Ma tuumii, että koska hän ihailee toista kaupunkia hallitsevista gangstereista (sitä ns. sivistynyttä, eli miestä joka hengiltä puukottaessaan pysyy tyynenä) on paras keino nousta menestykseen vanhan kunnon ultraväkivalta ja etenkin se toinen kaupungin jakava gangsteri (idiootti jolla on kaltaisensa apulaiset) saa kärsiä seuraukset. Man kungfuilu tekeekin vaikutuksen ja osa niistä vaikutuksista vaatii uhreiltaan sairaslomaa, mutta kuitenkin juuri sellaisen ansiosta sankarimme nousee arvoasteikossa jakamaan kaupungista ison palan itselleen.
Jos Ma ei jo olisi entuudestaan aikamoinen mulkero (vaikka ilmeisesti tarkoitus olisi osoittaa ettei hän ole samanlainen ilkimys kuin esikuvansa) niin hän saattaisi huipulle noustessaan huomata olevansa vallan sumentama ikävä ihminen, mutta samapa tuo, sillä tuttuun tapaan huipulta on vain yksi suunta. Tai kaksi, jos hän nousisi vieläkin korkeammalle, mutta kyllähän tälläkin kertaa koetaan Tony Montanan kohtalo. Itse asiassa vieläpä sen verran samalla tavalla kuin Scarfacessa, että aika varmasti De Palma oli The Boxer from Shantungin nähnyt ennen kuin sai oman elokuvansa päätökseen. Ma tosin ei vedä kokkelia muuntuakseen homo superioriksi, mutta samoin kestetään hirnuen iskuja kehoon. Okei, hän kyllä tupakoi, että tiedä sitten mitä crackia siellä huulilla sauhutellaan.
Tuimailmeinen, avonaisessa paidassa kungfuileva beatlestukka osoittaa alempaan kastiin luokiteltunakin olevansa selvästi elitistejä ylivoimaisempi ylimielinen nyrkkisankari. Enää puuttuu se, että Kuan Tai Chen esiintyisi sukunimellä Li, Le, Lai tai vaikka Leibovitz, sillä kyllä tästä niin vahvasti maistaa bruceploitaation. Ei tietenkään samanlaisella nekrofilistisella tavalla kuin jossain Leen kuoleman jälkeen tehdyissä elokuvissa (jopa osassa hänen omissaan), vaan pikemmin sellaisella Asylumin mockbuster-tavalla, jossa ollaan vain hypätty niin kopioituun kelkkaan, että luulee matkanneensa ajassa kohtaamaan itsensä tekoviiksissä. Yhtäkaikki tästä tulee niin vahvasti Bruce Lee Scarfacessa mieleen, että aika vaikea se on Leen haamua ajaa poiskaan. Jos kyseessä ei olisi turhan verkkaisesti kulkevaa rutiininomaista nousua ja tuhoa, niin kenties silloin voisi antaa hetkittäin hupsuiksi muuntuvien kamppailuosuuksien peittää asennusvirheitä, mutta kyllä nyt on ajan myötä vinojen putkien aiheuttama veden tihkuminen tuonut mukanaan aikamoista homeen tuntua, enkä minä ainakaan aio leikata pilaantunutta palaa irti syödäkseni lopun.
Onhan Shantungin nyrkkeilijässä hyvääkin, kuten esimerkiksi...
...
... no, se lopun yksin kaikkia vastaan kaikista rei'istä huolimatta-tappelu on aika veikeä. Tosin toisin kuin esimerkiksi juuri Al Pacinon vastaava, ei Kuan Tai Chenissa ole näyttelijänä tarpeeksi kiinnostavuutta pitää koko kohtausputkea pystyssä ja tilanne muuttuukin lopulta aika pitkäveteiseksi vitsiksi. Chenin egoistisen oloinen virnunaamaesiintyminen ei ainakaan saa olemaan hänen puolellaan, vaan sitä pikemmin toivoo miehen kuolevan ensimmäiseen kirveen osumaan. Olisivat edes tehneet miehestä rehellisesti opportunistisen sian, mutta ei, pakko on väläytellä ajatuksia hänen olevankin oikeasti ihan jees heppu, mutta se oma napa pilaa kaiken.
Ja jos Ma tuntuu ärsyttävältä hahmolta niin sitä ovat tottavie myös hänen kohtaamansa gangsteritkin, jotka eivät sitten millään onnistu olemaan fiksumman oloisia kuin Ere Kokkosen elokuvat. Tämä on aikamoinen ongelma kun The Boxer from Shantung kuitenkin koettaa teeskennellä olevansa vakavasti otettava ja sitten kuitenkin tarjoilee edwoodismia etenkin näyttelijöidensä kautta.
En kuitenkaan ihmettele miksi tämä on ollut yksi Shaw Brothersien menestyneimpiä elokuvia, sillä Bruce Lee ja oikea aika.
Kelvollinen 90 minuutin elokuva.
Pituus: 125 minuuttia.
Tähdet: **
The Boxer from Shantung
2 kommenttia:
Tätäkään en ole vuosiin katsonut. Komea loppurähinä, jos ei mitään muuta.
Jos katson joskus uudestaan, niin kyllä syynä taitaa olla jonkun muun halu nähdä se. No, kenties pikakelaamalla.
Lähetä kommentti