tiistai 1. maaliskuuta 2011

Your Personal Best Workout (1994)

Jaa-a, kohta pitäisi taas lähteä veistämään päivittäistä leipää ja naurattamaan asiakkaita.
Mutta sitä ennen jumpataan.


Tällä kertaa vuorossa on Elle Macphersonin tähdittämä jumppatuokio ja tämä neiti/rouva ei ole koskaan herättänyt himofantasioita ajatuksissani ja itse asiassa vaikka kyseessä on ihan kaunis nainen, niin hän on jotenkin ollut näistä ”supermalleista” persoonattomimman oloisia. Tosin myönnettäköön etten ole kovin ahkerasti supermallien toilailuja seurannut, joten vertailukohdiksi jää melkein vain jonkun Kate Mossin päihdeseikkailut joten Macphersonin normaalius on vain plussaa.


Aluksi Macpherson esittelee itsensä, kuten myös kanssajumppaajansa Karen Voightin ja kertoo kuinka heiluminen tuo hyvän olon. Tämä Karen Voight on näemmä jonkinlainen fitnessammattilainen ja hän onkin se varsinaisen tämän videon opastaja joka pääosin kertoo mitä tehdään, Macphersonin itsensä ollessa sidekick. Macpherson lienee näistä kahdesta henkilöstä se tunnetumpi ja on siten ollut videon myyntitäky, mutta Voight tuo videoon sen varsinaisen sisällön. Jumppa alkaa. Astellaan eteen, astellaan taakse ja Voight jutustelee energisesti Macphersonin hymyillessä vieressä. Taustamusiikkina soi mm. INXS:n Suicide Blonde, joka lienee valittu mukaan Australia-yhteyden vuoksi
Yleensä näkemissäni jumppavideoissa kamera pysyttelee enimmäkseen paikoillaan sopivan välimatkan päässä, jotta katsoja pystyy huomaamaan koko vartalon liikkeen ja ajoittain tullaan lähikuvaan hymyilemään. Tässä videossa kuitenkin kameramies on Cloverfield-moodissa ja liikuskelee niin levottomasti joka puolelle, että varsinainen jumppatekniikka jää välillä huomaamatta ja lopputulos muistuttaa enemmänkin tanssipainotteista musiikkivideota.
Aluksi miljöö oli jonkinlainen sademetsä ja sieltä siirrytään aaltojen piiskaamalle rannalle jossa neidit istuvat penkillä heiluttelemassa jalkoja ja toteamassa ”now i feel the burn.” Vesi on syvänsinistä, mutta itse ranta näyttää karanneen The Roadista.
Valoisa vihreä nurmimatto ja kyykistellään ja hitto, Voightin reidet ovat lihaksikkaat.
Hmm, vaikka tämän annetaan ymmärtää olevan Macphersonin jumppavideo, niin Voight taitaa olla enemmän kameran kohteena. Mikä on sinänsä ymmärrettävää sillä hänhän se jumppaeleiden sisällön varsinaisesti esitteleekin. Tämä vain korostaa Macphersonin olevan mukana enemmän houkutteena kuin minään muuna.

Nyt olemme jossain kivirappusilla ja neidit makaavat pöytien päälle venymässä (no okei, Macpherson makaa tuolin päällä.) Paino käteen, käsi taakse, käsi eteen.
Olemme laakson pohjalla ja neidit hyppivät näkymättömien hyppynarujen avustuksella.
Paluu rannalle. Jalat pienen pöydän päälle, selkä maahan, ylös alas ylös alas, aallot lyövät rantaan.
Fields Of Gold soi ja chillataan. Lopputekstien aikana mukaan tulee vielä lisäkevennykseksi pieleen mennyt kohtaus jossa tytöt nauravat.


Tämä on ihan mukava jumppavideo. Ihan kivasti ihonmyötäisiä vaatteita, napa vilkkuu ja paljon hymyilemistä. Mitenkään varsinaisesti eroottinen tuote ei ole kyseessä, joten (valitettavasti) tämä toimii parhaiten nimenomaan kunnon ylläpidossa. Koska liikkeet ovat pääosin hyvin yksinkertaisia ja ne toteutetaan rauhallisesti, niin niihin on helppo päästä sisään eivätkä ne väsytä liiaksi. Eli kyseessä on hieman aamujumpan kaltaista tavaraa ja luulenkin että ohjaaja on sen vuoksi tyrkkinyt kameraa liikenteeseen, että sillä tavoin luotaisiin muka energisempi visio. Ihan turhaan, sillä ei tämä miksikään zumbaksi ole tarkoitettu, vaan eräänlaiseksi mukavaksi aamukahvituokioksi. Tietenkään minä itse en juo kahvia, joten toteamme sen olevan aamuteetuokio.


Macpherson hymyilee ystävällisesti ja luo siten itsestään varsin mukavan mielikuvan. Voight puolestaan on välillä hiukan kireänkin oloinen, mikä tosin johtunee yksinomaan vain siitä että hän on se opettaja ja joutuu siten olemaan asiallisempi, vaikka mitään asiatonta ei toki koko videossa muutoinkaan tapahdu. Voight on asiallinen ja niin pirun hot, että jos hänet tuotaisiin Suomeen niin pakkastalvet olisivat historiaa.


En tiedä onko Your Personal Best Workout oikeasti nimensä mukainen, mutta kyllä esiintyjien hymy tarttuu myös katsojaan, joten lopputuloksena on vähintäänkin henkisesti varsin hyvä fiilis vaikka liha olisikin edelleen velttoa.


Tähdet: ***
Your Personal Best Workout

...NOIR

Ei kommentteja: