My Soul to Take (2010)

Pikkukaupunkia riivaava sarjamurhaaja jää viimein kiinni kun hän itse huomaa olevansa mahdollisesti jakomielitautinen ja yksi muista persoonistaan on kyseinen murhaaja. Pienen vaivannäön jälkeen tappaja päätyy itse ruumiiksi... vai kuoleeko hän sittenkään? No, ainakin seuraavat 16 vuotta on hiljaista ja Abelista eli kyseisestä sarjamurhaajasta on tullut legenda jolla pelotellaan lapsia ja jota teinit juhlistavat popkulttuurisankarina, ja tänään hänen kuolemansa vuosipäivänä ovat bileet suurimmillaan koska samaan aikaan koetaan synttärit kera seitsemän nuorukaisen jotka tunnetaan jonkinlaisina Abelin persoonallisuuksien symboleina. Nuorten kuudestoista vuosikerta on merkityksellinen murhaajan mielentilan vuoksi jolloin jep, niinhän tässä käy, että kohta aletaan taas pilkkomaan teinejä ja yksi muksuista, Bug (Max Thieriot) näkeekin kammottavia unia. Voisiko viipaloija olla isänsä poika koska heti alussa osoitetaan Bugin olevan Abelin jälkikasvua.

Uusintakuvauksia koska koeyleisö ei tykännyt, ei esitetty haukkujen pelossa kriitikoille, floppasi kaupallisesti ja kyseessä oli sitten vuoden 1994 New Nightmaren ensimmäinen elokuva jonka Wes Cracen ohjaamisen ohella myös kirjoitti ja lopputulos oli enemmän taikka vähemmän mielikuvitukseton Elm Streetin toisto. Siispä joukko erilaisia nuoria (ts. kiusattu, sokea, arkajalka, beibi, etc.) joita uhkaa mahdollisesti yliluonnollinen veitsimurhaaja ja univaikeudet. Sekin on kovin tutunkuuloista, että kyseiset teinit ovat jonkin tietyn seikan rajaama lukumäärä. Hitto!, ekstroissa on jopa vaihtoehtoinen aloitus jossa näkee, että mukaan olisi saattanut päätyä kohtaus jossa pahuus ilmaantuu seinään teinin sängyn yläpuolella ja sitä temppua Craven käytti jo ainakin pari kertaa Elm Streeteissa.

Tämä onkin pettymyksistä suurin, että miten ihmeessä jonkinlaisista modernin kauhun mestareista juuri Craven saattoi olemaan se joka näinkin mielikuvituksettomasti tyytyi kopioimaan itseään. Toki jo vuoden 1989 Shocker vaikutti jonkinlaiselta Freddy Kruegerin apinoinnilta, mutta ainakin siinä elokuvassa oli riemastuttavaa eloa joka tästä puuttuu. My Soul to Take kun vaikuttaa aikalailla samalta kuin Romeron Diary of the Dead ja Survival of the Dead, että se tehtiin vain koska muuta mahdollisuutta ei ollut sillä vain se oltiin valmis rahoittamaan. Fanit haluavat vain samaa kuin aina. Sillä erolla, että niin kehnoja kuin Diary ja Survival nyt olivatkaan oli niissä edes jonkinlainen yritys edistää tuttua tarinaa johonkin suuntaan, mutta samaan tapaan niin ne kuin tämä My Soul to Take vaikuttavat elokuvilta joita ohjaaja ei tosiasiassa halunnut tehdä ja siten kaikkinainen tekemisen halu puuttuu. Liukuhihna on päivän sana. Tämä ei ole Wes Craven-elokuva, tämä on Renny Harlinin Covenant. On siis vaikea uskoa lukemaansa kun Craven oli ilmeisesti hieman närkästänyt kun My Soul to Take sai kritiikkiä osakseen, koska hän näemmä oli suurestikin ylpeä teoksestaan. Tuntuukin pahalta saada haukut silloin kun lopputulos on heikko, mutta oli sentään yrittänyt. Ehkä Craven yrittikin, se ei vain näy elokuvasta. Ei tästä tunnista sen olevan Cravenin ohjaama. Ei se ole ensimmäinen kerta sillä muistan ajatelleeni samaa hänen ihmissusipökäleestään Cursed, mutta tuolloin tuumin sen olevan vain yksittäistapaus.

My Soul to Take saattoi vain olla Cravenia ajatellen vaikea tapaus, sillä jos karsitaan pois houreilut ja muut mystisyydet voisi kyseessä olla huumorintajuton Scream ja noiden mainittujen kanssa se vertautuu juurikin ohjaajakirjoittajansa vuoksi Elm Streetiin. Kenties elokuva siis olisi vain pitänyt antaa jonkun toisen ohjattavaksi jolloin samat yhtymäkohdat kenties tulisivat edelleen mieleen, mutta eivät yhtä kiusallisesti. Toki My Soul to Taken puolustukseksi voi sanoa sen, että koska tappajan henkilöllisyys on olevinaan yllätys niin häntä ei tuoda esille yhtä valokeilassa kuin Freddya, että kaipa sekin on jo jotain erilaista.

Enkä tahdo liikaa sontia tämän elokuvan päälle, koska on tässä hyvääkin. Vihjailut siitä, että Bug on isänsä tavoin skitsofreenikkotappaja ja oikea Abel tosiaankin on vain enää kuolemansa jälkeistä urbaanilegendaa ei ehkä ole ideana erityisen sykähdyttävä, mutta siinä pysyttäessä olisi ollut kenties tarpeeksi erottamaan elokuva tyystin omakseen. Nyt vaikuttaa siltä, että tähän nyt saatuun tulokseen päädyttiin koska haluttiin luoda uusi jatko-osiin soveltuva kauhuhahmo, eikä sille olisi ollut tarvetta koska asema Slipknotissa on jo ihan tarpeeksi:

Toisaalta ehkäpä My Soul to Takesta onkin syyttäminen tuottajien ja/tai ohjaajan sijaan katsojia. Sitä koeyleisöä jonka antamien kommenttien vuoksi elokuvaa kuvattiin osittain uudestaan. Samapa tuo, sillä ainakin nyt My Soul to Take on pitkästyttävä elokuva, enkä usko rajun lyhentämisenkään sitä pelastavan. Joten klassista vitsiä varioiden, take my soul... please.

Tähdet: **

My Soul to Take