torstai 21. heinäkuuta 2011

Katujen Laki (Out For Justice, 1991)

Sensuuri se on veikeä asia. Sen ansiosta MTV3 päätti aikoinaan leikata pois minuuttitolkulla ns. haitallista materiaalia Robocopista, vain jotta meille ei tulisi paha mieli, joka meille tietenkin tuli elokuvan raiskaamisen johdosta. Sensuurin ansiosta samainen MTV3 kokosi juuri ennen Return Of The Living Deadin esitystä aivoriihensä ja päätti elokuvan sisältävän sen verran haitallista materiaalia, ettei sitä tule meille näyttää. Mutta hetkinen, eikös samainen kanava joskus myöhemmin esittänyt molemmat elokuvan leikkaamattomina? No, ajat ja tavat muuttuvat, aivan kuten MTV3:n logiikassa jossa lapsille arvelluttavaa South Parkia tuli esittää iltamyöhään, mutta sen uusinnat sai esittää päivällä, koska uusiminen jotenkin heikensi ohjelman arvelluttavuusenergiaa.
MTV3 on arvatenkin myös syypää siihen, että dvd-julkaisijat säästävät rahaa hyväksymällä automaattisesti K18-leiman ja kiitos sen, myös Kellarin Kunkku tuntuu hyvinkin paheelliselta. Huvittavaa on, että osassa dvd-julkaisuista (mm. Conan Barbaari tv-sarja) on takakanteen pistetty oikein erillinen huomautus siitä kuinka juuri sen julkaisun K18-merkintä johtuu siitä ettei sitä ole tarkastettu. Että kenties se ei olekaan nin paha, etteikö sitä voisi esittää myös nuoremmille. Tämähän se kovasti auttaakin kauppiasta joka julkaisua myy, sillä hitostako hän tietää mikä se oikea ikäraja sitten olisi ja näin ollen hän joutuu edelleenkin luottamaan siihen, että komediasarja Taksi todellakin on K18.
Emmekä unohda myöskään muinaista Bloodsportin vhs-julkaisua, jossa elokuvan pituus oli yllättäen lyhentynyt suurinpiirtein 20 minuuttia. Jukra!

Tuo edeltävä kappale tuli mieleeni tästä nyt vuorossa olevasta elokuvasta, joka oli lajityyppinsä perinteiden mukaisesti sensuurin hampaissa ja menetti leikkauksissa tehoaan. En kuitenkaan muista alunperin pahastikaan suuttuneeni siitä, että Katujen Laista oli leikattu väkivaltaa pois, sillä vaikka se toki ärsyttää että elokuvantekijöiden näkemys ei ole yhtä tärkeä kuin jonkun kynäniskan, niin hällä väliä sillä jos en nyt nähnyt lihakirveen leikkaavan lihaa, kun sen kuitenkin näki mielessään. Se mikä minua suututti Katujen Lain saksimisessa oli se, että se oli tehny niin pirun näkyvästi. Jokainen leikkaus aiheutti sellaisen nytkähdyksen kuvassa, että levyaikana ehtisi aluksi olettamaan dvd:n olevan naarmuinen. Joten ei pelkästään se, että joku katsoo olevansa parempi arvioimaan mitä sinun tulee nähdä, mutta että vielä sama ihminen tekee työnsä niin huonosti ettet pysty nauttimaan edes siitä mitä hän sallii sinun nähdä. Se ei ole kivaa.
Sitten myöhemmin kun elokuva ulostautui dvd:lle, tuli se nähtyä ilman Saksikäsi Ääliön vaikutusta ja vaikka olen edelleenkin sitä mieltä että sama se jos se lihakirveen osuma ei näy, niin olin ällikällä lyöty kuinka paljon elokuvaa olikaan lopulta leikattu ja kuinka hemmetin väkivaltainen se sitten olikaan. Joten sinänsä olen samaa mieltä sensuurin kanssa siitä, ettei Katujen Laki sovi kaiken ikäisille, mutta kannatan ennemmin K18-merkintää kuin elokuvan slasheröintiä.

Kamapäinen ja rikollinen Richie (William Forsythe) on kerännyt kunnon rahasaaliin jolla elää loppuelämä kroisoksena. Sitä ennen on kuitenkin palkattava muutama kaveri mukaan ja käytävä ampumassa vanha ystävä ja tietenkin poliisi Bobby (Joe Spataro) keskelle katua kymmenien ihmisten silmien alla, mukaanlukien Bobbyn vaimo ja lapsi. Seuraavaksi Richie lähtee kaupunkikiertueelle tappamaan kaikki jotka käyvät hänen hermoilleen. Siispä Bobbyn kollega ja myös Richien lapsuudenystävä, Gino (Steven Seagal) päättää lähteä metsästämään Richieta.
Tietenkin Gino on sen lajin kyttiä jotka suututtavat esimiehiään, joten on aivan ymmärrettävää että kun mies uhoaa saavansa Richien kiinni omalla tavallaan, kunhan vain saa auton ja haulikon, niin tottakai Jerry Orbach nyökkää hyväksyvästi. Ai niin, italokyttänä Gino tuntee tietenkin myös mafiaporukkaa, vaikka hitonko väliä sillä on kun tämän elokuvan idea on pelkästään siinä, että hyvin jahtaa pahista ja lopussa hyvis tappaa pahiksen. Muutoinkin tämä on hyvin suoraviivainen elokuva ja sitä katsoessa tuntuu kuin pelaisi jotain Streets Of Ragea. Pelattava hahmo on Gino ja sitten kuljetaan vasemmalta oikealle hakkaamassa pahiksia ja välillä pysähdytään yhteen paikkaan eräänlaista välipomoa varten ja sitten taas jatketaan eteenpäin.
Siispä Gino menee sinne ja Gino menee tänne ja Gino hakkaa pahiksia. Välissä Gino pelastaa autosta heitetyn koiranpennun (ja myöhemmin hakkaa tekijän) ja Richien motiiveiksi paljastetaan se, että Bobby oli bylsinyt Richien tyttöystävää. No okei, se selittää Bobbyn tapon, mutta miksi varoissaan oleva Richie sitten jäi kaupunkiin? Väliäkö tuolla.
Seagal nauraa... Ihan oikeasti.
On jotenkin huvittavaa se, että vaikka idea onkin siinä että Gino etsii yksinään Richietä, niin tokihan siellä näytetään muidenkin poliisien etsivän häntä ja samalla näytetään myös mafian tekevän samoin sillä he eivät halua sekopäätappajaa yhdistettävän heihin, mutta kukaan ei löydä Richieta vaikka herra on yhtä hyvin piilossa kuin King Kong Empire State Buildingissa.
Ajassa 56:21 mikrofonin varjo seinällä.
Lopulta Richie pitää bileet ja Gino saapuu ampumaan haulikolla ja hakkaamaan pahiksia. Gino nykäisee yhtä pahista niin kovaa, että koko tiiliseinä heilahtaa.
Viimein Richie ja Gino kohtaavat. Richie sanoo pitävänsä kivusta, joten Gino mätkii hänet lehtipihviksi ja lopettaa miehen korkkiruuvaavalla hänen päänsä.

Seagalin uran elokuvat saivat aikaiseksi samankaltaisen vitsin, kuin esimerkiksi se, että kaikki Stallone-hahmot ovat aina tilanteesta riippumatta Ramboja, tai jokainen De Niro-sketsi sisältää Taksikuski-monologin. Seagalin kohdalla ne olivat aina joko italokyttiä, tai Kaappaus Merellä-elokuvan ansiosta (ja sen jälkeen) ex-supersotilaita.
No, Katujen Laissa Seagal on se italokyttä ja vaikka mies kuulostaa ajoittain streettalkissaan hupsulta, niin ihan hyvin hän osansa suorittaa ja vaikka tämänkin elokuvan olisi toki voinut tehdä toisellakin näyttelijällä, niin kyllä Seagal tuntuu olleen aivan oikea valinta.
Kuten myös William Forsythe joka istuu hyvin sekopäisen Richien rooliin.
Joskin on todettava, että Katujen Lain hahmot ovat olleet jo sen tekoaikana hyvin kuluneita, ettei niiltä ja niiden esittäjiltä paljoa odotakaan. Kunhan sekopään esittäjä vetää reippaasti yli ja tylyä kyttää esitetään ilmeettömästi, se riittää. Joten näyttelijät ovat ihan sopivia ja osa heistä (mm. Gina Gershon) ovat selkeästi liiankin hyviä rooleihinsa.

Toiminta on ehkä joidenkin mielestä tarpeettomankin väkivaltaista, mutta kyllä se ihan hyvin tälläisessä elokuvassa toimii, sillä se väkivalta on kuitenkin (halusi tai ei) lähestulkoon sen ainoa voimavara. Joten samoin kuin jonkun The Day After Tomorrown kohdalla keskittyy katselemaan sen visuaalisia efektejä, niin Seagalin iskut ovat tälläisen elokuvan erikoistehosteet.
Ja soihan elokuvassa Beastie Boys, joten se on jotakin.

Ei Katujen Laki mikään mestariteos ole, mutta toimintaelokuvaksi se on varsin sujuva ja Seagal-leffaksi se on miehen parhaimmistoa.

Tähdet: ***
Katujen Laki

3 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Maikkarin piti muistaakseni joskus näyttää myös Amityville 3nen, mutta se(kin) vedettiin pois kun havaitsivat siinä(kin)olevan haitallisia kohtauksia katsojille. Noh, jos kehnoutta itsessään pidetään haitallisena niin... :D

Conan-teevee sarja. Kökköyden huipentuma :D

Heh, Pieni talo preeriallakin sai ilmestyessään K18 lätkän. Se aiheutti huvitusta jopa lehdistössä aikoinaan.

Bloodsport on kyllä legendaarinen noiden leikkaustensa suhteen. Mutta niin on myös Kauhun riivaamat elikkäs Evil Dead. Tässä jokin aika sitten onnistuin löytämään divarista juurikin tämän kuohitun suomi-vhs:n ja voin sanoa, että sen katsominen oli varsin surrealistinen kokemus :D

Mites olis Marked for Death seuraavaksi?
Katujen laki. Ehdottomasti yksi parhaista Seagal pätkistä. Sitä ei käy kieltäminen...

...noir kirjoitti...

Meinasin itse asiassa käyttää Pientä Taloa Preerialla esimerkkinä Taksin sijaan, mutta en näin tehnytkään.

Joo, toi Kauhun Riivaamat VHS on kanssa hyvä esimerkki miten elokuvaan kohdistettu sensurointi voi pahimmillaan muuttaa koko elokuvan luonteen. Siispä myös juuri tuollaiset ylilyödyt leikkaukset aiheuttavat myös sen, että niistä saa hauskoja keskustelunaiheita.

Valitettavasti Marked For Death tulee jäämään pois, siitä yksinkertaisesta syystä että myin leffan pari vuotta sitten eräälle intohimoiselle Seagal-fanille. Pyysinkö elokuvasta kiskurihinnan? You can take that to the bank.
Eikä elokuva ole uusintahankintaharkinnassa, sillä minä en siitä reggaehuume-leffasta pitänyt.

Koska aikoinani luovuin tyhmyyksissäni suuresta osasta kasetteja, niin myös Nico ja Vaikeasti Tapettava eivät ole tähän hätään valikoimissa.
Joten nyt tarjolla on enää vain Kaappaukset Merellä ja Raiteilla, sekä Vaarallisella Alueella ja Tappava Salaisuus.
Tosin, jostain syystä tekee nyt mieli katsoa Fright Night kakkonen. Miksiköhän?

Jossain vaiheessa on tarkoitus vetää Halloween-putki, suorittaa John Carpenter-maratooni, ottaa Andy Sidaris-kuuri, Hammer-matka, Rockyt, Predatorit, Master Of Horror-satsi ja vaikka mitä. Voi kun vain osaisi taittaa aikaa halujensa mukaan.

Ja totta, Conan tv-sarja on puistattavan huono. Ihmeen paljon tuolla keskiajalla oli puhelinpylväitä.

Tuoppi kirjoitti...

No ei se mitn. Minulta tuo Marked löytyy, kuin myös Nico, ja Hard to Kill. Saatanpas siis tehdä niistä jotakin arvostelun tynkää jossakin kohtaa...

Jaa emmäävaatiärä miksi mielesi tekevi Fright Night kakonen katella. Ei pysty moista sanomaan näin ammattikoulupohjalta nääs. :D

Minä tässä kanssa mietin, josko Hammer-putken laittaisin alulle. Leen tähdittämät Draculat löytyy ja muutama Frankensteinkin. Ehkäpä jossakin kohtaan saan inspiraation ja kirjoittelen arvostelut niistäkin...