keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Justice League (2017)

Teräsmies (Henry Cavill) on kuollut jonka vuoksi maapallon suojeleminen on jäänyt muiden sankareiden harteille ja sitä se tarvitseekin koska avaruuden syövereistä on saapumassa maailmanloppua enteilevä uhka. Eli ihan arkipäivää siis. Lepakkomies (Ben Affleck) päättää tuhon estääkseen koota yhteenliittymän supersankareista joista osa on jo ihmisten tietoisuudessa ja osa ei oikeastaan edes omassaan, joten joidenkin kohdalla tarvitaan enemmänkin suostuttelua. Atlantiksen asukki Vesimies (Jason Momoa) haluaa rypeä angstissa yksinään, mutta tuntee silti sisäistä halua laumasieluisuuteen. Kyborgi (Ray Fisher) tuntee robottiosiensa vuoksi olonsa hirviöksi ja välttelee siksi ihmiskontakteja. Salama (Ezra Miller) on yhtälailla yksinäinen ja toivoo vankilassa olevan isänsä olevan ylpeä pojastaan. Ihmenainen (Gal Gadot) ei ole yhtä syrjäänvetäytyvä ja onkin varsin halukas avustamaan Lepakkomiestä taistelussa pahuutta vastaa, varsinkin kun tuomiopäivän pyöveli Steppenwolf (Ciarán Hinds) syntyy villinä juurikin Ihmenaisen kotisaaren kautta. Steppewolf etsii kolmea lootcratea jotka yhdistämällä... no, se sitä samaa shittiä kuin kaikkien Marvelin koristekivien, Zeldan triforcen taikka minkä tahansa muun vastaavan kanssa, että kerää kaikki Pokemonit ja saat mittaamattomat voimat joilla tehdä vaikka mitä kauheuksia.
Ensin annetaan jokaiselle hahmolle soolohetkensä jossa he voivat esitellä itsensä ja motivaationsa, sitten kunhan aluksi ollaan kieltäydytty yhteistyöstä koetaan jotain mikä muuttaa mielen, joka yleensä johtaa hetkeen jossa he juuri kriittisellä hetkellä puuttuvat peliin ja sitten tiimi on kasassa, joten on aika tapella Steppenwolfin ja hänen lentävien pahisörkkiensä kanssa. Sitten kun ollaan alakynnessä saapuu taivaista kuolleeksi luultu vapahtaja joka ei ole kenellekään yllätys eikä vain siksi, että Terämies esiintyy elokuvan kannessakin mutta ei ollut vielä puuttunut taistoon.

Justice League ei todellakaan syntynyt onnellisten tähtien alla. Varsin suuresti haukutun Batman V Supermanin seurauksena Zack Snyder ei ollut monenkaan mielestä sopiva mies ohjastamaan DC-elokuvia, tai ei ainakaan elokuvaa jonka odottettiin olevan DC:n vastine Marvelin Avengersille ja siten sanoisimme hieman Snyderin elokuvatyyliä valoisamman sekä värikkäämmän oloinen teos, jotain jossa mahtipontisuus ei haittaisi jos se esittäytyisi hieman rennommalla fiiliksellä kuin jo tiedetyn synkkäsävyisesti joka on aikalailla Snyderin tavaramerkki. Elokuvan siis haluttiin olevan avoimemman oloinen. Siihen nähden Snyder on kuin jonkinlainen Michael Bayn ja hitto! sanotaan vaikkapa Lars Von Trierin yhdistelmä: saatanan isoa, mutta tarkoituksella masentavaa. Näistä seikoista vain ensimmäinen on jotain mitä yleensä supersankarielokuviin yhdistetään ja vaikka synkkyyttäkin löytää monista sarjakuvahahmoista ja varsinkin DC:n puolella se on yleisempää kuin Marvelilla niin mustasieluisuus ei ole jotain jonka ensimmäisenä näkee kun katsoo Flashia, Kalamiestä, Wonder Womania taikka Teräsmiestä ja jos sitä kuitenkin kaadetaan ämpärikaupalla päälle niin selvää on ettei se ole kaikkien makuun, ja on kaupallisesti riskialttiimpaa. Kuitenkin se toimi Watchmenissa ja siitä moni myöhempiä Snyderin sankarielokuvia haukkunut piti kovastikin, joten sen avustuksella hän varmasti vakiinnutti paikkansa lajityyppiohjaajana. Watchmen ei kuitenkaan ole Terämies taikka Justice League, joten kenties Snyderille annettiin sittemmin vain vääränlaisia supersankarielokuvia ohjattavaksi. Tai sitten hän on täsmälleen oikea valinta ja vaikka esimerkiksi Man of Steel meni minunkin mielestäni ylensyönnin puolelle niin hänen näkemyksensä jumalallisesta Teräsmiehestä on varsin sopiva, sillä kun kyse on hahmosta joka on oikeastaan omnipotentti ja joka herättää ihmisissä pelonsekaisia palvonnaneleitä niin miksi sitä pitäisikään jarruttaa. Mutta tosiaan, Snyderin elokuvat ovat tyyliltään riskialttiimman oloisia kuin hyvän kepeän onnistuneisuuden keskitien löytäneellä Marvelilla ja siksi on epäsuotuisaa saada vertailukohta joka takoo rahaa vähemmillä riskeillä, minkä vuoksi on vain ymmärrettävää jos Snyderin näkemys ei enää esimerkiksi tuotantopuolta samalla tavalla miellytäkään ja epäröinti vain kasvaa kun oma tuotanto valituksia synkkyydestä ja kilpailija kehuja sitä välttäessään. Sitä rupeaa jänistämään ja ison bisneksen kohdalla tekemään ratkaisuja jotka vaikuttavat hätäisiltä, syöden siten omaa uskottavuutta ja aiheuttaen vielä lisää hallaa jo muutenkin riskillä toimivien elokuvien kohdalla. Siitä kärsi etenkin Snyderin ohjaama Batman V Superman joka oli jo pelkillä päähahmoillaan järjettömän iso elokuva ja Man of Steelin tavoin aiheutti ähkyä, mutta sitten joku katsoi miten Marvelilla meni oman universumin luomisen kanssa ja totesi, että hei, meidänkin pitää ja kas! näin Batman V Supermanista tuli varsin väkivaltaisella survomisella tehty Batman V Superman V Wonder Woman V kaikki ne muut joita ei oikeasti olisi vielä tässä vaiheessa pitänyt laittaa mukaan. Hieman kärsivällisyyttä ja ensin ne soololeffat peliin, sitten vasta yhteenliittymä. Batman V Superman ei vielä ollut Justice League eikä siellä ollut edes tilaa sille, mutta silti sitä yritettiin ja riippumatta siitä miten elokuvan nyt näkee ei se kerännyt kehuja eikä ainakaan vakuuttanut ns. faneille Snyderin olevan ainakaan enää sopiva DC-elokuvien luotsiksi. Hän kuitenkin aloitti Justice Leaguen tekemisen ja tämä oli mielestäni hyvä asia, koska oltiin sitten mitä mieltä tahansa hänen näkemyksestään niin jos ajattelee elokuvia taiteena eikä pelkkänä keinona tehdä rahaa olisi hänen annettava kulkea tiensä loppuun ja toivottavasti se johtaisi meidän kaikkien kohdalla toteamukseen siitä, että hän oli oikeassa siinä mitä halusi sanoa. Kuitenkin, Justice League lähti monien mielestä väärällä jalalla käyntiin kun Snyder sai pysyä ohjaksissa ja sitten tuli ensimmäinen ja varsin naurettava uutinen tahraamaan elokuvan tuotantoa: Henry Cavillin viikset!
Uudelleenkuvaukset eivät ole mikään harvinainen juttu ja ymmärrettävää myös on, että näyttelijät ovat saattaneet aloittaa jo toisessa produktiossa jossa roolihahmon hiusmalli, tms. saattaa olla erilainen kuin edellisessä elokuvassa, joten jotta näyttelijä sopii uusintakuvausten vaatimuksiin on tehtävä jotain, mutta se jotain ei yleensäkään saa aiheuttaa ongelmia nyt kesken olevalle elokuvalle. Siispä peruukki päähän tai vastaavaa. Cavillin kohdalla se jotain olivat viikset joita ei voinut toisen roolin vuoksi ajaa koska se olisi aiheuttanut sille elokuvalle ongelmia. Siispä kuvataan Teräsmiestä viiksillä ja pyyhitään ne jälkikäsittelyssä pois. Ei kuulosta vaikealta, mutta tottakai se uutisoitiin siten kuin Cavill olisi näytellyt koko Justice Leaguen viiksissään ja tuottajat jänistäneet uuden lookin suhteen, ettei hän nyt voi mikään Freddiemercuryman olla, minkä vuoksi käytettiin suuri summa rahaa johonkin mikä olisi selvinnyt minuuteissa partakoneen avulla. Samapa se enää, sillä uutinen oli jo että Warner käytti sikana rahaa viiksien ajamiseen tietokoneella ja se sai monet ajattelemaan elokuvan olevan siksi naurettava, eikä todellakaan kasvattanut uskoa tekijöiden ammattitaitoon jos kerran tuollainen osoittautui ylihinnoitelluksi ongelmaksi. Viiksien poistaminen ei kuitenkaan itse elokuvaa katsoessa vaivaisi katsojaa jos ei koettaisi väkisin nähdä niitä samalla tavalla kuin etsien The Crowsta hetkeä jossa Brandon Lee kuolee ja korvataan tietokonekuvajaisella, mutta sitten ilmaantui suurempi ja ikävämpi pulma: Snyderin kokema perhetragedia joka sai hänet tuottajavaimonsa Deborahin kera jättämään Justice Leaguen kesken. Ilmeisesti tämä tapahtui suht' loppumetreillä, että elokuva oli käytännössä ainoastaan lopullista leikkausta ja niitä aiemmin mainittuja uusintakuvauksia myöten valmis, mutta siltikin keskeneräinen ja jos vaihtoehtona ei olisi elokuvan hyllyttäminen olisi tuotava joku toinen valvomaan sen viemistä loppuunsa saakka. Se joku sattui olemaan Joss Whedon ja tämä herätti käsityksiä siitä, että Whedon olisi tuotu ei niinkään viimeistelemään elokuva Snyderin näkemyksen mukaisesti vaan lähes tyystin muuttamaan sen sävy toisenlaiseksi. Toisin sanoen Whedon olisi mukana keventääkseen elokuvaa, tekemään siitä oletetusti kaupallisempi ja koska Whedon sattumoisin ohjasi suorimpana vertailuelokuvana pidetyn Avengersin lisäsi se vain bensaa liekkeihin. Snyder siis ei muka astunut omasta tahdostaan pois vaan kengittiin pihalle ja pelastava enkeli Whedon korjaisi rikkinäisen elokuvan. Se oli aivan yksi ja sama mitä Whedon teki, vaikka olisi vain kantanut kahvia kuvaajille, hän ja kaikki tämä viiksistä toisaalle oli sellaista mitä tahallaan väärinymmärtäjät, trollaajat sekä muut kiusankappaleet vain janosivat jotta voisivat irroittaa niitä asiayhteyksistään ja kenties parantaa omaa mielialaansa muita haukkumalla. Mikään kun ei ole kivempaa kuin potkia maassa makaavaa, eikä sen tarvitse edes olla maassa kuin kumartuakseen solmimaan kengännauhansa paremman pidon vuoksi. Justice Leaguen imago oli kuitenkin äänekkäämpien bullyjen ja pessimistien vuoksi negatiivinen, eikä kukaan kaivannut Snyderia. Sitten kun pöly laskeutui saatettiin kuulla aiemmin metelin sekaan hukkuneita kommentteja siitä kuinka Snyderin positiivinen vaikutus DC-elokuviin oli aliarvostettua ja ettei Justice League ollut Whedonin elokuva koska eihän se sitä ollutkaan, mutta ei sen oikein annettu olla Snyderinkaan, jolloin usko ohjaajanleikkauksen paremmuudesta teki kauppansa. Niinhän sitä aina sanotaan, että ohjaajanleikkaus on automaattisesti se paras vaihtoehto.

No, kukaan ei ainakaan enää kiukutellut Ben Affleckin soveltuvuudesta Batmaniksi. Seikka johon en itsekään alunperin uskonut.

Mutta hitot viiksistä, Whedonista, Batman V Supermanista, Avengerista ja muusta sellaisesta joka on tämän nimenomaisen elokuvan ulkopuolella.

Olisi liioittelua mennä sanomaan Justice Leagueta loistavaksi elokuvaksi ja hetkittäin hyväkin kuulostaa hivenen yliampuvalta, mutta kyllä se enemmän hyvä kuin huono on.
Seikat joista pidin hyvinkin paljon olivat muun muassa se jossa kaavaillaan käytettävän Steppenwolfinkin kaipaamia energialaatikoita Teräsmiehen henkiinherättämiseen, mutta pelkona on että tapahtuu sama kuin mitä kävi kun Lex Luthor herätti Batman V Supermanissa kenraali Zodin. Joskin siinä tapauksessa hän tietoisesti muokkasi jo entuudestaan hirviömäisestä henkilöstä pahemman sellaisen, mutta kuten Salama toteaa niin ettei kai tässä vain käy kuten Uinu, uinu lemmikissä? Lisäksi pidin jälleen kerran siitä mistä moni ei edellisissä Snyderin Teräsmies-kuvauksissa pitänyt, että kun hän palaa takaisin esitetään hänet jumalallisena ja tässä tapauksessa se korostuu entisestään kuolleista nousemisen myötä. Hän todellakin on jotain jota voisi olla syytäkin pelätä. Joskin se kuinka Teräsmies herää eloon hämmentyneenä ja siten pahana oli mielestäni tarpeetonta ajantappoa eikä sitä silti vaivauduta oikeasti edes hyödyntämään kuin silmänräpäyksen verran, mutta parempi niin kuin että hän vain olisi saapunut vasta viime hetkellä pelastamaan kaikki, sillä vaikka se ratkaisu olisikin istunut paremmin siihen jeesusteluun niin olisi kenties vaikuttanut pakolliselta viime hetken lisäykseltä, jonkinlaiselta cameolta ja koska kaikki kuitenkin tiesivät Teräsmiehen palaavan oli vain järkevää antaa hänelle oikeastikin ruutuaikaa. Mikä tosin ei estä sitä, että niin hän vain tekee ja tulee lopussa sopivasti pelastamaan maailman.
Justice Leaguessa on siis juonellisia seikkoja jotka saavat minulta molemmat tai ainakin toisen peukun pystyyn ja onhan siellä useita pikkujuttuja jotka ovat ehkä enemmänkin fanipalveluksia joista pidän, mutta motiiveistaan huolimatta ne olivat kivoja: Lepakkomiehen tullessa esiin soi siellä pieni mukaelma Danny Elfmanin Tim Burtonin leffaan säveltämää teemamusiikkia, mikä on sinänsä yllättävää koska muutoin Elfmanin tähän elokuvaan säveltämä musiikki kuulostaa enemmän Hans Zimmeriltä kuin häneltä itseltään. Pidän siitä miten Salaman kohdalla Miller on onnistunut tuomaan sarjakuvista tutun hieman huolettoman asenteen, joka toisaalta aiheutti pientä alemmuudentuntoa hänen pitäessään itseään amatöörinä kollegojensa rinnalla ja mukana jotain muita tällaisia pikkujuttuja jotka olivat veikeitä. Tosin jokin Salaman luonne ei niinkään ole pikkujuttu, mutta tällaisessa jättimäisessä melskeessä se saattaa helposti jäädä sellaiseksi.
Palatakseni musiikkin en nyt hirveän tarpeellisena pitänyt jokaisen hahmon kohdalla elokuvan tapaa esittää lyhyestikään jotain henkilökohtaista teemamusiikkia, koska näin suuren joukon kohdalla se tekee musiikista hieman liian monenkirjavaa (mistä syystä olisin myös suosiolla poistanut ne muka bad ass-asennetta esittävät rockbiisit joita Vesimiehen esiintyessä käytetään), mutta tykkäsin kovasti siitä miten Salaman esiintyessä musiikissa oli jonkinlaista Philip Glass-henkeä, aivan kuin minimalismilla osoitettaisiin sitä miten kaikki muu pysähtyy hänen liikkuessaan. Se oli nokkela veto.
Plussaa myös siitä kuinka kaksituntisena Justice League on sopivan pituinen jotta ei tunnu liian lyhyeltä jääden siksi keskeneräisen oloiseksi, mutta ei myös veny liian pitkäksi jotta ehtisi väsyttämään. Hyvä on myös se, että hahmot vaikkakaan eivät järin syvällisiin taustakertomuksiin ehdi uppoutumaankaan saavat kuitenkin tarpeeksi tilaa kukin ja he vaikuttavat tiimiltä jolloin kukaan tunnu olevan minään jälkijättöisenä ratkaisuna mukana (miltä se lopun Lex Luthor-osuus todellakin tuntuu).

Suht' neutraalisti suhtaudun Steppenwolfiin joka on vain ihan tavallinen mahtivoimainen superpahis ilman että tuntuisi miltään rivirikolliselta, mutta ei kyllä oikeasti ole aivan A-luokan pahiskaan. Jälkimmäinen tulee valitettavan vahvasti esille siinä vaiheessa kun lopputaisto käydään, kun siihen saakka muut ovat olleet enemmän tai vähemmän hätää kärsimässä hänen kanssaan ja sitten vain, isku! ja Steppenwolf kakkii housuihinsa. Hän on siis ihan ok pahis, mutta vaikuttaa valitun koska A. suurempaa ja vaikuttavampaa (ts. Darkseid) säästellään jatko-osaa varten.
Tai sitten B. jotta ei veisi liiaksi huomiota sankarilaumalta joiden esittely on tässä vaiheessa tärkeämpää.

Se mistä en pitänyt laisinkaan on elokuvan suuruuteen nähden käsittämättömän huonot tietokonetehosteet. Tietenkin aina kun tehdään jotain näin vahvasti tehostepainotteista elokuvaa on selvää, että jossain kohdin on jotain joka ei visuaalisesti ole täysin onnistunutta, mutta Justice Leaguessa on sitä puolta aivan liian paljon. Etenkin jokainen Steppenwolfin kanssa käyty kamppailu on täynnä muovisuutta, kuin katselisi jotain viimeistelemätöntä pelikuvaa parin konsolisukupolven takaa ja itse Steppenwolfin kasvoliikkeiden animaatiot luovat mielikuvan jostain vanhoista kungfuleffoista taikka spagettiwesterneistä joissa dubbaus ei ole lähimaillakaan huulien liikkeitä. Niiden energialaatikoiden aaltoileva liikeanimointi on kuin jokin Gamecuben käynnistyslogo ja laatikoiden synnyttämien ilkeiden puunjuurien kasvu näyttäisi huonolta jopa vanhoissa Hanna & Barbera-piirretyissä joissa kuvanlooppaus on sekunnin kiertoa. No, Kyborgin pukuefekti sentään on hienon näköistä, mutta tämän mittakaavan elokuvalle on anteeksiantamonta täyttää valtaosa sen tehosteajasta kiireellä taikka suoranaisella huolimattomuudella.

Jonkinlainen miinus tulee myös hahmoista sillä vaikka pidän roolituksia onnistuneina ja jopa pelkkänä äänenä esiintyvä Ciarán Hinds sopii osaansa Steppenwolfina, niin aika harvan kohdalla näkee todellista kiinnostavuutta muualle kuin sivussa olemiseen ja varsinkin sooloelokuva tuntuu kaukaiselta. Ihmenainen teki sopivan vaikutuksen jo Batman V Supermanissa ja sen elokuvan nimihahmot ovat tietenkin jo saaneet niin monta teosta alleen ettei heitä voi oikein verrata muihin Justice Leaguen hahmoihin, mutta heitä muita katsellessa ei oikein herää halua katsoa heitä yksinään ja aika vaikea heissä on nähdäkään mahdollisuutta sooloiluun vaikka näin onkin moneen otteeseen lupailtu. Kyse ei ole niinkään siitä etteivätkö hahmot itsessään voisi olla tarpeeksi kiinnostavia ainakaan jos katsoo heidän jo olemassa olevaa historiaansa, mutta Justice League ei oikein vakuuta siitä koska se tekee Lepakkomiehestä, Kyborgista ja Vesimiehestä liian samanlaisia synkistelijöitä. Toki heissä on eronsa, mutta kun katsot kolmea mutrusuuta angstaamassa niin mieleen nousee, että eikö yksi olisi riittänyt. Tämä varmaan on käynyt tekijöiden mielessäkin koska Lepakkomiehen synkkyyttä on selvästi vähennetty aiempaan verrattuna ja se saattaa olla syntyisin ajatuksesta antaa Vesimiehen ja Kyborgin olla nyt ne itsensäviiltelijät. Salaman woodyallenismi on vertailussa piristävää vaikkakaan en silti näe hänessä tarpeeksi karismaa oman leffansa verran. Salama on kyllä suurimpia suosikkejani DC-maailmasta, että toivoisin kyllä hänen saavan oman elokuvansa. Siltikin ainoastaan Teräsmies, Lepakkomies ja Ihmenainen vaikuttavat sellaisilta jotka eivät sovi sivuosiin vaan kantaviksi voimiksi, kun muut vaikuttavat olevan enemmän kotonaan kun heidät kutsutaan auttamaan muutossa ja siten Justice Leaguessa he eivät ole itsenään vaikuttavia, ainoastaan ryhmässä.

Kaiken kaikkiaan Justice League on siltikin ihan hyvä leffa. Siinä on ongelmansa ja onnistumisensa, ja se on aikalailla linjassa Snyderin aiempien elokuvien kanssa, joten se tuntuu hetkittäin niiden tavoin ylensyöneeltä sekä tarpeettoman masentuneelta, mutta edeltäviä lyhyempänä ei aivan yhtä raskaalta. Joten kenties Whedonin panos elokuvaan oli toimia ulkopuolelta katsojana joka näki pituuden rasitteena. Samalla on todettava, että aiemmissa elokuvissa panokset tuntuivat suuremmilta sen saman painolastin vuoksi.

Steppenwolfin apuna olevat lentävät parademonit tuovat mieleen Highlander kakkosessa olleet räkäisesti nauravat lentävät pahikset:

Niin ja Alex Rossin maalauksia lainaava ryhmäkuva on kiva tribuutti:

Tähdet: ***

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Posti toi oman Justice Leagueni tänään. Oli tarjouksessa 9,95 cdonissa, joten tilasin pois. Mukana tulivat ensin mainitun ohessa Justice League Dark animaatiopätkä sekä Tremors: A Cold Day in Hell. Tarjous oli niistäkin päällä, joten tilasin nekin sitten samaan syssyyn.

...noir kirjoitti...

Justice League Dark on myös ollut harkintalistalle, mutta vielä ei ole tullut hankittua. Kunhan saa ensin hieman näitä oikeilla ihmisillä tehtyjä liveanimaatioita pois tieltä.