Alunperin olin aika tiukka tämän blogin sääntöjen suhteen:
-Pelkkiä elokuvia.
-Askeettinen ulkonäkö.
-Enemmän tekstiä kuin kuvaa.
Kaksi jälkimmäistä sääntöä ovat edelleen voimassa, mutta ensimmäistä aion rikkoa jälleen.
Harkitsin pitkään dokumenttien mukaanottoa, koska ne eivät ole elokuvia siinä mielessä kuin blogini edellytti. Mutta sitten kaikki Morgan Spurlockit ja kumppanit rupesivat vaivaamaan tekemällä hieman ”fiktiivisisen” oloisia dokumentteja ja täten ne alkoivat lipua enemmän kuin tarpeen sinne elokuvapuolelle. Siispä dokumentit tervetuloa.
Nyt päätin luoda tänne uuden genremäärityksen, joka on tuo Musiikki. Tämä eroaa musikaaleista tietenkin sillä tavalla, että Musiikki sisältää konserttivideot, videokokoelmat ja vastaavat. Musiikkidokumentit saattavat joutua kolikonheiton kohteeksi musiikin ja dokumentin välillä. Toki jos konserttivideo sisältää dokumentin, tms. niin se menee pääosuuden mukaan.
Mutta väliäkö tuolla.
Näitä konserttivideoita on kuitenkin sen verran paljon kertynyt, ettei niitä viitsi syrjiä tauotta.
No, pidetään ne tv-sarjat vielä poissa täältä.
.....
Korkin saa poistaa Ministry.
Ministry on niitä yhtyeitä joiden tuotantoa on tullut kuunneltua lapsuudesta saakka. Jotenka tutuksi ovat tulleet alun synapop, hillitön industrialmäiske, darkwavemeininki ja tietenkin tämä uran loppupuolen koneistettu speedmetal.
Nyt Ministry on siis lopettanut toimintansa ja jäähyväiskiertueesta CULaTourista on koostettu tämä konserttidvd Adios... Puta Madres. Ensimmäisestä levyltä löytyy useista eri paikoista yhteen koostettu konsertti (En Vivo) ja toiselta levyltä löytyy eräänlainen taustadokumentti (Fuchi Requiem) koskien viimeisiä keikkoja.
Koska Ministry on aina ollut pitkälti yhden miehen, Alain Jourgensenin projekti, niin tuskin musiikillinen ura Ministryn lopettamiseen päättyy. Onhan miehellä tuhat ja yksi projektia koko ajan päällä. Eikä tätäkään voi oikein kutsua Ministryn hajoamiseksi. Vaikka Ministry on aina ollut enimmäkseen Jourgensen ja vaihtuvat muusikot, niin periaatteessa Ministry sellaisena kuin se tunnetaan tuli tiensä päähän jo pitkäaikaisen co-Ministryn Paul Barkerin lähdettyä omille teilleen. Sanon tämän siksi, että Ministryn soundi vakiintui Barkerin ollessa bändissä, joten hän oli erittäin merkittävä osa yhtyettä. Tokihan Ministry julkaisi useamman levyn Barkerin poistuttua jo kuvioista vuonna 2003, mutta tuon lähdön jälkeen bändi todellakin oli Jourgersen ja vaihtuvat muusikot.
No, kuitenkin. Ministry siis oli pääosin Alain Jourgensen ja nyt se yhtye on saavuttanut finaalin. Vaikka en yhtään ihmettelisi vaikka comeback-kiertua häämöttäisi jo horisontissa. Mutta tällä hetkellä yhtye on loppu.
En Vivo-levy kokoaa siis yhteen konsertin jossa kuljetaan aamusta iltaan, mutta kyseessä ei ole yhden illan konsertti sellaisenaan. Kyseessä on eri paikoista yhteen pistetty paketti joka kuunneltuna kuulostaa kokonaiselta konsertilta, mutta kuvaa katsomalla huomaa että eipä tuo edellinen biisi ollut samalla lavalla soitettu kuin tämä nyt soiva. Fiksusti on toimittu siinä, että konsertin kulku on koostettu siten että alku on päiväsaikaan kuvatusta materiaalista koostettu ja lopussa ollaan iltamyöhäisellä, joten tuntuu kuin päivä kuluisi yhtyeen seurassa.
Yhtyeen kutakin jäsentä näytetään kiitettävästi, yleisöä tarpeen mukaan ja kamerakulmia on sopivan paljon olematta kuitenkaan liikaa, tai liian hektistä. Efekteiksi riittää pääosin vilkkuvalot, tauskankaanlle heijastetut kuvat ja bändi itse. Muutamaan kertaan erikoistehosteena käytetään kuvan rakeutumista ja tärähtelyä, joista jälkimmäistä käytetään varsin onnistuneesti Thieves-kappaleen aikana.
Biisilista koostuu enimmäkseen Ministryn uuden nousun materiaalista, eli viimeisimpien levyjen kappaleista. Tämä tietenkin tarkoittaa että musiikillisesti tyyli on enemmän tässä uudemmassa industrialspeedtrashmetallissa ja vanhemmatkin kappaleet soitetaan samaan henkeen. Tämä tapa tietenkin suoraviivaistaa yhtyeen antia ja tekee kokonaisuudesta lineaarisemman, mutta samalla poistaa yhtälöstä Ministryn kokeilunhalun.
Fuchi Requiem-levyn sisältö puolestaan on pitkälti joukko puhuvia päitä. Bändin jäsenet pulisevat siitä kuinka suuri kunnia oli päästä soittamaan Ministryn jäähyväiskiertueelle ja kuinka he ovat kasvaneet Ministryn musiikin tahtiin. Sellaista perinteistä kehuskelua.
Jourgensen puolestaan puhuu paljon siitä kuinka hän on nyt nin kovin tyytyväinen ja kuinka mukavalta tuntuu siirtyä muihin hommiin.
Jonkin verran puhutaan siitä millaisia kepposia kiertueella tehtiin, millaista yleisöä kohdattiin ja muuta sellaista odotettavissa olevaa jutustelua. Ei mitään ihmeellistä. Porukka vain istuskelee ja pistää ilmoille small talkia.
Ministryn historiasta ei pahemmin puhuta, eikä mitään suuria paljastuksia itse jäähyväiskiertueestakaan ole odotettavissa.
Hieman pettymyksen maku jää Adioksesta suuhun. Biisit toimivat ihan hyvin ja kaikilla näyttää olleen mukavaa.
Jos kuitenkin ajattelee kyseessä olevan bändin päätös, niin olisi sitä toivonut mukaan jotain spesiaalimpaa. En nyt tarkoita ettäkö lavalle olisi pitänyt raahata vierailevia artisteja, kuten yleensä tälläisissä tapauksissa on tapana. Mutta biisilistaa olisi voinut edes hieman muuttaa. Onhan se ymmärrettävää ja tyypillistä että bändit haluavat soitella uusimpien levyjensä kappaleita, mutta jälleen kerran, kun kyseessä on bändin päätös niin toivottavaa olisi että keikalla käytäisiin pikemminkin läpi koko uraa kuin uran loppua. Nyt minä sainkin suurimmat sävärit vanhemmista kappaleista.
Taustadokumenttiosuus jää turhan pinnalliseksi. Tottakai tämä kiertueella toiminut yhtye puhuu mieluusti juuri tuosta kiertueesta, sillä eiväthän he ole olleet Ministryn henkilökunnassa koko matkaa. Jourgensen ei itsekään juuri jutustele muusta kuin tuosta nimenomaisesta CULaTourista ja täten varsinainen Ministry-historiikki jää unholaan. Jos ei sieltä ole tulossa myöhemmin jotain dokkaria Ministrysta niin Fuchi Requiem jää huonoksi muistutukseksi siitä kuinka innovatiivisesta yhtyeestä oli kyse. Missä esimerkiksi Fear Factory ja joku Static X olisivat ilman Ministrya?
Olisi sinne siis voinut laittaa jonkinlaista vanhaa arkistomateriaalia joukkoon.
Lisäksi koko paketti olisi mahtunut hyvin yhdellekin levylle. Etenkin kun mukana ei ole mitään ekstramateriaalia.
Katsomalla ja kuuntelemalla Adiosta pelkkänä konserttitapauksena se toimii erinomaisesti. Bändi soittaa hyvin ja yleistunnelma on katossa. Lievää pettymystä tulee vain jos miettii tätä juuri jäähyväiskonserttina ja tällöin mieleen tulee juuri se kappalelistan homogeeninen ilme. Tällä yhtyeellä olisi ollut niin paljon enemmänkin tarjottavana.
Dokumenttiosuus on vajaa katsoi sitä mistä kulmasta tahansa. Jopa pelkkään CULaTouriin keskittyvä puhe jää hieman ontoksi.
Siispä pistetykseni pohjautuu ajatukseen jäähyväiskonsertista ja Ministryn uran yhteenvedosta.
Unohtamalla tuo näkökulma, on tässä kyseessä konserttidvd jonka aikana kannattaa suututtaa naapurit.
Tähdet: ***
Ministry: Adios... Puta Madres
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti