Robogeisha (2009)

Yoshie...                Ei, ei hän:

Yoshie (Aya Kiguchi) haaveilee geishan urasta, mutta ei oikein saa ylimielisiltä kouluttajilta mahdollisuutta näyttää mihin pystyy. Onneksi kuitenkin eräs salaperäinen suuryritys päättää toteuttaa Yoshien haaveet ja aikoo koulia hänestä parhaimman mahdollisen geishan. Niin ja tietenkin samalla kyborgisalamurhaajan, jonka tehtävänä tulee sitten viihdyttämisen, palvelemisen ja viettelyn ohessa olemaan asiakkaidensa paloittelu. Neito osoittautuukin luonnonlahjakkuudeksi ja hän itsekin nauttii ollessaan hyvä jossain. Mutta kuten aina, jossain vaiheessa status quota on muutettava ja näytettävä entisille työnantajille mistä kana pissii. Minä arvaan, että jonkinlaisesta eriteaukosta.

Koska Robogeisha leikkii pitkälti samoilla leluilla kuin Tokyo Gore Police, niin tuntuu jotenkin väärältä kehua sitä kun näin en juuri toiminut tuon jälkimmäisen elokuvan kohdalla. Siispä en aio juuri tehdäkään niin. Tai, ehkä kuitenkin.

Jonkin verran sekoilua sekoilun vuoksi, ei siis vain koska sen haluttaisiin oikeasti merkitsevän jotain. Niin no, onko se aina tarpeenkaan, jos kerran merkitys on olla pöpi? Näin ollen kyllä takapuolistaan heittotähtiä ampuvat mytologiset penisnenäneidot ja muut vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun olevat ideat jaksavat huvittaa satunnaisesti, vaikka kokonaisuus tuntuukin olevan hiukan irrallinen kokoelma päätöntä menoa ja sellainen toimii parhaiten lyhyemmässä mitassa. Tosin myönnettäköön tämän elokuvan robottigeishojen olevan enimmäkseen niin cooleja ilmestyksiä, että ainakin siltä osin esimerkiksi hahmot ja ideat miellyttävät minua Tokyo Gore Policen temppuiluja enemmän. Ja tuntuuhan tässä sentään olevan punainen lanka (Tyttö nimeltä Nikita kohtaa Robocopin) jolla on alkunsa ja jopa loppunsa, eikä siten kaikkea ole piilotettu hysterian alle, jolloin Robogeishan hullu kuin pullosta tullut-fiilis on oikealla tiellä ollessaan sekaisin, mutta ei sitä vain koska se helpoin tie kuljettavaksi. Se palasten irtonaisuus tulee enemmänkin esille toiminnallisemmissa kohdissa, joissa soppaan on heitetty kaikki hyllyn tavarat kirjoista inkivääriin, kun seesteisemmät osuudet vaikuttavat oikeasti haluavan kuljettaa tarinaa.
Hiton vaikeahan tälläistä on selittää, koska kyseessä on sitä tarpeeksi huono jotta se on hyvä-juttua joka pitää vain kokea. Enemmänhän tässä on mukana aika samperin huonoja jippoja, sellaisia Seltzer/Friedberg-tason vitsejä goremuodossa ja kuten tuon duon aikaansaamat elokuvat osoittavat, niin miljoona sontavitsiä on miljoona sontavitsiä joille ei naura. Joten happonännit ja shurikenbootyt ovat yhtä kuin tuleeko toiselta kanavalta jotain parempaa? Ai, siellä on Salatut elämät. Joten vastaus on ei.

Tämä on kyllä aika helkkarin makee, siistii ja cowabunga:

Ja ne ovat juuri nuo tuollaiset mitkä pelastavat. Vaikka sivusta katsoen jokin sirkkelisuu ei varmasti eroakaan noista aiemmista esimerkeistä.
Onhan tälläisen elokuvan arvostus suurelta osin kiinni katsomishetken tunnelmista, jolloin kannattaa olla hieman pihalla kun koskettaa playta ja esimerkiksi jonkinlaiseksi "biletysleffaksi" Robogeisha onkin todellista nannaa.
Niin ja kun Robogeisha muuttuu tankiksi ja musiikissa lainataan aika vahvasti Basil Poledourista, on se peukuttamisen arvoista. Kuten on myös lopun kumipukukugodzillismi.

Hmm, taidan siis pitää tästä enemmän kun luulenkaan.

Tähdet: ***
Robogeisha