Elokuvahaaste 2016: 14. Tositapahtumiin pohjautuva elokuva

Kilimanjaro (In the Shadow of Kilimanjaro, 1986)

Kilimanjaro pohjautuu tositapaukseen jossa vuonna 1984 Keniassa pitkän kuivuuden vuoksi kiukustuneet paviaanit (väitetysti 90 000) sekosivat ja tappavasti hyökkäsivät kaiken, ihmisten, toistensa ja muiden eläimien kimppuun. Se on se eikä enempää mitä Wikipediasta oli ongittavissa, mutta etsintä johdatti minut tietoiseksi kirjasta Almost Human: A Journey Into the World of Baboons jossa myös asiaa käsitellään ja joo, kyllä se ilmeisesti näyttää olleen oikeasti tapahtunut. Olikos tästä tehty jokin leijonaleffakin? Okei, on, mutta ei se minkä muistelin sen olevan. Mieleeni nimittäin nousi elokuva Prey (2007) jossa jellonat popsivat ihmisiä, mutta vaikka sekin pohjautuu tositapaukseen (sama kuin Val Kilmerin elokuvassa The Ghost and the Darkness, 1996) niin ihan eri jutusta on kyse. Elokuva jossa kuivuus sekoittaa isojen kissojen nupin on Savage Harvest (1981).

Kuivuus voi aiheuttaa pahoja juttuja. Olettehan te nähneet Vesa Keskisen.

Niin ja jos Oscar-voitto on monelle elokuvankatsojalle laadun tae, niin tositapahtumiin pohjautuminen on myös sellainen seikka joka katsotaan meriitiksi. Joskin tässäkin tapauksessa täytyy muistaa että samoin kuin Boys Don't Cry pohjautuu tositapaukseen niin tekevät myös useampi Ulli Lommelin elokuva. Joten se siitä laatuvarmuudesta sitten.

Ai niin, mutta samoin kuin niiden Oscar-elokuvien kohdalla jossa se tarkoittaa vain parasta elokuvaa, ohjausta ja näyttelijää, ei tositapahtumiin pohjautuviin elokuviin lasketa mukaan kuin draama. Tyttö kellarissa on draama.

Tiedän että nämä kuulostavat usein aikamoisilta yleistyksiltä ja sitä ne varmasti ovatkin, silloinkin kun oma ajatus "en mä ainakaan oo sellanen" hämää olettamaan, että tarkoitin juuri ja täsmälleen sen ajatellutta ihmistä. Kuitenkin olen takuuvarma, että jokainen videovuokraamon (elokuvateatterin, tms.) työntekijä on kohdannut niin monta asiakasta (yhdeksässä vuodessa ehdin tavata liikaakin heitä. Mikä ei ole krittiikki asiakaskuntaa kohtaan, koska diggasin suurimmasta osasta heistäkin. En vain heidän logiikastaan) jotka nimenomaan ovat siinä uskossa, että palkinto ja tositarina ovat varma laadun tae, mutta silloinkin he tyrmäävät esimerkiksi lajityypit joita eivät normaalisti  katsele, taikka elokuvat joiden palkinnot ovat tulleet muista kuin edellä mainituista. Onhan esimerkiksi Tyttö kellarissa ihan täyttä sontaa, niin kuin on jokainen Ulli Lommelin elokuva, mutta kenties niitä lappuja voi hieman siirtää silmien reunoilta, sillä ethän sinä sitä tiedä ennen kuin rohkenet katsoa. Se on sama kuin he jotka eivät katso elokuva koska siinä puhutaan tai ei puhuta englantia. Tekstejä sinä luet kuitenkin puhuivat he mitä vain.

Nyt tämä kommenttini saarnaavuus vain korostuu koska edellinen haastekirjoitus Oscar-voittaneesta elokuvasta sisälsi samanlaista tekstiä, mutta mitäpä tuosta. Syyttäkää siis haasteen laatijaa.

Kenialaisen pikkukylän kaivosyhtiö on pulassa. Tulosta ei synny ja aluetta pitkään riivannut kuivuus ajaa ihmiset näännyksiin. Työnjohtaja Tucker (John Rhys-Davies) ei aio kuitenkaan luovuttaa ja kun sopimuskautta on vielä 50 päivää jäljellä, aikoo hän voittaa ongelmat ja varmistaa että työsuhde jatkuu vielä tuon ajan jälkeenkin. Alueen turvallisuudesta vastaava luonnonsuojelijametsästäjä Ringtree (Timothy Bottoms) aiheuttaa lisää harmia vaatiessaan, että työt pitäisi keskeyttää ja kaikki alueen ihmiset evakuoida muualle, sillä kuivuus on alkanut sekoittamaan paikallisen eläimistön aivoituksia, joista etenkin paviaanit ovat osoittaneet hillittömän agressiivisuuden merkkejä. Tietenkin kun kaivostoiminnassa ovat isot rahat kiinni ei omistajilla eikä kaupungin johtajilla ole halua sulkea paikkaa, varsinkaan kun Ringtree ei pysty antamaan vastauksia siitä minne ihmiset pitäisi viedä, kun kuivuus ei ole vain tämän kyseisen paikan ongelma ja eläinten aiheuttamat hyökkäykset ovat tilastollisesti samoilla linjoilla muiden paikkakuntien kanssa. siispä pois lukien pidempiaikainen sateeton kausi, ei siis mitään muuta normaalista poikkeavaa vaikuta olevan. Mutta tottakai paviaanit alkavat laumoissa hyökätä duunareiden ja muiden ihmisten kimppuun, eikä muutaman apinan ampuminen auta mitään. Juuri kun viimeiset hetket ovat käsillä, pommin ajastimen viimeinen sekunti ilmestyy ruutuun, alkaa satamaan ja kuten aurinkon vaikutus Draculalle, paviaanit on siten voitettu.

Todella nynnerö onnellinen lopetus. Aivan liiaksi sellainen, että nyt kun jumiuduttiin niin selitetään että se kaikki oli vain unta-ratkaisu.

Kovin montaa minuuttia ei tarvitse Kilimanjaroa katsella kun alkaa vertailemaan sitä Tappajahaihin (joka sekin pohjautuu tositapaukseen): on tappajaeläin (tässä tapauksessa tietenkin lauma eläimiä), sankari joka koettaa varoittaa asiasta, mutta ei saa päättäjiä uskomaaan, päättäjät eivät suostu sulkemaan aluetta rahan vuoksi ja kun jotain tehdään, niin aluksi uskotaan yhden metsästysretken riittävän ratkaisemaan ongelma lopullisesti, kunnes tietenkin viimein ymmärrettään kuinka k*sessa ollaan.

Mutta ei kestä myöskään kauaa kun vertailuajatukset rupeavat karisemaan pois, sillä vaikka tämä sinänsä onkin ns. Tappajahai-kopio siten kuten eläinkauhuelokuvat aika usein ovat, ollaan ainakin Kilimanjaron kohdalla ymmärretty se että kuten Tappajahaissa, ei sen eläinkauhun tarvitse olla vain pelkkää säikyttelyä ja muita tyypillisiä kauhuelementtejä. Niinpä Kilimanjarossa käytetäänkin paljon ajasta ihmisten välisiin keskusteluihin joissa koetetaan järkiperäisesti käsitellä asioita ja draamapainotteisuus onkin varsin isossa osassa elokuvaa. Olikin oikeastaan aivan uskomatonta huomata, että Kilimanjaron ihmishahmot ovat vähemmän mustavalkoisia kuin Tappajahaissa, jossa ne eivät missään nimessä ole huonoja ja ovat hyvinkin inhimillisiä, mutta tässä esimerkiksi John Rhys-Daviesin hahmo joka edustaa sitä sormet korvissa olevaa raha-ahnetta pomoa oikeasti perustelee ajatuksensa, on itse töitä tehden valmis likaamaan kätensä, eikä edes koeta ajaa varoittelevaa sankaria pois, vaan ymmärtää hänenkin pointtinsa. Bottomsin hahmo puolestaan on aika väritön persoona, mutta sen vuoksi ei myöskään ole teen mitä täytyy, vaikka rikon säännöt-sankari, vaan pikemminkin myöskin yhteistyössä asioita hoitava herrasmies. Sitä on niin tottunut että varsinkin Tappajahai-kopioissa rosvoparonit ovat täysiä sikoja ja sankari aina oikeassa, että kun vastaan tulevat hahmot jotka ovat molemmat oikeassa jos heitä vain vaivautuu kuuntelemaan, niin se tuntuu jopa hieman oudolta. Ja juuri sen vuoksi, vaikka rakenne noudatteleekin samaa linjaa Tappajahain kanssa ja olen maininnut kyseisen elokuvan nyt aivan liian usein, ei Kilimanjaroa katsellessa se tule ainakaan negatiivisena mielleyhtymänä mieleen.

Erityisen positiivista oli huomata tämän olevan niitä elokuvia joissa John Rhys-Davies pääsee oikeasti vakavissaan näyttelemään, koska elokuvan kannen ja konseptin perusteella sitä oli heti iskemässä päälle leiman: jälleen yksi lukuisista Rhys-Daviesin Anaconda osa 12-sontakasoista.

Mutta ei se olekaan.

Nämä sanottuani totean siltikin, että Kilimanjaro on myös sitä tyypillistä ja ajoittain todella surkeasti toteutettua geneeristä eläinkauhua, sillä lähes jokainen kerta kun paviaanihyökkäys näytetään on se kuin mistä tahansa gorehakuisesta halpaelokuvasta. Hidastuksia käytetään niin paljon, että elokuvan pituus putoaisi varmaan vartilla jos hyökkäyskohtaukset näytettäisiin reaaliajassa ja kun jokaista iskua korostetaan lähikuvilla irvistävistä apinanaamoista, ääniraidan täyttyessä kaiutetulla murinalla ja ihmisraajat lentävät verikaaressa pilataan sillä aika hyvin sitä draaman luomaa uskottavuutta. Ilman niihin shokkiefekteihin turvautumista olisi Kilimanjaro niitä tositapauksiin pohjautuvia elokuvia joita he Boys Don't Cryt voisivat valita katsottavakseen, mutta kun kerran näemmä haluttiin markkinoida elokuvaa pikemminkin gorehoundeille päädyttiin pitämään kaikki tyytymättöminä. Siksipä Video-oppaassa 1995 elokuva jätettiin pisteittä ja todettiin seuraavaa: "Keniassa kuvattu kalkkuna, jossa ei ole apinakauhun klassikon aineksia." 

No, tähdittä se ei tule nyt jäämään, vaikka ei myöskään minusta ole erityisen onnistunut elokuva, eikä todellakaan klassikkoainesta. Näin asiallisilla ihmisrooleilla ja perustelluilla tilanteiden ratkaisukeinoilla toteutettu elokuva kuitenkin kertoo minulle sen, ettei tarkoitus tainnut ollakaan tehdä eläinkauhua ja jos sitä puolta olisi hyödynnetty samalla keskittyneisyydellä olisi käsissä paljon onnistuneempi kokonaisuus. Hyvä yritys kuitenkin ja kalkkunaksi kaikkea muuta kuin kuiva.

Ei ollut 90 000 paviaania, mutta aika monta kuiteski.

Suosikkikohtaukseni elokuvasta on varmasti sen noloin: Ringtreen vaimo (Irene Miracle) pakenee raivovia, kaiken edessään olevan tuhoavia paviaaneja taloon ja vetää verhot ikkunan eteen suojaksi. Siitäs saitte!

Tähdet: **

Kilimanjaro