Against The Dark (2009)

Jonkinlainen virus myllertää ja muuttaa ihmisiä 28 Päivää-tyylisesti eräänlaisiksi raivohulluiksi. Jostain syystä kaikki viruksen saastuttamat saavat hevosen turvan, joka ilmeisesti on viite jonkinlaisesta vampyrismin kaltaisesta oireesta. No, tämä raivohulluvampyyrit, tai mitä lienevätkään, kulkevat murisemassa nykivän leikkauksen ja taskulampulla väläyttelyn turvin yössä, saalistamassa terveitä ihmisiä ruuakseen. En minä kyllä tajua miksi nämä virushyypiöt viitsivät ylipäätään odottaa yöhön saakka, kun eipä tässä anneta mitään selitystä siitä, että auringovalo olisi haitallista heille, tai muutakaan sellaista. Väliäkö tuolla.
Yhtä elokuvan hahmoista esittää Dark Floorsin apatiakakara Skye Bennett ja hän on tässä elokuvassa aivan yhtä masentavaa katseltavaa. Ja arvatkaa vain onko tuo Bennettin esittämä hahmo yksi pienryhmästä joka kulkevat autiossa sairaalassa etsimässä ulospääsyä samalla kun siellä on monstereita. Nin ja tottakai valot välkkyvät suurinpiirtein joka huoneessa ja käytävällä. VOI EI! TÄMÄ ON DARK FLOORS 2! NOUUU!
Samaan aikaan kun se kakara on muutaman pässinpään kanssa hortoilemassa siellä sairaalassa, kulkee supermiekkamies Tao (Steven Seagal) oman supertapporyhmänsä kanssa kaupungissa etsimässä mahdollisia eloonjääneitä ja samalla leikkelee mutanttivirusvampyyrihevosnaamoja palasiksi.
Anteeksi,,, Tao?
"Missä salo sinertää ja nurmi on kauniin vihreää, ja kaikki on niin rauhaisaa.
Hiljaa puro solisee ja kauniit kukat kuiskailee, ja elämä on leppoisaa.
Siellä Steven Tao, pieni Steven Tao, pieni pandakarhu on."
Tuo tunnuskappale on muuten todella kaunis.
Väliin tarjotaan modernin vampyyrielokuvan yleisin klisee, eli se puhe jossa kerrotaan millaisia vampyyrit oikeasti ovat. Ne eivät ole Frank Langella viettelemässä naisia, tai pelkää sipulipeiliristejä sun muuta. Eli juuri sitä samaa mielikuvituksetonta kuonaa jota myydään muka ovelan mielikuvituksellisena.
Niin ja samaan aikaan armeija on päättänyt toteuttaa Return Of The Living Dead-lopun pommittamalla viruksen saastuttaman kaupungin atomipölyksi ja jotenkin elokuvan tekijät olivat saaneet huijattua Keith Davidin armeijabossirooliin.
Otetaan tähän väliin lisää asiaanliittymätöntä suomenkielistä poplyriikkaa:
"Mun kissani oli vainaa, se meni päin etulokasuojaa.
Mutta tiesin paikasta, joka herättää kuolleista.
Otin lapion ja saappaatkin, reppu selässä mä yöhön kävelin."
Tahdon tuolla vain korostaa sitä, että jos joku oikeasti jaksaa keskittyä tähän elokuvaan, niin on minua vahvempi ihminen. Kyseessä on aivan julmetun tylsä elokuva ja varoituksena sanana kaikille jotka haluavat katsoa elokuvan juuri Steven Seagalin vuoksi, niin vaikka herra on mukana elokuvan loppuun saakka niin minuuttimääräinen ruudullaoloaika jää aika vähäiseksi. Mies on kunnolla mukana vasta viimeisen puolen tunnin aikana. Tässä onkin ihan taatusti tehty aluksi ihan toista elokuvaa (mitä ilmeisemmin Dark Floors kakkosta) ja sitten joku on saanut aivoituksen, että hei kuvataan vähän Seagaliakin, niin voidaan myydä leffaa hänen nimellään.
Seagalista puheenollen, nyt Tao joukkoineen saapuu sinne sairaalalle ja leikkelee mutanttihyypiöitä ja toisaalla saamme nähdä jonkun pitkätukan joka vangitsee terveitä ihmisiä ja syöttää näitä tyttärelleen.
Jostain syystä se apatiakakara päättää ottaa torkut. Häh? Siellä sairaalassa riehuu vampyyrimutantteja, Tao kavereineen heiluttelee miekkoja ja tyttö päättää vetää nokoset. Kaiken lisäksi hän yllättyy kun herätessään näkee edessään virusvampyyrizombien. Voi luoja!
Seuraavaksi Tao menee ja ampuu pitkätukan.
Armeija lähettää pommikoneet liikkeelle, mutta apatiatyttö, Tao ja pari muuta jäljelläolevaa ehtii sopivasti ulos sairaalasta, sillä kuten me kaikki tiedämme niin koko kaupungin pommitus rajoittuu aina vain ja ainoastaan sairaaloihin, joten niiden pihallakin ollaan turvassa räjähdyksiltä.
Loppu.

Modernia Seagal-elokuvaa tulee katsottua vain hänen vanhan maineensa ansiosta. Enää hänen elokuviltaan ei uskalla odottaa mitään oikeasti hyvää, kunhan vain toivoo ettei se nyt ihan täyttä kuraa olisi. Valitettavan usein toiveet kaikuvat kuuroille korville.
En missään nimessä odottanut Againt The Darkinkaan olevan hyvä elokuva, mutta myönnän että minua hieman kutkutti ajatus Seagalista vampyyrielokuvassa. Mies kun ei juuri ole yliluonnollisilla aineksilla varustettuja elokuvia tehnyt ja itse asiassa tähän hätään en saakaan mieleeni muita tämän käsittelyssä olevan elokuvan lisäksi. Yliluonnollista on korkeintaan se, että miten hän jaksaa suurinpiirtein vuoden jokaisena viikkona tekemään uuden keskieurooppatoimintaelokuvan.

Mutta piti Against The Darkin yliluonnollisuutta henkivää ideaa kuinka veikeänä tahansa, niin ihan oikeasti, tähän ei kannata tuhlata niinkään paljon rahaa kuin minä tein (4,95 €) sillä se menee suoraan viemäriin.
Toteutukseltaan elokuva on yhtä kömpelö ja ruma kuin Seagalin elokuvat 2000-luvulla ovat lähes poikkeuksetta olleet.
Näyttelijät ovat huonoja, mutta toisaalta en oikein usko kenenkään mukana olleen oikeasti edes yrittäneen muuta kuin karata Albertin häistä kolmasti.
Suurin pettymys on kuitenkin se, että Seagalin elokuvaksi tässä on liian vähän Seagalia ja hän on kuitenkin se millä tätäkin elokuvaa myydään.

Aiemmin olisin sanonut Flight Of Furyn olevan Seagalin huonoin elokuva, jo pelkästään sen vuoksi että siinä näyttelijä/tuottaja/käsikirjoittaja-Seagal ei ollut vaivautunut itse edes dubbaamaan omia pieleen menneitä repliikkejään. Niinpä siellä on kohtaus jossa Seagal puhuu, sitten joku toinen puhuu Seagalina, sitten Seagal ja taas joku toinen, ja kyseessä on yksi ja sama keskustelukohtaus. No, Against The Darkin rinnalla Flight Of Fury on nerokas elokuva ja tuo dubbausjuttu tekee siitä post modernia taidetta, kun taas Against The Dark on vain ja ainoastaan helvetin ruma ja tyhmä elokuva, joka aiheuttaa pelkkää suuttumusta.

Yhdellä vampyyrilla oli hampaana jokin poranterä.

Tähdet: ~
Against The Dark