Very Bad Things (1998)
Kyle (Jon Favreau) ja Laura (Cameron Diaz) ovat piakkoin rantautumassa avioliiton auvoisaan satamaan, mutta sitä ennen heistä edellisen kaverit (Christian Slater, Daniel Stern, Leland Orser ja Jeremy Piven) järjestävät miehelle polttarit. Yeah, bileet ja mikä tapahtuu Vegasissa pysyy Vegasissa. Parempi olisikin, sillä Laura on sen verran pahemmanlaatuinen bridezilla, että jos pelkkä parin minuutin myöhästyminen aiheuttaa itkupotkuraivoapokalypsin, niin miten hän saattaisikaan ottaa vastaan tiedon siitä, että paikalle kutsutun stripparin kanssa kävi pienoinen onnettomuus:
Hupsistakeikkaa!
Ennemmistöpäätöksellä asia päätetään salata ja kukapa nyt jotain stripparia kaipaisikaan: Paloiksi vain ja piiloon.
Mutta kuten aina, salaisuuksilla on paha tapa vuotaa esille ja jos parhaimpien kavereiden keskinäinen epäluulo ei ole jo tarpeeksi vahingollista, ei se ainakaan auta että Kylen tulee rehtinä aviomiehenä kertoa kaikki ja enemmänkin vaimolleen, joka puolestaan ei aio antaa muutaman ruumiin estää häämarssia. Rakastatko minua? Tapa koirasi ja paras ystäväsi. Ah, nuori lempi!
Ohjaajana toimineen Peter Bergin esikoispitkä vaikuttaa aikalailla (mies)kaveriporukalla pidetyiltä bileiltä jossa kuolatut tissivitsit käyvät taidekulttuurista ja suomalaiset persekännit eurooppalaisesta hienostuneesta viinimaistelusta jolloin herrasmiesmäinen merci beaucoup tarkoittaa mitä v*ttua sä kyyläät-grilliturpakäräjiä, ja oikeastaan hyvä niin, sillä tämä kun kuitenkin on elokuva nakit silmille-bileistä jotka johtavat katastrofiin jossa kirjaimellisesti ratkotaan ongelmat sahaamalla ihmiset paloiksi. Very Bad Things on kotimaisittain Sairasta sakkia ja vaikka elokuva saattoikin olla Bergille vain tekosyy kerätä frendit kasaan ja toteuttaa väkivaltapornofantasiabileet, niin kyseessä on hyvin nimensä (suomeksi taikka englanniksi) mukainen elokuva ja se todellakin tarjoilee sen mitä lupaakin.
Eihän tämä sinänsä ole mitään muuta kuin tyypillinen polttarikomedia jossa asiat menevät käsille, mutta tyypillisten krapulaongelmien kuten tatuointien, kadonneiden kavereiden ja putkaan päätymisen sijaan huumori on huomattavasti mustempaa ja siten varmasti vieraannuttavampaa. Nämä bileet kun eivät pääty halipusuihin ja vahvempaan perheonneen, vaan verimakkaraan joka on tehty parhaista ystävistä.
Ei tämä nyt siksi taikka siitä huolimatta mikään mestariteos ole, mutta ainakin se on mainio väylä nähdä suuri määrä tuttuja näyttelijöitä (joista osa oli tai on sittemmin tullut tutuksi yleisöystävällisemmistä elokuvista) vetämässä överiksi ja etenkin Christian Slater on selvästi nauttinut päästessään psykoilemaan oikein sielunsa kyllyydestä. Kyseessä on siis jonkinlainen näyttelijöiden vapaa-ajan elokuva.
On tämä silti hieman unohdettava, sillä se on kuin roisi vitsi joka naurattaa vain koska on sopivassa seurassa ja mielentilassa sen kuullessaan, mutta toistettuna sillä ei ole enää mitään annettavaa. Etenkin kun Berg tuntuu toistuvasti pyrkivän shokeeramaan vain shokkiarvon vuoksi ja etenkin lopussa se menee ihan naurettaviin sfääreihin, eikä sellainen jaksa kantaa itsensä kuin korkeintaan yhden kerran.
Leland Orser tuntuu usein saavan roolin jossa pitää sortua hysteeriseen itkuun (no, ainakin kolmasti se on tapahtunut.) ja okei, osaahan hän täristä, mutta miksi profiloitua sellaiseksi. Tosin olisi hän voinut esittää sen tuplasti tässä elokuvassa, sillä Favreau ei ainakaan sitä osaa vaikka kuinka vinkuu.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti