Sen jatko-osassa ei myöskään ole tolkun häivää,,, erinomaista.
Jälleen kerran saamme nauttia Poliisiopistot mieleen tuovasta syntikkasinfoniasta ja edelleen Allan Quatermain on maailman suurin seikkailija.
Allan Quatermain (Richard Chamberlain) ja Jesse Huston (Sharon Stone) oleskelevat jossain ”pimeimmässä” Afrikassa ja Jessen haaveillessa häistä Amerikassa, tahtoo Allan Quatermain vain hyppiä hevosten selässä ja ammuskella tomaatteja. Metsiköstä saapuu takaa-ajettuna Allanin ystävä Dumont ja Allan tajuaa veljensä Robesonin olevan vaarassa. Robeson on aikoinaan lähtenyt etsimään kadonnutta kultaista kaupunkia Allanin vastusteluista huolimatta ja on sittemmin kadonnut matkallaan. Ah sitä ironiaa kun katoaa etsiessään kadonnut kaupunkia.
Allan Quatermainin mukaan on humpuukia etsiä jotain myyttistä kultaista kaupunkia, mutta Robesonin päätä ei saanut Allankaan kääntymään.
Hetkinen,,, eikös Allan Quatermain ollut se sama henkilö joka aiemmin etsi kuningas Salomonin kaivoksia? Ja eikös Allan Quatermain ole se maailman suurin seikkailija? No, sittenhän se on ymmärrettävää ettei hän usko myyttisiin kultaisiin kaupunkeihin.
Luonnollisesti Allan ja Jesse lähtevät etsimään Robesonia ja juuri sitä kadonnutta kultaista kaupunkia. Johtolankanaan he käyttävät Dumontin mukana ollutta kultarahaa johon on painettu jonkin broilerin kuva.
Robeson ja kultainen kaupunki löydetään, ja huomataan että utopia onkin diktatuuri. Kultaisen kaupungin todellinen johtaja on Gene Simmonsin näköinen ylipappi Agon (Henry Silva) joka huvin vuoksi hysteerisesti nauraen upottelee populaa sulaan kultaan. Allan Quatermain ei tälläistä peliä sulata ja kohta isketäänkin styroksikiviä päähän, ja pelastetaan siinä sivussa demokraattinen hallinto.
Allan Quatermainin mukaan on humpuukia etsiä jotain myyttistä kultaista kaupunkia, mutta Robesonin päätä ei saanut Allankaan kääntymään.
Hetkinen,,, eikös Allan Quatermain ollut se sama henkilö joka aiemmin etsi kuningas Salomonin kaivoksia? Ja eikös Allan Quatermain ole se maailman suurin seikkailija? No, sittenhän se on ymmärrettävää ettei hän usko myyttisiin kultaisiin kaupunkeihin.
Luonnollisesti Allan ja Jesse lähtevät etsimään Robesonia ja juuri sitä kadonnutta kultaista kaupunkia. Johtolankanaan he käyttävät Dumontin mukana ollutta kultarahaa johon on painettu jonkin broilerin kuva.
Robeson ja kultainen kaupunki löydetään, ja huomataan että utopia onkin diktatuuri. Kultaisen kaupungin todellinen johtaja on Gene Simmonsin näköinen ylipappi Agon (Henry Silva) joka huvin vuoksi hysteerisesti nauraen upottelee populaa sulaan kultaan. Allan Quatermain ei tälläistä peliä sulata ja kohta isketäänkin styroksikiviä päähän, ja pelastetaan siinä sivussa demokraattinen hallinto.
Allan Quatermain Ja Kadonnut Kultainen Kaupunki on hyvä pähkähullu seikkailuelokuva ja jos tulee tilaisuus nähdä se, niin sitä ei kannata heittää hukkaan. Harvat komediat ovat näin hauskoja ja vieläkin harvemmassa ovat ne elokuvat joissa huonous on puolustava tekijä.
Kadonnut Kultainen Kaupunki ei kuitenkaan ole yhtä miellyttävä kuin Kuningas Salomonin Kaivokset, sillä tämä osa on paljon hitaampi rytmitykseltään kuin Salomon. Ilmeisesti tässä on ajateltu hyödyntää jo ilmestyneiden Indiana Jonesien henkeä jossa toinen osa on vakavampi kuin ensimmäinen ja Kadonnut Kultainen Kaupunki on ”vakavampi” kuin Kuningas Salomonin Kaivokset.
Eikä se Indiana Jonesmaisuus lopu siihen.
Ensimmäisessä Quatermainissa oli Indyn tapaan natseja ja John Rhys Davies esitti eräänlaista Sallahia.
Kun toisessa Indyssa oli intialaisuutta, niin toisessa Quotermainissa on intialaisuutta.
Tuomion Temppelissä ja Kultaisessa Kaupungissa on molemmissa jopa samanlainen ansa, jossa uhri lasketaan/pudotetaan aukkoon jossa toisessa on laavaa ja toisessa sulaa kultaa.
Mutta väliäkö tuolla.
Tärkeintä on että Kadonnut Kultainen Kaupunki sisältää James Earl Jonesin heimopäällikön heiluttelemassa Saabin kokoista alumiinikirvestä ja Quatermainilla on hopeinen silkkipaita joka pysäyttää niin keihäät kuin logiikkapulmatkin.
Ja olihan siellä miniatyyriluolahirviöitäkin.
Niin ja Cassandra Peterson esiintyi sopivan niukassa vaatetuksessa.
Ja olihan siellä miniatyyriluolahirviöitäkin.
Niin ja Cassandra Peterson esiintyi sopivan niukassa vaatetuksessa.
Pahvilavasteita, päiväkotitason pienoismalleja, leikkausvirheitä ja pääparin kemia loistaa poissaolollaan.
Mutta ei yhtä kiinnostavia pahiksia kuin ensimmäisessä osassa ja vauhdin puute vaivaa hiukan.
No, ainakin Richard Chamberlainilla näyttää olleen jälleen hauskaa roolissaan.
Mutta ei yhtä kiinnostavia pahiksia kuin ensimmäisessä osassa ja vauhdin puute vaivaa hiukan.
No, ainakin Richard Chamberlainilla näyttää olleen jälleen hauskaa roolissaan.
Elokuvan olisi kuitenkin pitänyt olla huonompi jotta arvosana olisi yhtä hyvä kuin mitä se oli Kuningas Salomonin Kaivosten kohdalla. Nyt elokuva on vain jokseekin huono, mutta ei tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti