Movie monday: Lapsuuden sankarille

Panokseni Movie Monday-haasteeseen jossa aiheena Lapsuuden sankarille
.
.
.
Lapsuudessa nähtyjä elokuvia jotka vaikuttavat edelleenkin?
Hmm, sinänsä hassua mutta tuntuu kuin tähän kysymykseen olisi tullut vastattua jo monessa aiemmassakin haasteessa. Oli se sitten lempihahmo, suosikkimusikaali, näyttelijä joka teki vaikutuksen, tai jotain muuta niin aina sitä helposti palaa elokuviin jotka ovat tehneet jo vaikutuksen katsojan ollessa vielä nuori ja niille vaikutuksille altis. Joten monet mieleen tulevat esimerkit ovat niitä samoja jotka ovat vähintäänkin välähtäneet mielessä jo aiempienkin haasteiden kohdalla, joten asiaa koettaa yksinkertaistaa entisestään ja helpottaa luomalla itselleen joitakin lisärajoituksia. Siispä nyt lapsuus saa tarkoittaa vaikkapa ala-asteaikaa, mutta ei se silti silti oikeasti helpota.
Muistan kuinka Rocky nelonen (kyllä, Rocky nelonen) sai minut innostumaan nanosekunniksi kuntosalilla käymisestä.
Muistan kuinka Christopher Leen Dracula: Prince Of Darkness pelotti niin, että jouduin jättämään elokuvan kesken ja kysymään seuraavana päivänä äidiltäni mitä lopussa tapahtui.
Muistan minkä Teräsmies-lehden olin ostanut samana päivänä kuin näin The Man Who Fell To Earthin.
Ja Ultravoxia siteeraten "i remember, death in the afternoon."
Hienoa näissä on se, että jos ja kun katson vaikkapa jonkun noista edellä mainituista elokuvista pystyn edelleen palaamaan ainakin hetkiseksi niihin koettuihin tunnetiloihin.

Siispä minkäpä valitsisin?
Sitä ei kuitenkaan halua toistaa itseään, mutta pyrkii silti valitsemaan sen täydellisimmän vaihtoehdon joka saattaa osoittautua samaksi kuin jo käytetty.
No, valintani olkoon

Alien -Kahdeksas Matkustaja.

Ei siksi, että esimerkiksi juuri se olisi tehnyt minusta elokuvaharrastajan, mutta sillä on ollut taatusti hyvin suuri vaikutus siihenkin. Se kuitenkin jätti itsestään roihuavan muiston ja ensikatselun nostamat tunteet pääsevät pinnalle aina uusintakatselun myötä.
Ja uusinnoista puheenollen, voin yhtä hyvin lopuksi siteerata omaa Alien-arvosteluani ja samaista pätkää olen siteerannut myös muuallakin, joten se siitä itsensätoiston välttelystä.
"Kaikki oli hyvin kunnes tuli kohtaus jossa John Hurtin Kane-hahmo kumartuu alienin munan yläpuolelle ja facehugger syöksyy hänen päälleen. Salamannopeasti sammutin videot siihen paikkaan ja vein kasetin ystävälleni lainaksi. En uskaltanut olla edes samassa talossa sen kasetin kanssa, saati sitten katsoa eteenpäin.Kului sellaiset viikon päivät kun uskaltauduin viimein katsomaan elokuvan alusta loppuun ja muutamana yönä sydän hakkasi kuin Apollo Creed ja uni pysyi kaukana minusta."