Bermudan kolmion kummitus (The Triangle, 2001)

Kolmepa meillä kaverusta. Rahapulaansa salaileva öykkäribisneshai Stuart (Luke "Dylan" Perry), stressaantunut boheemiudesta haaveileva yrityslakimies Tommy (Dan "en muista roolihahmoa, mutta hän oli ihan mainio siinä yhdessä Kirstie Alleyn tv-sarjassa" Cortese) ja hypokondrinen salaliittoteoreetikkotietokonenörtti Gus (David "Stargate Atlantis" Hewlett), jotka matkaavat vuosittaisella ainostaan pojille tarkoitetulle örvellyslomareisulle jonne tietenkin kelpuutetaan naisia mukaan oikein kaksin kappalein. Niin ja onhan sitä vielä matkaa tekevää botskia kipparoimassa kapteeni Morgan. Arr!
Veneilyllä suunnataan alueelle joka on osa kuuluisaa mysteerien verhoamaa Bermudan kolmiota ja ei siis varmaankaan tule kenellekään yllätyksenä, että nyt nousee mystinen sumu joka kietoo sisäänsä matkailijamme. Keskeltä ei mitään löydämme olikohan se nyt 60 vuotta sitten aiemmin uponneeksi uskotttu laiva, jonka osoittauduttua ihmisistä tyhjäksi saa Stuartin suorittamaan nerowolfeleimauksen siitä kuinka senhän voisi vaikkapa tyhjentää myöskin arvoesineistä. Muut eivät tästä kuolleen hevosen kaluamisesta innostu, mutta kenties hylätystä laivasta löytyisi välineistöä jolla korjata oma sopivasti hajonnut vene. Tietenkään laiva ei ole tyhjä, sillä sen ohella että siellä on luurankoja muuallakin kuin kaapeissa on laiva itse mahdollisesti elävä. No ainakin se toteuttaa Overlookit ja alkaa vaikuttamaan etenkin Stuartin nuppiin sekoittavasti. Se lukee ajatuksesi, vääristää mielesi, kääntää ystävän ystävää vastaan ja muuta tuttua. Et ole vasta saapunut, sillä olet ollut täällä aina.
Lopussa laiva vetää pultit ja lähtee jahtaamaan soutuvenettä.

Luulin että kannessa oleva maininta "käsittämätön!" tarkoittaisi Luke Perryn yritystä olla Jack Torrance, mutta ei se varmaan kuitenkaan siihen viitannut. Se maininta on todennäköisesti käytetty jo Steven Weberin kohdalla.
Kyseessä on siis aika laiskasti ja aivan liian välinpitämättömästi kulkeva rutiinikummitustaloelokuva laivalla ja vaikka hetkittäin lainaillaankin Hohtoa niin ei kukaan, ei siis kukaan tule ikinä koskaan milloinkaan analysoimaan tätä elokuvaa kuulaskeutumisen lavastuksena. Kevyttä tv-viihdettä ja sellaisenaan toki ihan kelvollista ajantappoa, mutta aika nopeasti nähty karisee pois ajatuksista, joten katsoja ei koe samanlaista elinvoimaa kuin laiva joka on elokuvan lopussa silminnähden pottuuntunut.
Tai, ehkä olen liian ankara Bermudan kolmion kummitusta kohtaan, sillä ei se nyt ainakaan kauttaaltaan unohduksiin tule jäämään. Ihan varmasti vielä vuosienkin päästä minua vaivaa se, että ennen kuin kaverukset lähtevät veneilemään ja vain chillaavat rantakaupungissa, niin Gus ja Tommy eksyvät syrjäkujalla törmäten johonkin ihme salaiseen voodomanausrituaaliin, ja kun Gus ottaa valokuvan tapahtuneesta, ei kuvassa näykään ketään. Wow, spooky vai mitä. Sinänsä tämä yliluonnollistemppu on yliluonnollistemppuihin tukeutuvalle tarinalle ihan sopiva, mutta kun kaikki muut vastaavat ideat ovat niitä, että jos yksi näkee kuolleen pikkuveljensä, tai toinen huomaa olevansa erään krikettikuoleman uhrin reinkarnaatio, etc., niin toisin kuin ne ei se voodoojuttu liity mihinkään. Siitä kuvasta kadonneet henkilöt eivät näy kertaakaan muulloin elokuvassa taikka liity mihinkään tarinan ns. käänteeseen, missään vaiheessa ei koeta mitään whitezombeilua, tms.,

eikä kuvan ottanut Gus koe edes mitään kirouksen alaista kohtaloa.
Joten jos se kerran oli vain irrallinen, erillinen mystinen juttu, niin miksi se edes oli?

Gusia näyttelevä David Hewlett tuntuu esittävän lähes aina samanlaista hieman näsäviisasta kaikkitietäjää, joka käy tahattomastikin muiden hermoille koska sortuu kellon ympäri sarkastiseen asennoitumiseen kaikkea ja kaikkia kohtaan. Pidän hänestä, hän muistuttaa itsestäni.
Lisäksi hän oli mukana kaikkien aikojen toiseksi parhaimmassa Stargate-sarjassa, että on sekin jo jotain... kai.

Sääli vain, ettei se ollut Star Trek, mutta eihän kaikkea voi saada.

Tähdet: *
Bermudan kolmion kummitus