50 Sci-fi Classics: 23 - 26

THE LOST JUNGLE (1934)

Sirkuksen eläintenkesyttäjä Clyde (tosielämän eläintenkesyttäjä Clyde Beatty) joutuu selvittämään riehuvaa leijona-ongelmaa, eikä täten ehdi kuunnella tyttöystävänsä Ruthin (Cecilia Parker) kysymystä siitä lähtisikö mies mukaan neidin isän Kapteeni Robinsonin (Edward LeSaint) järjestämälle tutkimusmatkalle jonnekin Afrikan suuntaan. Koska Clyde keskittyy pelastamaan lapsia leijonalta eikä huomioi Ruthia, arvelee neiti ettei mies välitä hänestä ja lähtee isänsä matkaan hyvästejä jättämättä. Siispä Clyden kuullessa Ruthin suunnitelmista on jo liian myöhäistä ja yksin jäänyt mies alkaa ottamaan tarpeettomia riskejä työssään. Toisaalla jo kolme kuukautta matkalla ollut Ruth päätyy isänsä ja muun miehistön kanssa haaksirikkoon, ja nyt porukka samoilee jossain viidakon syvyyksissä jossa leijonat ja muu eläimistö aiheuttavat vaaratilanteita. Tutkimusmatkan varsinainen johtaja on professori Livingston (Crauford Kent) joka haluaa löytää kadonneen Kamorin saaren ja sieltä kadonneen Kamorin kaupungin kadonneine aarteineen. No kuinkas ollakaan, niin tämä saari jonne he haaksirikkoutuivat on juuri Kamor. Clyde saa kuulla Ruthin kadonneen ja haluaa lähteä pelastamaan neitiä ja sirkus onkin valmis rahoittamaan pelastusretken kun siinä samalla voitaisiin hankkia uusia eläimiä yleisön eteen pällisteltäväksi. Siispä Clyde kumppaneineen aloittaa kuumailmapallomatkan jonka aikana he joutuvat ukkosmyrskyyn ja lopulta putoavat minnekäs muualle kuin Kamorille. Matkalla on mukana myös Sharkey (Warner Richmond), tuo kakkosluokan eläintenkesyttäjä ja elokuvan pahis joka jopa menee ja ryövää itselleen kuumailmapallon ainoan laskuvarjon. Erilleen päätynyt Sharkey löytää omistaan erilleen joutuneen kuolevan Livingstonen ja kadonneen Kamorin kaupungin. Samaan aikaan toisaalla Clyde löytää Ruthin ja muut. Kunhan ensiksi rakastavaiset ovat paikanneet välinsä, niin sitten he voivat riidellä ja paikata välinsä. Huomiota tehdään siitä kuinka Clyde tuntuu olevan kiinnostuneempi isoista kissaeläimistä kuin tyttöytävästään ja kuinka suuri eläintenkesyttäjä ei pysty kesyttämään Ruthia. Aluetta kiusaa ihmissyöjäleijona jonka Clyde vangitsee ja jonka Sharkey saapuu vapauttamaan ajatuksella että leijona söisi Clyden. Häh? Jos Sharkey haluaa saada Clyden hengiltä jostain syystä, niin ampuisi sillä pistoolillaan eikä lähettäisi leijonaa kimppuun, etenkin kun eläintenkesyttäjänä Clydella on paremmat mahdollisuuden rauhoittaa leijona kuin luoti. Leijona syö Sharkeyn ja muut löytävät mieheltä Livingstonen päiväkirjan johon on piirretty kartta jonka avulla muut löytävät kadonneen Kamorin kaupungin aarteineen. Lopussa Clyde ja Ruth suutelevat, aarre on löytynyt ja kaikki ovat onnellisia. MUTTA! Eikö kukaan muista että porukka on edelleenkin eksyksissä jossain viidakossa, saarella jota ei löydy kartoilta ja ympärillä on ihmissyöjäeläimiä.

The Lost Jungle on aika mielenkiintoinen tapaus, sillä vaikka siihen on kirjoitettu juoni niin se on paljolti myöskin dokumentti, tai sanoisinkin pikemminkin realityelokuva. Elokuvaan on nimittäin upotettu hyvin paljon kohtauksia joissa Clyde Beatty on joko sirkuksessa kesyttämässä eläimiä, tai sitten viidakossa kesyttämässä eläimiä. Joka nurkan takana on aina jokin leijonauhka tai vastaava ja sitten Clyde on siinä ruoskan, tuolin, tai jonkin muun kanssa edessä. Ja nämä kohtaukset - joita on jopa niin paljon että juoni ja muut hahmot ovat mukana vain yhdistämässä niitä jonkinlaiseksi tarinaksi - ovat selkeästikin todellisia tilanteita joissa Clyde oikeasti toimii todellisen ammattinsa puolesta.

Muissa aikansa elokuvissa, varsinkin viidakkoaiheissa käytettiin paljon arkistomateriaalia joissa leijona hyökkää sinne ja leijona hyökkää tänne, niin The Lost Jungle puolestaan valmiin materiaalin sijaan loi sellaista muiden käytettäväksi. Elokuvan mielenkiintoisinta katseltavaa ovatkin nämä oikeat tilanteet joista voi aistia todellisen uhkaavuuden tunteen, kun taas käsikirjoitetut osuudet vaikuttavat kovin valjuilta ja perinteisiltä niiden rinnalla. Näyteltyjä osuuksia ei ainakaan pelasta se, että esiintyjiä ei tämän perusteella uskalla mennä kehumaan ja kenties kyseessä on vain aikansa näyttelemistyyli, etenkin kun äänielokuva oli vielä suht' uusi tapaus, niin oli jotenkin vaivaannuttavan huvittavaa kun jokainen lausui repliikkinsä siten kuin joutuisivat huutamaan tuulen yli.

Eläinosuudet jees.
Ihmisosuudet nou.

Tähdet: ***
The Lost Jungle

MESA OF LOST WOMEN (1953)

Mitä hittoa, sehän on Salma Hayek! Ja heti aluksi näemme kuinka Salma suutelee jotain miestä joka kuolee siihen ja kertoja kysyy "have you ever been with a girl like this?" Toinen kertojaääni syyllistää miehiä siitä kuinka kuinka mies turhaan kuvittelee olevansa kaiken kingi ja boss ja mariachimusiikki soi. Olemme jossain Meksikon aavikkotasangolla, Muerte-nimisessä paikassa ja täällä näemme pariskunnan harhailemassa ja menettämässä tajuntansa. Pariskunta löydetään ajoissa ja viedään sairaalaan toipumaan. Jostain syystä hiusmalli on pysynyt kondiksessa vaikka henkilöt ovat harhailleet, ryömineet ja möyrineet polttavan aavikkoauringon alla vaikka ties kuinka kauan. Pariskunnan miespuolinen henkilö pulisee jotain kauheista aavikkohirviöistä ja kertoja aloittaa kertomuksensa siitä mitä on tapahtunut ja mistä on kyse. Tohtori Aranya (Jackie Coogan) suorittaa aavikolla, kallion sisään rakennetussa laboratoriossaan jotain kummallisia kokeita apunaan mieskääpiö ja joukko hehkeitä naisia. Aranyan luokse vierailulle saapuu tohtori Leland Masterson (Harmon Stevens) jonka tehtävänä on ilmeisesti toimia todistajana sille, että Aranya on onnistunut kokeissaan. Ja mistä kokeista onkaan kyse? No siitä ihan tavallisesta jossa kauniiden naisten aivoista uutetaan kasvuhormoneja joita pistetään tarantelloihin jotta niistä tulee jättiläisiä ja sitten uutetaan jättitarantellan aivoista nestettä jota pistetään kauniisiin naisiin jotta saadaan aikaiseksi Salma Hayek. Eli ihan sitä tyypillistä jokapäiväistä juttua. Tietenkin tohtori Masterson rupeaa kiukuttelemaan ettei sellaista saa tehdä ja päätyy itse Aranyan koekaniiniksi ja lopulta mielipuolena pakkohoitoon ja karkaa sieltä. Nyt Masterson ampuu Salman, mutta mitäpä tuosta kun eihän sellainen hämähäkkinaista vahingoita. Masterson ottaa panttivangeikseen joukon turisteja ja lähtee lentämään ja tietenkin lentokone syöksyy tasangolle. Kääpiöt ja Aranyan neidot seuraavat piilosta uhrejamme kun nämä ihmettelevät tilannetta ja jättihämähäkki saapuu tappamaan heitä, mutta emmehän me mitään näe kun meille ei mitään näytetä. Masterson ja muut jäljellä olevat, eli se alun pariskunta viedään Aranyan laboratorioon jossa Masterson heittää nestettä lattialle ja räjäyttää koko paikan.

Aluksi tämä vaikuttaa hauskalta roskaelokuvalta, sillä etenkin tarina hulluine tohtoreineen ja hänen hämähäkkikokeineen vaikuttaa mainion päättömältä, mutta luojan tähden kuinka rasittava Mesa onkaan. Ensinnäkin tässä ei tapahdu oikeastaan juuri mitään, vaan aivan liian suuri osa elokuvasta on kuin odotushuoneessa istumista ja sitten kun jotain tapahtuu niin sitä ei ilmeisten rahan- ja kykyjen puutteen vuoksi näytetä. Elokuvan hirviö, eli se jättitarantellakin jää vain yhteen liikkumattomaan lähikuvaan, yhteen ruudun ohi vilahtavaan koipeen ja yhteen kameraa kohti heitettyyn leluun. Sitten ovat nämä kokeet joista kyllä puhutaan, mutta niitä ei näytetä. Hullun tohtorin toimetkin jäävät vain kohtaukseen jossa hän katselee koeputkea. Kun Mastersonista tehdään koekaniini, niin sekin tapahtuu siten että mies jää vangiksi ja sitten ollaankin jo ihan muualla. Toki näyttämättä jättäminen voidaan suorittaa elokuvissa onnistuneesti niin, että pystymme ymmärtämään tapahtuneen ja jännitys pysyy yllä. Indiescifistely Primer on tästä loistoesimerkki. Mesassa puolestaan ei osata pitää jännitystä yllä missään vaiheessa, vaan se on vain ja ainoastaan tylsä ja tälläisellä tarinalla sen pitäisi olla kaikkea muuta kuin TYLSÄ! On vaikea pysyä kärryillä keitä elokuvan hahmot ovat, miksi he ovat mukana ja miksi meidän tulisi välittää edellämainituista. Eikä kyse ole tarinan vaikeudesta, vaan siitä että kaikki on kuin nukutuslääkärillä vierailua.

Näyttelijät ovat niin surkeita, että itku meinaa tulla. Jos hullua esittäessä ei pyöritellä silmiä kuin hyrriä, niin sitten ollaan suu mutrussa ja niin apaattisia että Romeron zombiet ovat kuin joukko Ace Venturoita.

Kaikesta huolimatta elokuvan suurin rasite on sen musiikkiraita. Kuten ensimmäisessä Resident Evilissa, myös tässä musiikki on liian kovalla ja liian päällekäyvää, että tuntuu kuin olisi jossain tehtaassa räjäyttämässä pommeja kaikukalliolla. Ja kun elokuvan musiikki on on lähes tauotta vain helisevää kitaraa tai jonkinlaista pianon hakkaamista jossa crescendo on parin sekunnin välein toistuva tehokeino. Hulluksihan siinä meinaa tulla.

Miksi ihmeessä tämä elokuva ei ole IMDb:n bottom-listalla ja Laserblast on. Jälkimmäinen sentään oli hauska.

Tähdet: ~
Mesa Of Lost Women

ASSIGNMENT: OUTER SPACE (1960)

Vuosi on 2116 ja toimittaja Rayn (Rik Van Nutter) tehtävänä on kirjoittaa syväluotaava artikkeli avaruusmatkailusta ja eräästä avaruusasemasta. Ray vinkuu joka asiasta, joten ei liene ihmekään että kapteeni Archie (Alain Dijon) ei suuremmin pitää miehestä, joten tästä avaruusmatkasta tulee siis tarpeettoman pitkä. Muutkaan eivät järin pidä Raysta, sillä vaikka unohtaisimme miehen valittamisen niin häne on ns. tiellä oleva kun muut koettavat tehdä töitään. Ray pääsee kokemaan avaruuskävelyä ja muuta kivaa. Kohta huomaamme myös, että valittamisen ohessa Raysta löytyy hyvääkin kun hän pelastaa astronautin kuolemasta polttoaineonnettomuudessa ja nyt on kapteeni Archien vuoro olla ikävä ihminen kun hän kehumisen sijaan toruu Rayta siitä, että hänen toimintansa vuoksi menetettiin suuri määrä polttoainetta. Ray iskee silmänsä aluksen kauniiseen navigaattoriin Lucyyn (Gabriella Farinon) johon myös kapteeni Archie on jokseekin mieltynyt. Matka jatkuu kohti Marsia, mutta suunnitelmiin tulee mutkia kun vastaan tulee vaurioitunut avaruusalus joka törmää jonkin planeetan pintaan ja räjähtää. HAHAHA! Voi hitto että on varmaan yksi huonoiten leikatuimpia räjähdyskohtauksia. Okei, kyseessä on siis avaruualus ja meille näytetäänkin sellaista perinteistä rakettimaista avaruusalusta, mutta itse räjähdykseen on leikattu räjähdys jostain toisesta elokuvasta ja vaikka leikkaus on suht' nopea niin sokeakin huomaa ettei räjähtävä ajoneuvo ole avaruusalus vaan auto. Ihan tavallinen auto! Raylle paljastetaan miksi kapteeni Archie joukkoineen oli matkalla Marsiin ja miksi Rayn mukanaoloa vastustettiin. Katsokaas kun avaruudessa on lentämässä jokin epäkuntoinen atomipommeja kuljettava avaruusalus joka on kulkemassa suorassa linjassa kohti Maata ja Archien piti koettaa pysäyttää se Marsin luona, mutta nyt se matkalla kohdattu toinen alus hiukan sekoitti aikataulua. Nyt Archiella on yksi mahdollisuus miljoonasta ehtiä pysäyttämään tuo atomipommialus ennen kuin se tuhoaa Maan. Sepä kuulostaa kivalta. Nyt tulee jotain huuhaata siitä kuinka atomipommialusta ei voida pysäyttää muuta kuin lentämällä sen vieressä ja ilmeisesti ampumalla sitä. Eipä se oikein onnistu ja sitten Ray päättää pukea päälleen Willisviitan ja lentää yksikseen atomipommialukselle ja tunkeutuu sisään. Sitä voisi tietenkin miettiä että miksi Ray lähtee yksinään atomipommialukselle, sillä vaikka hän olisi kuinka sankarillinen niin eiköolisi ollut jotenkin loogisempaa jos joku avaruuden ammattilainen olisi sinne mennyt toimittajan sijaan. No, jos kerran pommien deaktivoimiseen riittää jokin parin johdon irroittaminen, niin kaipa Raykin siihen hommaan kelpaa. Ray jää jumiin atomipommialuksella ja nyt Rayn sankaruuden vuoksi miehestä diggaava kapteeni Archie päättää auttaa toimittajan turvaan oman ja miestensä turvallisuudenkin uhalla. Ray pelastetaan, atomipommialus on pysäytetty ja mikäpä sen mukavampaa.

Jos unohdetaan huono dubbaus, halvannäköiset lavasteet, läpikuultavat efektit, näyttelijöiden heikko eläytyminen miimmikkomoodiin avaruuden painottomuuden kuvaamisessa, hupsut ratkaisut ja muu perinteinen B-elokuvaan kuuluvan voimavarasynti niin kyseessä on aika kiva science fiction joka pyrkii olemaan science fact. Oli mielenkiintoista kuinka elokuva ennen atomipommialusuhkaa toimi pitkälti toimittaja-Rayn pään sisäisen monologin kuljettamana, aivan kuin hän raportoisi katsojalle tapahtumista hieman samaan tapaan kuin ne Sinkkuelämään Carrien kohtaukset jossa hän kirjoittaa sitä seksipalstaansa. Tämän lisäksi elokuvan alkupuolella näytettiin niinkin erikoisia juttuja kuin avaruuskävelyä, aluksen tankkaamista ja raporttien lukemista, ja yksikään noista ei ole sellaista mitä osasin odottaa elokuvalta jossa atomipommialus aikoo räjäyttää Maan ja sitä koetetaan pysäyttää ampumalla jotain lasereita. Sitten tietenkin elokuva vaihtaa kaistaa ja siirtyy täysin Armageddonin scifikatastrofiin jossa logiikka heittää häränpyllyä ja katsojan kyynelkanavien patoja pyritään avaamaan keinolla millä hyvänsä.

On jotenkin hauskaa katsella avaruuselokuvaa joka edes jotenkin pyrkii olemaan realistinen, mutta on tehty ennen kuin ihmisten avaruusmatkat ovat alkaneet. Siispä puvustuksessa on Robby The Robot-fiilistä Michelinukkorenkaineen ja todellisesta maailmasta on haettu muutama lentäjäkypärä mukaan. Ja alukset näyttävät sekä oikeilta, että silkalta fantasialta. Kyseessä on siis ihan mukava tuttavuus.

Tähdet: ***
Assignment: Outer Space

LASER MISSION (1989)

Vuoroon astelee boksin uusin ja siksipä myöskin eniten epäilyksiä herättävä elokuva.

Palkkasoturi Michael Gold (Brandon Lee) on Kuubassa CIA:n maksusta houkuttelemassa saksalaista maanpaossa olevaa tiedemiestä, Braunia (Ernest Borgnine) loikkaamaan amerikkaan ja rakentamaan heille joukkotuhoaseita. Neukut kuitenkin ehtivät väliin kaappaamaan Braunin ja Michael saa paeta putkasta tappaen matkalla ihan sikana kommunisteja. Kotona amerikassa CIA pyytää Michaelia palaamaan Kuubaan ja tuomaan Braunin jenkkilään ja Michael suostuu siis miljoonasta dollarista mutta tekee sen ilmaiseksi koska haluaa. Ah, okei. Michael palaa siis Kuubaan, veistää puujalkavitsejä, tappaa kommunisteja ja vikittelee Braunin "bimbomaista" tytärtä, Alisssaa (Debi Monahan.) Aina välillä soi sankarillinen pehmorockbiisi jollainen oli must jokaisessa kasaritoimintaleffassa. Klassikokohtaus kun jeeppi lentää torilla ympäri ja räjähtää hidastetusti, ja sitten ajetaan ikkunan läpi ja hedelmät lentävät sinne ja tänne. Kranaatit räjähtävät ja voltteja hypitään. Kaikkien autojen ovet ovat sopivasti auki jotta niitä päin voidaan ajaa ja sitten lennetään satamassa räjähtäen veteen. Pahikset ajavat pahvilaatikkoja päin ja saksofoni soi. Michael ja Alissa ajavat jonnekin aavikolla olevalle tukikohdalle ja räjäyttävät sen. Sitten kävellään aavikolla ja seuraa kolme peräkkäistä kohtausta jossa ensin yksi pahis lähestyy ja tulee tapetuksi, sitten toinen pahis lähestyy ja tulee tapetuksi ja lopulta kolmas pahis lähestyy Samaan aikaan paha safariasuinen miljonäärityranni Eckhardt (Werner Pochath) pakottaa professori Braunia rakentamaan jonkin atomilasertykin. Toisaalla Michael ja Alissa pääsevät hotellille rakastelemaan, mutta kohta Michaelin nukkuessa Alissa lähtee ajelulle neukut perässään ja päätyy vangiksi. Pian Michael tappelee Eckhardtin kanssa siten, että tappelun aikana kuljetaan suurinpiirtein koko talon läpi aina katolle saakka, sieltä palataan maahan ja Michael voi murtaa jonkun ninjan. Seuraavaksi Michael ja professori Braun lähtevät pelastamaan Alissaa jostain neukkujen timanttikaivoksesta ja ilmenee ettei Alissa olekaan Braunin tytär, mutta siihen kyllä viitattiinkin jo useasti pitkin matkaa joten yllätys se ei ole. Alissa on CIA:n agentti joka lähetettiin eräänlaiseksi apulaiseksi Michaellille. Braun on pelastettu ja Michael kysyy CIA-pomoilta koska saa palkkionsa, mutta eikös Michael itse sanonut aiemmin suorittavansa tehtävän ilmaiseksi. Lopuksi vielä paha neukkukenraali nousee kuolleista varmaan kolmannen kerran ja ajetaan tiiliseinän läpi.

Laser Mission on niin tyypillinen aikansa toimintaelokuva, että se muodostuu sille jo plussaksi. Kaikki Venäläiset ovat siis huonoaksenttisia sadistisia univormupahiksia ja jenkkisankari on mukanokkelia nasevuuksia viskova supermies joka räiskii niin maan perkeleesti ja tuhoaa puoli maailmaa siinä samassa. Panoslippaiden sisältö on ehtymätön, pahvilaatikoita lentelee ja voltteja hypitään niin että Cirque Du Soelilin tyypit sanovat "that's it, i quit." Taustalla soi toistuvasti sankariteemainen pehmorokkibiisi, joka on kaikesta kliseisyydestään huolimatta ja juuri siksi varsin mainio ralli.

Elokuvan tahaton koomisuus ja silkka energia tekevät siitä kuitenkin varsin viihdyttävän roskaelokuvan josta kukaan tekijöistä tuskin on ylpeä, mutta joka typeryydessään on viihdyttävämpi tuotos kuin moni "vakavista" toimintaelokuvista.

Mutta jos elokuva tapahtuu Kuubassa, niin miksi professori huutaa Afrikkalaisten olevan vapaita?
Ja miksi elokuvassa ei esiinny minkäänlaisia lasersäteitä, onko tämä muka NESin Metal Gear?

Tähdet: **
Laser Mission