Sieltä syövereistä on pusertanut itsensä esiin myös sellainen varsin mainio jätös kuin Nightbreed. Ikävä kyllä sieltä harmaasta läjästä heräsivät myös sellaiset sontaläjät kuten Saint Sinner ja ne lukuisat erinomaisuuksien ei-niin-erinomaiset jatko-osat.
Lihajuna on myös Barkerin aivoituksia.
Unohdetaan se alkuperäinen novelli, sillä eipä se nyt kovin kummoinen ollut.
Entäpä elokuva?
Quelle surprise, se ei olekaan hullumpi. Ei se nyt Hellraiser ole, mutta aika Nightbreed ainakin.
Leon Kauffman (Bradley Cooper) on innokas valokuvauksen harrastaja joka haluaisi sitten isona poikana elättääkin itsensä näpsimällä kuvia. Hänen suurin intohimonsa on kuvata kaupunkia, koska kukaan muu ei ole vielä vanginnut sen sydäntä. Ikävä kyllä galleristi Susan Hoff (Brooke Shields) menee ja tokaisee, että eipä ole Leonkaan sitä sydäntä vanginnut. Leon saa kuitenkin mahdollisuuden vakuuttaa Susan erinomaisuudestaan ja hän lähteekin etsimään sitä jotain joka tekee hänestä uuden Mapplethorpen.
Eräänä yönä Leon iskee silmänsä kolmeen huligaaniin ja lähtee seuraamaan heitä metroasemalle. Siellä hän tulee auttaneeksi erästä huippumallia joka joutui näiden huligaanien kiusaamaksi. Seuraavana päivänä Leon huomaa lehdestä että tuo kyseinen huippumalli on kadonnut. Siispä Leon rientää poliisiasemalle kertomaan tarinansa, mutta kun poliisit laskevat yhteen kadonneen huippumallin ja valokuvaajaLeonin, niin laskutoimitus päättyy tulokseen: Paparazzi on rahan perässä.
No, on sitä tärkeämpiäkin asioita kuin kadonnut huippumalli. Leonin pitää ottaa lisää valokuvia.
Leon palaa kuvaamaan sinne samaiselle metroasemalle ja hän näkee ison vihaisen pukumiehen, Mahoganyn (Vinnie Jones.) Tietenkin Leon kuvaa hänet ja kehittää pakkomielteenomaisen kiinnostuksen tätä isoa vihaista pukumiestä kohtaan. Leon yhdistää Mahoganyn siihen aiempaan huippumallin katoamiseen ja päättää seurata isoa vihaista miestä metroon.
Mahogany muuten on ammatiltaan teurastaja.
Näköjään siellä metrossa kulkee yön hiljaisina tunteina salaperäinen juna jonka kyytiin Mahogany säännöllisesti nousee. Siellä Mahogany sitten hakkaa matkustajat lihanuijallaan veriseksi maksalaatikoksi. Silmät ja päät vain lentelevät.
Leon pääsee junan kyytiin, tulee kolkatuksi ja sitten jokin musta ötökkä tökkii Leonia masuun.
Leon päästetään pois ja hän kertoo huolensa tyttöystävälleen Mayalle (Leslie Bibb.) Leon suputtaa että kamera on kadonnut ja ettei hän voi mennä poliisin puheille kun ei ne kuitenkaan usko. Jotenka Maya lähtee itse etsimään Mahoganya ja Leonin kameraa. Maya menee jutustelemaan poliisien kanssa, mutta eiväthän he mitään usko. Eihän tästä nyt tulisikaan mitään, jos poliisi uskoisi kaikkia jotka kertovat heille tarinoita hullusta teurastajasta hakkaamassa hengiltä julkisen liikenteen matkustajia.
No, eihän nyt kytät mitään usko, kun he ovat samassa liitossa sen hullun teurastajan kanssa.
Maya lähtee metrolle ja ottaa mukaansa pyssyn.
Leon lähtee metrolle ja ottaa mukaansa likaisen essun.
Juna on täynnä riippuvaa lihaa ja odotettavissa kinastelua Mahoganyn kanssa.
Mahogany on juuri mureuttamassa Mayaa kun Leon huutaa ”HEI!”
Sitten tapellaan diskovalojen tahtiin ja lopulta iso vihainen teurastaja kipataan junasta ulos.
Juna saapuu määränpäähänsä. Siellä on jotain mustia ötököitä, tai mitä lie muinaisia mutantteja, jotka sitten syövät nämä junaan ripustetut ihmislihat.
Iso vihainen teurastajakin palaa kuvioihin. Uusi tappelu ja sen lopuksi Mahogany saa puukkoa päähänsä.
No niin, sitten paljastetaan mitä ne ötökät ovat. Ne ovat vain jotain muinaisia monstereita joita pitää jostain syystä syöttää, jotta järjestys maailmojen välillä säilyisi.
Maya pistetään hengiltä, Leonilta revitään kieli irti ja Leonin velvollisuus on ottaa Mahoganyn paikka uutena teurastajana, joka jatkaa ötököiden ruokkimista, kuten on tehty jo satoja vuosia aiemminkin. Perinteet on tehty säilytettäviksi.
Mystinen juna, jossa matkustajat tapetaan jotta voidaan ruokkia vuosisatoja vanhoja ökkömönkiäisiä.
Yeah right! Kuulostaa roskalta, mutta yllättäen ei olekaan aivan sitä itseään.
The Midnight Meat Train ei ole millään muotoa mikään klassikko. Siinä on juoni jossa on enemmän reikiä kuin Uuno Turhapuron reikäpaidassa. Onneksi sentään niiden ökkömönkiäisten kohdalla uskottiin siihen että vähemmän on enemmän.
Elokuvan näyttelijätkään eivät herätä intohimoja ja etenkään Vinnie Jonesia ei voine kutsua hyväksi näyttelijäksi, mutta jos hän on joskus edes parhaimmillaan, niin hän on sitä tässä elokuvassa. Jonesin ei tarvitse olla kuin iso ja vihaisen näköinen, ja siinä hän onnistuu. Asiaa auttaa se ettei Jonesilla ole kuin yksi repliikki koko elokuvan aikana, vaikka onkin esillä koko ajan. Hän on iso ja vihainen. Piste.
Se veripalttuhulabaloo on ajoittain puuduttavaa ja ei millään muotoa kovinkaan erityisen hyvin tehtyä efektointia.
Lopun tappeluosuus saa jopa pyörittelemään silmiä.
... Mutta...
Niin yllättävää kuin se onkin, ei tämä ollut yhtään hullumpi kokonaisuus. Elokuva pelastaa itsensä sillä, että nämä tekijät ovat selkeästi uskoneet elokuvaansa. Kaikesta verenroiskutuksesta huolimatta Lihajuna on yllättävän seesteinen ja ajoittaisista naurettavuuksistaan huolimatta, sen kokonaisuus pysyy yllättävän hyvin asiallisella linjalla.
Tämä on juuri sellaisia elokuvia joita minä inhoan yleensä hyvinkin syvästi, joten yllätän itsenikin kun totean elokuvan olevan vahvasti kertakatselun kestävä elokuva.
Jossa on hieno musiikki.
Tähdet: ***
The Midnight Meat Train
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti