Weekend Hunt (Pig Hunt, 2008)

Kaksi duudsonia, pyylevä nynneröystävä, se porukan reilu heppu ja hänen mukaan tuppautuva tyttöystävänsä lähtevät vain miehille suunnatulle metsästysretkilomalle keskelle redneck wonderlandia. Parin paikallisen harvahampaan johtamina seurueemme päättää aloittaa metsien legendana pidetyn jättivillisian metsästyksen, sillä voi pojat millainen maine sen kiinni saamisesta saataisiinkaan. Jokainen sisäsiittoinen John-Bob ja Peggy Sue katsoisi heitä kaksoisleukojaan nostellen ja sylkykuppiin purutupakkansa suunnaten. Pian sankarimme ovat kuitenkin omillaan vieraalla maaperällä, perässään niin raivostuneet punaniskat, ruohonkasvattaja funkhipit kuin myös tosi pottuuuntunut porsas.
"There's a lot of crazy shit in these woods."

Kun elokuvan musiikista vastaa Primuksesta tuttu Les Claypool, joka myös esittää Weekend Huntissa mitä lie sikafarmaripastoria ja mainostetaanpa siellä ohimennen myös samaisen herran kirjaa South of the Pumphouse, niin lienee turvallista päätellä ettei tekijöillä ole ollut aivan kirein pipo elokuvaa tehdessään. Ei todellakaan, sillä sen verran vahvasti tämä kallistuu komedian suuntaan, että oikein ihmetyttää miksei sitä ole lajityypitetty siten niin kannessa kuin esimerkiksi IMDbssäkään.
Ylikorostettuja patrioottiuhoajia, stonerzuluhippejä ja muita koomisesti painotettuja hahmoja. Syvä joki-, Predator- ja ties mitä muita-viittauksia, punaniskapuujalkahuumoria ja tietenkin sellaista yleistä frankzappalaisuutta jota tulee väkisinkin Claypoolin mukana. Ja kun elokuvan ns. lihava lapsekas sössöttävä nössökaveri on lähes suora kopio viidennen Friday the 13th-elokuvan vastaavasta (ei vain ulkonäöltään),

kannattaa Weekend Hunt kaikesta gorefestailustaan huolimatta ottaa lähes lajityyppiparodiana saadakseen siitä irti sen oletetun tarkoituksensa.
Jonkinlaista razorbackismia odottavillle on Weekend Huntissa se paha vika, että vaikka elokuva alkaa kuvaten jonkin suuren pimennossa pidetyn pedon murhaleikkejä, sen kansi osoittaa mitä hirvitystä odotamme ja sitä olisi tarkoitus metsästää, niin itse jättisian mellestys jää lähestulkoon vain yhtä merkittäväksi kuin Nancy Allenin rooli Robocop kolmosessa. Onneksi kuitenkin elokuvan eläinpedon merkitys afrikabambaataaparliamenthippien pyhänä lehmänä on sen verran veikeä idea, ettei siitä voi olla lopulta kovinkaan pahoillaan kun ei koko aikaa heitetäkään sikaa.
Se villisika on muuten tosi hieno ja siksi sitä olisi kuitenkin suonut nähtävän enemmänkin.
Miksikään mestariteokseksi en mene Weekend Huntia haukkumaan ja sen komediallisuus ei useinkaan pysy koossa kauhuviritelmien kanssa (hyvin tyypilliseen tapaan elokuva jakaantuu liiaksi kahteen erilliseen osaan, unohtaen paljolti jälkimmäisellä puolellaan edeltävän osuuden fiiliksen), mutta weirdofiilis pelastaa aika paljon, jonka vuoksi tämän katsoo varsin mielellään. Tosin, kyllä se katseleminen taitaa jäädä yhteen kertaan.

Tähdet: ***
Weekend Hunt