HERCULES AGAINST THE MOON MEN (1964)
Aloitetaanpa heti sillä huomiolla, että tämän elokuvan Hercules on todellisuudessa Maciste joka on Herculeksen kaltainen hahmo, mutta EI Hercules. Eli uudelleennimeämistä on harjoitettu varmastikin vain koska Hercules on kansainvälisesti tutumpi ja kenties kaupallisesti tehokkaampi nimi. Maciste-elokuvia on olemassa aivan rutosti, mutta aika monessa niistä on tämän elokuvan tavoin henkilön nimi vaihtunut Herculekseksi, tai sitten vaihtoehtoisesti Samsoniksi. Mutta mitäpä tuosta, tässä hän on Hercules ja Herculeksena pysyy.
Ah, muinainen Kreikka. Fetajuuston, Ouzon ja Kuuhirviöiden tyyssija. Kuuhirviöiden? Jep, Kreikkaa hallitsevat vuoren sisällä asuvat Kuuhirviöt jotka vaativat toistuvia ihmisuhreja ja niitä ilkeä nukkehallitsija, kuningatar Samara (Jany Clair) tarjoaa mielihyvin pitääkseen näennäisen vallan itsellään. Jossain vaiheessa tyrannia on kuitenkin murtanut kamelin selän ja avunpyyntö saavuttaa Herculeksen (Alan Steel) joka saapuu hakkaamaan porukkaa. Hakkaamisen yhteydessä Hercules muistaa, että asiapalveluun kuuluu olennaisena osana hymy, mutta tarjotessaan nyrkkiä naamaan hän ei muista toivottaa hyvää päivänjatkoa.
Hercules putoaa ansakuoppaan joka täyttyy vedellä ja näemmä hän selviää ansasta astumalla ikkunasta ulos (?) ja päätyy tappelemaan sen Tähtien Sodista tutun Jabban henkivartijasian kanssa. Sitten ei tapahdu oikein mitään kiinnostavaa, jotain kansalaiset pulisevat etteivät halua itseään uhrattavan millekään Kuuhirviöille ja sen sellaista, ja hiukan Samara kukistaa kapinahenkeä. Hieman joutokäyntiä ja sitten voimmekin siirtyä Kuuhirviöiden luokse kuulemaan heidän suunnitelmistaan. Kuuhirviöt - joiden johtaja näyttää hieman Santolta ja muut eräänlaisilta kiviolennoilta - haluavat lisää ihmisuhreja jotta voivat herättää jonkin Kuujumalattaren ja siihen liittyvät neitsyet, horoskooppimerkit ja Kuun oleminen oikeassa linjassa Maan kanssa. Lopputuloksena Maan asukkaat tuhoutuvat ja Kuuhirviöt voivat rauhassa hallita sekä Kuuta että Maata. Samaralle vakuutetaan, että hänen kauneutensa, valtansa ja muut sen sellaiset säilyvät vaikka koko ihmiskunta tuhoutuukin ja tokihan Samara uskoo siihen. Tällä välin Hercules on ajautunut ansaan ja on puristumassa piikkiseinien väliin, mutta tietenkin lihaskimppu kaataa seinät kuin heinää ikään. Sitten Hercules jostain syystä teeskentelee ihastuneensa Samaraan ja siinä ei nyt ole mitään järkeä. Onhan Samara kaunis nainen, mutta jos Hercules ei ole täysin viettiensä vietämänä niin eiköhän Samaran tappomeininki riitä tyrehdyttämään mielihalut, eikä täten itsetietoinen Samara voisi edes uskoa Herculesta.. Mistä tulikin mieleeni, että miksi Hercules joka suurinpiirtein pystyy rikkomaan planeettoja, ei vain mene ja samantien pysäytä uhkaavia ongelmia? Herculeshan voisi tässäkin tapauksessa vain heti mennä ja potkia ilman ongelmia Kuuhirviöt takaisin kotiinsa.
Nyt Hercules siis teeskentelee olevansa Samaran pauloissa, mutta ei kestä kauaakaan kun asian todellinen laita paljastuu ja Hercules lähtee tappelemaan Kuuhirviöiden kanssa jotka ovat juuri aikeissa herättää Kuujumalattaren. Hiekkamyrskyjä, vesimyrskyjä, pilvimyrskyjä. Hercules tappaa Kuuhirviöt ja ratsastaa pois.
Okei, tokihan tämä on aika kömpelö elokuva. Juonessa on suuria epäloogisuuksia ja näyttelijöiden jäykkyys ei ainakaan korjaa niitä. Kun vielä päällä on mukavan huonosti synkattu dubbaus, niin sehän se vain parantaa asiaa. Miekka ja sandaali-genren elokuvaksi Moon Men on kuitenkin sopivan näyttävä, mukavan lapsekas, veikeästi pullisteleva, tarpeellisen öljytty ja kaikin puolin viihdyttävä elokuva.
Alan Steel (oikeasti Sergio Ciani) on keskusteluosuuksissa aivan onneton, mutta mitä tulee hymyileviin toimintakohtauksiin on mies aivan paikallaan ja täten varsin sopiva Herculekseksi. Mutta itseäni ajatellen suurimman nautinnon minulle toi Samaraa esittävä Jany Clair joka harhauttavasta dubbauksesta huolimatta vaikutti varsin mainiolta esiintyjältä, oli mukavan ilmeikäs ja niin kaunis että tunsin oikeasti kuinka sydämeni oli pakahtua.
Kuuhirviöt ovat naurettavan näköisiä, mutta samalla tosi makeita.
Tähdet: ***
Hercules Against The Moon Men
HERCULES AND THE CAPTIVE WOMEN (1961)
Kreikan johtajat kokoontuvat keskustelemaan yhteistyöstä vastustaakseen maata uhkaavia vihollisia, mutta ääniraita on niin ailahtelevainen että en saanut selvää mainittiinko keitä nämä viholliset ovat. No kuitenkin joku kuningas lähtee matsaamaan vihollisten kanssa ja Hercules (Reg Park) vakuuttaa pitävänsä maan turvassa sillä aikaa. Hercules ei lähde itse taistelemaan siksi, että haluaa pysyä rakastavan perheensä luona. Mutta seuraavaksi Hercules näköjään onkin jo laivalla valmiina taistelemaan. Tämä on muuten aika mainio Hercules kun hän ottaa kaiken äärimmäisen rennosti ja vetelee päiväunia minkä kerkeää.
Viimeisen noin viiden minuutin aikana on näytetty kolme kohtausta jossa Hercules ottaa torkut... Ei kun sori, neljä kohtausta. Eikä leffaa ole kulunut vielä kuin 19 minuuttia.
Hercules harrastaa köydenvetoa laivan kanssa, kääpiön hiuksia pestään ja hahaha! Hercules aikoo ottaa torkut.
Seuraavaksi Hercules haaksirikkoutuu jonnekin saarelle ja tappelee luolassa käärmeen, leijonan, kotkan ja kameleontiksi pukeutuneen ihmisen kanssa. Samalla pelastetuksi tulee Atlantiksen kuningattaren tytär Ismene (Laura Efrikian), jonka Hercules palauttaa kotiinsa vain jotta tytär voitaisiin uhrata Jumalille. Herculeksen posse pelastaa Ismenen ja Hercules saa huomata ystävänsä Androclon (Ettore Manni) muuttuneen jonkinlaiseksi Atlantiksen mielipuoleksi joka vinkuu Atlantiksen valloittavan koko maailman ja muuta sellaista. No pian Hercules tajuaa, että Atlantiksen kuningatar on ilkimys ja niinpä aloitetaan tappelu. No nyt siellä on jotain Uranuksenpalvojia ja ihmiskokeiden tuloksia kun luodaan uutta mahtavaa superrotua. Hercules hakkaa vastustajat, laava sulattaa temppelit ja Atlantis kuningattarineen on mennyttä. Androclokin on taas ennallaan ja Herculeksen bestis.
Tämä on niitä elokuvia jotka koettavat pudottaa kärryiltä joka käänteessä, mutta ei niinkään siksi ettäkö tarina itsessään sisältäisi ns. twistejä, vaan koska tarinankulku on niin rikkonaista että vähän väliä ihmettelee miten tämä nyt katsottava kohtaus liittyy edelliseen ja minne se ja se hahmo yht'äkkiä katosi. Eli usein tulee sellainen tunne kuin elokuvatekijät eivät olisi uusia kohtauksia kuvatessaan muistaneet mitä aiemmissa tapahtuikaan. Asiaa ei auta hyvin heikkolaatuinen ääniraita jonka vuoksi pitää välillä vaihdella volyymia saadakseen kaikesta selvää ja sen vuoksi ei välillä oikein jaksa seurata kunnolla tarinankerrontaa.
Reg Park on aika veikeä Hercules, kun nyt edellisen elokuvan Alan Steeliin verrattaessa on kuin katsoisi peräkkäin Sean Conneryn ja Roger Mooren tekemän Bondin. Onhan niissä samaa, mutta siinä missä toinen on suhteellisen synkkä niin toinen on iloluonteinen. Parkin esittämä Hercules onkin ihan mainio tähän elokuvaan, sillä elokuvassa on paljon sellaista mikä vaatii hyvinkin humoristista näkemystä. Esimerkiksi se alkupuolen torkkuva Hercules aiheutti aika paljon tarkoituksellista huvittuneisuutta. Park ei kuitenkaan ole mikään hirveän "hyvä" näyttelijä, mutta ihan kelpo tälläisen pullisteluelokuvaan etten minä ainakaan valita.
Muutoinkin muut elokuvan näyttelijät ovat Parkin kaltaisia. Eivät niinkään hyviä, mutta ihan sopivia.
Hercules elokuvissa on jotenkin mainiota se, että niissä miehillä on lähes poikkeuksetta lyhyemmät hameet kuin naisilla.
Tähdet: **
Hercules And The Captive Women
HERCULES AND THE TYRANTS OF BABYLON (1964)
Babylonia, 3000 vuotta sitten. Hercules (Peter Lupus joka käyttää tässä elokuvassa loistavaa nimeä Rock Stevens) on päättänyt pysäyttää hallitsijoiden kansalaisten orjuutukset ja siispä kivet lentävät, nyrkit heiluvat ja rintalihakset väreilevät. Hallitsijat eivät usko tarinoita Herculeksesta, sillä miten yksi ainoa mies muka voisi voittaa Babylonian armeijat, mutta niin vain se on yksi ainoa mies, Samson joka kansaa vapauttaa. Samson? Jep, tämän elokuvan Hercules on oikeasti Samson ja elokuvan teemat ovat siihen sopivan uskonnollisia, mutta koska dubbaus väittää miehen olevan Hercules, olkoon niin.
Yksi orjien joukkoon päätyneistä on Helleenien kuningatar Asparia (Anna Maria Polani) jonka Babylonialaiset haluavat löytää ja tuhota saadakseen lisää valtaa, mutta myös Assyyrialaiset ovat lähes samoissa aikeissa ja väliin asteleen jättimäistä nuijaansa heiluttava Hercules. Assyyrialaisten kuninkaalle kelpaa kyllä pakkoavioliittokin pelkän tappamisen sijaan. Assyyrialaisten kuningas pyytää Herculesta pelastamaan Asparian Babylonialaisilta ja tuomaan itsellensä tietämättä, että Asparia on Herculeksen sydämen valittu. Hercules teeskentelee tietämätöntä voidakseen vetää turpaan sekä Babylonialaisia että Assyyrialaisia, ja näin hän tekee. Elokuva loppuu.
Näistä kolmesta nyt katsotusta Hercules-elokuvasta tämä oli ehdottomasti väkivaltaisin. Toki noissa aiemmissakin oli toimintaa ja väkivaltaa, mutta niissä se oli enemmän lempeää muksauttelua ja seinien kaatamista kun tässä terä leikkaa lihaa minkä ehtii. Kun siihen lisätään myös edellisistä elokuvista tuttu tietoisen huumorin puute (tahatonta toki on mukana liikaakin) ja äärimmäisen jäykät näyttelijät, niin tämä on melkeinpä masentava elokuva.
Kun tuossa aiemmin käytin Hercules-näyttelijöiden eroista Connery/Moore-vertausta, niin Peter Lupus on George Lazenby ja vaikka kaikkea huonoa ei voikaan Lupusbyn niskoille kaataakaan, niin eipä häntä voi kehuakaan.
Tähdet: *
Hercules And The Tyrants Of Babylon
HERCULES UNCHAINED (1959)
Näyttelijöistä yhdistän Herculekseen vahvimmin Steve Reevesin ja Lou Ferrignon,,, ja hiukan vähemmässä määrin, mutta silti hyvin vahvasti ja ehkä valitettavasti Kevin Sorbon. No, nyt meillä on vuorossa Steve Reevesin Herculoima elokuva. Oh, joy!
Hercules palaa Thebesiin kera tuoreen morsmaikkunsa Iolen (Sylva Koscina) ja Ulissen (Gabriele Antonini) joka on jonkinlainen Herculeksen oppiin tullut nuorukainen. Ulisse on olevinaan Ulysses, mutta väliäkö tuolla.
Matkalla kolmikko kohtaa Anthony Quinnin ja herra Hyden ristisiitoksen joka koettaa ryöstää heidät, mutta eihän siitä mitään tule. Pian Hercules saa huomata kotikaupunkinsa olevan vuoron perään hallitsevien veljesten, tuhman Polinicen (Mimmo Palmara) ja superilkeän Eteoclen (Sergio Fantoni) keskinäisen vihanpidon taistelukenttänä. Hercules koettaa synnyttää veljesten välille rauhan, mutta menee ja juo maagisen lähteen vettä joka vie miehen muistin. Lihaskimppu menettää tajuntansa ja paikalle ilmaantuu joukko salaperäisiä sotilaita viemään hänet mukanaan. Ulisse teeskentelee kuuromykkää ja tulee myöskin otetuksi mukaan. Hercules viedään jonkinlaisen pahan kuningattaren Omphanen (Sylvia Lopez) luokse ja hän hankkii tämän muistimenetyslähteen avulla itselleen uusia aviomiehiä, joista tuorein eli Hercules vaikuttaa lupaavimmalta. Aina uuden aviomiehen saatuaan, edellinen voidaan tappaa pois tieltä ja heistä tehdään osa vahakabinettia.
Herculekselle uskotellaan hänen olevan Omphanen puoliso ja kuuliaisuus pidetään voimassa juottamalla miehelle säännöllisesti muistinmenetysvettä, kun samaan aikaan Ulisse koettaa vakuuttaa Herculekselle hänen olevan myyttien sankari. Toisaalla rauhaan kykenemättömät hallitsijaveljekset ovat sodan partaalla. Täällä muualla Ulisse on onnistunut pitämään Herculeksen tarpeeksi kauan kuivilla muistinmenetysvedestä ja nyt Hercules muistaa kuka on ja niin edelleen. No ei se Omphane nyt niin paha olekaan sillä hän pahoittelee tekojaan ja näyttää suruiselta, mutta sitten jotkut Omphanen sotilaista päättävät tapella Herculeksen kanssa ja nyt Omphane huutaa että tappakaa kaikki. Vai niin.
Hercules pelastaa jonkinlaisen diplomaattijoukon piikkiovilta ja sitten uidaan. Omphane on masentunut kun Hercules jätti hänet ja tekee itsemurhan hyppäämällä ammeeseen.
Nyt Herculeksella on kiire palata Thebesiin estämään alkava sota ja samalla pelastamaan Eteoclen vangitsema Iole. Ensin on kuitenkin tapeltava areenalla tiikereiden kanssa.
Eteocle haastaa Polinicen kaksintaisteluun jotta sillä tavoin päätettäisiin kumpi saa johtaa Thebesia. No, herrat kuolevat molemmat ja molempien joukot alkavat kinastelemaan. Hercules menee ja vetää kaikkia turpaan, että se siitä sitten.
Vaikka ei tätäkään elokuvaa oikein arvaa mennä kehumaan miksikään varsinaisesti loistavaksi elokuvaksi, niin kyseessä on ehdottomasti näistä neljästä Hercules-elokuvasta se ainoa joka vaikuttaa muultakin kuin B-roskalta. Unchainedissa on jopa sellaista Merihaukka- ja Kapteeni Blood-fiilistä mikä tekee siitä mainion klassisen seikkailuelokuvan.
Elokuva on tarpeeksi näyttävä visuaalisesti ja ihan sopivan kiinnostava tarinallisesti, että on ihme jos ei tätä jaksa katsoa nukahtamatta. Steve Reeves on vieläpä varsin mainio patsastelija Herculeksen rooliin.
Tähdet: ***
Hercules Unchained
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti