Noidan Oppipoika (The Sorcerer's Apprentice, 2010)

Historian hämärässä Merlinillä (James A. Stephens) on kolme oppilasta, Balthazar (Nicolas Cage), Veronica (Monica Bellucci) ja Horvart (Alfred Molina), joista jälkimmäinen oli Morgana Le Fayn (Alice Krige) nimeen toimiva tuhmuri. Merlin kuolla kupsahtaa, Horvath saa napatuksi loitsun jolla herättää kuolleet ja Veronica vangitsee Morganan kehoonsa jonka Balthazar vangitsee munakoisoon. Munakoiso muuttuu maatuskanukeksi ja jossain vaiheessa Balto sai vangituksi myös Horvathin sen sisään. Morgana on siis vangittu, mutta uhka säilyy ja Balton tehtävänä on etsiä jossain vaiheessa syntyvä Merlinin jälkeläinen tai jokin inkarnaatio joka voisi lopullisesti pistää stopin Morganan hengittämiselle.
Siirrymme melkein nykyaikaan kun nuori Dave (Jake Cherry) tallustelee rähjäiseen antiikkiliikkeeseen jota pitää kodittoman siltapummin näköinen ja yhtä järkevältä kuulostava Balto. Jake saa Baltolta sormuksen jonka avulla hän voi vahingossa rikkoa seinän ja vapauttaa sinne piilotetusta maatuskanukesta Horvathin. Seuraa käsien heiluttelua joka synnyttää valoilmiöitä joka heittelee irtaimistoa ympäriinsä. Balto ja Horvath muuttuvat tuhkaksi ja kaikki Daven koulukaverit pitävät häntä housuihinsa pissavana ääliönä.
10 vuotta myöhemmin Dave (Jay Baruchel) on nörtti joka nörttihahmojen tapoihin kuuluvasti pudottelee papereita, tuntee tietotekniikan, änkyttää tyttöjen lähellä ja joka tulee sitten myöhemmin laimeasti miehistymään ja saamaan tytön, Beckyn (Teresa Palmer.) Toisaalla Balto ja Horvath palautuvat ihmishahmoihinsa ja lähtevät kumpikin etsimään sitä maatuskanukkea joka katosi aiemman kamppailun yhteydessä ja tietenkin molemmat lähestyvät Davea. Balto kertoo elokuvan introtarinan Davelle ja sitten yhdessä jäljitetään maatuskanukkea. Koska nukessa on eri tasoja, niin sieltä täältä voi löytyä vaikka mitä kiusantekijöitä, kuten esimerkiksi se kalju Kiinalainen velho jonka Horvath vapauttaa heittelemään lohikäärmeitä ja akupunktioneuloja.
Seuraavan tunnin ajan Dave opettelee noituutta jonkinasteisen huumorin siivittämänä. Siispä käsiä heilutellaan tosi paljon, synnytetään valoilmiöitä ja irtaimisto liikkuu.
Horvath noutaa apulaisekseen eräänlaisen "pahan" Criss Angel-kopion, eli normaalin Criss Angel-kopion Draken (Toby Kebbell), joka on asiaankuuluvasti tyhmä kuin saapas.
Käsien heilutusta ja kohta Horvathilla on munakoiso ja hän vapauttaa Morganan. Veronican ruumista hallitseva Morgana höpisee hassuja ja liekit roihuavat. Kuolleet meinaavat herätä ja hei, eikö tuo yksi kohtaus olekin aivan selvästi viittaus The Blind Dead-elokuviin. Balto sekä Dave saapuvat paikalle häiriköimään, Morgana siirtyy omaan ruumiiseensa ja Dave aiheuttaa valoilmiöitä. Sähkö virtaa ja Morgana tuhoutuu.
Balto kuolee.
Balto herää.
Horvath on kadonnut mahdollista jatko-osaa varten, mutta siihen saakka that's all folks.

Noidan Oppipoika oli ihan ok. Ei ehkä enempää, mutta koska odotukseni Cagen nykykunnon huomioon ottaen olivat hyvin matalalla, on ok jo aika ok.
Elokuvana tämä on pitkälti samanlaista kevytseikkailukomiikkaa kuin Yö Museossa ja sen jatko-osa Yö Museossa 2. On siis ihan älytön määrä visuaalisia efektejä, jotka eivät aivan tunnu yltävän siihen mihin ne kurottavat ja koko elokuva on kuorrutettu eräänlaisella lapsellisella pehmeydellä jotta saavutettaisiin mahdollisimman suuri yleisö. Siispä kaikkinainen riskinotto loistaa poissaolollaan ja elokuva on kuin kuuntelisi jotain NRJ-radiokanavaa, joka ei kenties varsinaisesti suututa, mutta ei oikeastaan herätä minkäälaisia muitakaan tunteita, kunhan on vain taustalla aiheuttamassa jonkinlaista ääntä. Hissielokuvaa.
Plussana elokuvalle on siis tavallaan se, ettei se herätä suuria tunteita, joten siitä ei jaksa vetää hernettä nenään samalla tavalla kuin Ghost Riderista, Nextista, Bangkok Dangerousista, tai herra paratkoon, The Wicker Man remakesta. Toisaalta juuri se tunteiden herättämättömyys aiheuttaa sen, että sitä oikeastaan toivoisi elokuvan olevan umpisurkea, sillä silloin se edes aiheuttaisi keskustelua eikä olisi vain pelkkää kivanväristä tapettia.

Cage ei ole ehkä parhaimmillaan, mikä ei ole yllätys, mutta huonompaakin on ollut tarjolla. Jotenkin hassua on se, että miten hitossa näillä budjeteilla ei löydetä kampaajaa tai peruukkia joka tekisi Cagesta muunkin kuin white trashin näköisen. Aivan Con Airin kammottavuudesta ei ole kyse, mutta tsiisus tätäkin rähjämoppia.
Muista näyttelijöistä ei löydy juuri sen parempaa, tai huonompaa sanottavaa. Baruchel nyt tuntuu olevan ainoa joka on edes jotenkin, ei nyt innoissaan, mutta edes melkein oikealla tavalla eläväinen. Molina vetää hieman tylsistyneen rutiinivedon ja Drakea esittävä Kebbell saa toivomaan että joku taikoisi hänet kauas pois, sillä niin puistattavan kehno hän tässä on. Daven ihastuksen kohdetta esittävä Teresa Palmer on kuin Kirsten Dunst Spider-Manissa, harmiton ja särmätön.
Kebbellia lukuunottamatta kaikki elokuvan näyttelijät ovat kuitenkin aivan siedettäviä ja leffan nyhveryyden huomioon ottaen, ei heiltä oikeastaan ihmeitä odotakaan. Molinan ja Cagen kohdalla kuitenkin tietää heidän oikeasti pystyvän parempaakin.

Noidan Oppipoika on ihan kivaa ison rahan viihdettä, jonka tunnistaa Bruckheimer-tuotannoksi hyvinkin helposti. On iskevää musiikkia (Trevor Rabin), on CSI Miami-valaistusta, on vauhtia vaaroja ja vitsailua.
Musiikki olikin sen verran onnistunutta, että taitaa mennä tämän elokuvan scorelevy ostoslistalle.
Kuitenkin persoonallisempaa noitaelokuvaa kaipaavien kannattanee edelleenkin siirtyä kahden ensimmäisen Warlockin seuraan.

Elokuvan miellyttävin kohtaus mielestäni ei muuten ole se Fantasia-elokuvasta tuttu siivoustarvikkeiden mellastus, vaan kohtaus jossa teslamuuntajat soittavat synapoppia.

Tähdet: **
Noidan Oppipoika