta kolmas osa jossa Jason on pääosassa ja vasta toinen jossa Jason on sellainen jollaisena hän on populaarikulttuuriin iskostunut.
The Final Chapter oli vasta toinen jossa Jason esiintyi jääkiekkonaamari kasvoillaan ja se visio on se joka varmasti suurimmalle osalle tulee mieleen Friday-sarjasta.
Ajateltiin sitten The Final Chapteria toisena, kolmantena, neljäntenä tai ties kuinka numeraalisesti korkeana jatko-osana, niin se kuitenkin oli kaupallisesti kannattava ja sellaisen ei annettaisi nimestään huolimatta ola viimeinen. Mikä ironisesti toistui vielä yhdeksännen osan kohdalla joka myös oli sarjan viimeinen olematta viimeinen (Jason Goes To Hell: The Final Friday, 1993.)
Jos ajatus siitä että joku katsojista todellakin uskoin The Final Chapterin olevan viimeinen on huvittava, niin vieläkin huvittavampi olisi ajatus siitä että jollain ohjaajalla olisi niin paljon pokkaa että kuvittelisi voivansa lopettaa tämänkaltaisen sarjan. Todennäköisintä kuitenkin on että The Final Chapteria tehdessä kaikki asianomaiset tiesivät tittelin olevan vain houkute idiooteille, joiden olisi nähtävä sarjan taatusti viimeinen osa.
Friday the 13th: The Final Chapter on oikeastaan ihan samanlainen kuin edellinenkin osa oli. Tässä vaiheessa sarja meni jo siihen mistä se on valtaosalle tuttu, eli joukoksi tekosyitä keksiä erilaisia keinoja tappaa 30 vuotias teini. Sarjan aikana esiintyy kyllä useitakin loistavia ideoita, mutta ne jäävät tässkin osassa niin pimentoon kaikenmaailman tappokeinojen joukossa, että juoni itsessään on sivuviite kauhuelokuvan historiansivuilla. Onkin sinänsä mielenkiintoista ajatella että tässä on sarja joka aikoinaan kiellettiin Suomessa (jota tosin Filmnet esitti leikkaamattomana ja suomenkielisellä tekstityksellä) ja se on kieltämättä edelleenkin suhteellisen raaka ja sadistinen. Niin jopa kuitenkin nykyisten K15-merkinnöillä olevien kauhuelokuvien rinnalla Friday-sarja on hyvin kesyä katseltavaa.
Elokuva alkaa introlla jossa elokuvaan liittymättömät yli-ikäiset teinit jutustelevat nuotion äärellä ja kertaavat edellisten osien tapahtumat. Tämä osio jo osoittaa kuinka elokuvasarja esitellään Jasonin tarinana, eikä kuten ensimmäinen osa näytti, hänen äitinsä tarinana. Intro kyllä näyttää Jasonin äidin olleen osa Fridayn tarinaa, mutta painotus on niin vahvasti Jasonissa että vasta tähän jaksoon mukaan tullut katsoja ei kenties huomioi Jasonin äidin olleen mitenkään merkittävä kokonaisuutta ajatellen. Koko sarjaa ajatellen Jasonin äiti onkin jäänyt sivuun, mutta ensimmäistä kahta elokuvaa katsoessa tietää kuinka suurena voimana sarjalle Jasonin äiti oli. Mutta hälläväliä mitä muissa tapahtui, puhutaan nyt tästä sarjan viimeisestä osasta.
Elokuvan intron jälkeen varsinainen tarina alkaa suoraan kolmososan lopusta. Jasonin ruumis kuljetetaan ruumishuoneella, jossa tämä kuollut herra ei tietenkään jaksa kauaa notkua. Jason palaa Crystal Lakelle jossa odottavat kaksi ihmisryhmää. On kuuden nuoren bilettäjän joukko ja yksinhuoltajaäiti kahden muksunsa kanssa.Yksinhuoltajaäiti kyllä katoaa sopivassa vaiheessa kuvasta. Eihän tälläisessä ole oikealla aikuiselle tilaa.
Ei liene vaikea arvata että biletysjoukko on selkeässä uhrin asemassa ja yksinhuoltajaäidin perhe se takaisin iskevä voima. Seuraa joukko erilaisia keinoja tappaa kiimaisia keski-ikäisiä teinejä ja mukaan lyöttäytyy erään aiemman uhrin veli joka nyt metsästää Jasonia.
Kunhan kiimateinit on paloiteltu ja aiemman uhrin veli, eli oletettu sankari saatu pois tieltä, niin elokuva voikin saavuttaa kliimaksinsa kun yksinhuoltajaäidin pikkupoju Tommy (Corey Feldman) tulee kaljumyssy päässään iskemään machetellaan sopivaan koloon.
Katsojia jotka ovat tämän tosissaan menneet katsomaan alunperin ajatuksella sen olevan viimeinen, on varmaan kismittänyt suuresti elokuvan viimeinen kohtaus. Lopetus kun petaa jo viidettä osaa.
Mielenkiintoisinta elokuvassa on nähdä biletysjoukossa Crispin Glover (Paluu Tulevaisuuteen, Charlien Enkelit, Willard) ja yksinhuoltajaäidin nuorenpana muksuna Corey Feldman. Crispin Glover ei oikein koskaan noussut isoksi tähdeksi, mutta hän on jäänyt ainakin minun mieleeni erinomaisena vinksahtaneiden sivuosien näyttelijänä ja esimerkiksi umpisurkeissa Charlien Enkelit leffoissa hän olikin hahmona mielenkiintoisin.
Corey Feldman puolestaan esiintyi The Final Chapterin jälkeen seuraavien viiden vuoden aikana sellaisissa elokuvissa kuin Gremlins, Arkajalat, The Lost Boys ja Stand By Me. Tulevaisuus siis näytti suotuisalta Feldmanille ja se tulevaisuus näköjään tyrehtyi ensimmäisen Turtles-elokuvan ääninäyttelemiseen. Eipä ole Feldmanilta hirveästi viime vuosina tullut mieleenpainuvia roolisuorituksia.
The Final Chapter ei tarjoa mitään mitä lukuisat muut slasherit eivät tarjoaisi. Jonkin verran tissejä, verenroiskutusta, niitä perinteisiä yllätysäikyttelyitä, juuri ja juuri siedettävää näyttelemistä ja pahis joka tuntuu olevan aina siellä missä sinäkin. Kyseessä ei ole sarjan huonoin osa, mutta elokuvana se ei ole mitään muuta kuin ihan kiva. The Final Chapterissa on turvallisuuden tuntua ja jos on pitänyt edellisestä osasta niin tämä on helppo valinta katsottavaksi. Se ei anna mitään uutta, mutta se ei myöskään pilaa sarjaa millään tavalla.
Parasta elokuvassa onkin taiten tehty perinteinen kauhumusiikki (Harry Manfredini,) näyttelijäbongaus ja itse Jason, joka syystäkin on noussut tunnistettavien kauhuhahmojen joukkoon.
Niin ja syy miksi Tommy on kalju elokuvan lopussa on sentään juonellisesti looginen.
Tähdet: **
Friday The 13th: The Final Chapter
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti