Elokuvahaaste 2016: 1. Ruuasta kertova elokuva.

Erämaa syö miestä (Ravenous, 1999)

Kalifornia vuonna 1845 ja John Boyd (Guy Pearce) palkitaan ansioistaan sodassa kapteenin tittelilltä, vaikka niin hän itse kuin oikeastaan kaikki muutkin tietävät miehen olevan oikeasti pelkuri joka leikki kuollutta jotta ei joutuisi kohtaamaan todellisia kauhuja. Boyd työnnetään siis sivuun ja lähetetään syrjäiseen, unohdettuun linnakkeeseen muiden päivänvaloa kestämättömien friikkien ja vastaavien seuraan. Täällä he ovat koska kukaan ei kehtaa heitä katsella.

Yllättäen linnake saa toisenkin vieraan, kun nälkiintynyt, kärsivä pappismies Colqhoun (Robert Carlyle) kaatuu ovelle ja kertoo kauhistuttavan tarinan siitä kuinka seurue johon hän kuului joutui pulaan ja urugualaisen jalkapallojoukkueen tavoin sortui nälissään kannibalismiin. Tottakai Colqhoun kertoo kuinka juuri ne muut olivat pimahtaneet ja hän söi ihmistä vain pakotettuna, mutta tosiasiassa hän on se joka eniten mieltyi ihmislihaan, tullen siitä riippuvaiseksi. Vanhan intiaaniuskomuksen mukaan toisen ihmisen lihaa syöden voi omaksua hänen voimansa, tahtonsa ja sielunsa, mutta oli se totta tai ei niin Colqhounin kohtalla se ainakin synnytti addiktion joka vain pahenee hetki hetkeltä, ja nälän tähden hän pyrkii nyt johtamaan kaikki linnakkeen asukkaat ansaan, jotta voisi sitten syödä heidät. Ei niinkään hienostuneesti kuten tohtori Lecter tekisi, vaan miten vain ja hyvältähän se maistuu raakana taikka kypsänä.

Nälkä tarttuu ja Colqhoun haluaa opetuslapsia.

Erinomainen jännityselokuva joka saa katsellessa tuntemaan kuin iholla möyryisi satamäärin matoja ja kuvitellut kuumehoureet saavat epäilemään näkemänsä todenperäisyyttä. Suuri kiitos tästä näyttelijöille (joista etenkin Robert Carlyle tuo muassaan kylmiä väreitä) jotka esiintyvät ihastuttavan kutisevan vieroitusoiremaisesti ja tekevät siten tästä hieman normaalista poikkeavasta addiktiotarinasta uskottavasti häiriintyneen. Mistä pitää antaa myös kovasti kiitosta Michael Nymanin ja Damon Albarnin musiikille, joka vinoudessaan kuulostaa siltä kuin se olisi sävelletty ja äänitetty niissä kuumehoureissa. Muutenkin elokuvaan on onnistuttu luomaan tunnelma joka on kuin sen kuuluisi olla sairaslomalla, eikä todellakaan käyttää mitään koneita tai olla muiden ihmisten seurassa.

Se että tässä riippuvuuden aiheuttaa ihmisliha ei sinänsä eroa jostain kokkelista, kun nimenomaan siitä johonkin koukussa olemisesta elokuva kertoo ja vaikka juuri kannibalismi sekä elokuvan mielenvikainen tunnelma joka johtaa äärimmäisiin keinoihin tyydyttääkseen lihanhimoa antaakin Erämaa syö miehelle sen takakannessa mainitun kauhu-lajityypityksen, niin siihen kannattaa varautua samanlaisella kyseenalaistuksella kuin Shadow of the Vampireen ja ensimmäiseen Saw-elokuvaan, jotka nekin toki ovat genremäärityksiensä mukaan kauhuja, mutta siinä missä toinen on pikemminkin nokisieluinen draama ja toinen Seitsemän-henkinen pikimusta jännäri, on myös Erämaa syö miestä kauhu vain äkkiseltään katsottuna. Enemmänkin tämä on Unelmien sielunmessu, mutta kokonaan päällystettynä Trainspottingin vauvapainajaisella ja koska se nyt vain sattuu olemaan ihmisliha johon ollaan koukussa niin eipä sen hankkimisessa voidakaan käyttää laisinkaan hienovaraisuutta. Jos Jared Leto olisi piikittänyt suoniinsa munuaisia, niin ei hänkään varmaan olisi vältellyt puukkohippasilla oloa. Jännityselokuva tämä on, ei kauhu. Vaikka onkin ehdottomasti kauhistuttava.

Hemmetin hyvin näytelty, mainion kieroutunut tunnelma ja upea musiikki. Samaten pahoinvointia aiheuttava ja päätä pyörälle pistävä, eikä siis laisinkaan helppoa katseltavaa jos odottaa hetkenkään mitään vain kivaa ja mukavaa.

Paras kannibaalielokuva koskaan.

Tämän jälkeen tekee joko ihan sairaasti mieli lihaa taikka pysytellä niin kaukana siitä kuin mahdollista.

Tähdet: *****

Erämaa syö miestä