Avaruuden mahtavimmat olennot loivat universumia suojelemaan oman viranomaisjärjestönsä, Vihreät lyhdyt ja siksipä jokaista maailmankaikkeuden kolkkaa valvomaan valitaan kunkin nurkkakunnan pätevin ehdokas, joka saa virkamerkikseen sormuksen jolla valjastaa käyttöön huikeita supervoimia. Maapallon ehdokas ajaa pian myöhässä töihin: Hal Jordan (Ryan Reynolds) on armeijan testilentäjä ja ihan superhyvä ammatissaan, jos siinä ei huomioida lasketa huolellisuutta, etiikkaa tai kunnioitusta, mutta hei, ainakin hän veistelee puujalkavitsejä siihen malliin, että taisi saada koulussa huippuarvosanan käsityötunneista. Halin ammatti alkaa osoittautua vanhentuneeksi kun teknologianerot haluavat korvat ihmispilotit miehittämättömillä robottilentokoneilla ja koska Hal osoittaa olevansa parempi kuin ne robottikoneet niin tottakai hän saa pomoiltaan rangaistuksen, mutta onneksi lentokielto koskee vain itse lentokoneita jolloin kun Hal saa kuolevalta vihreältä lyhdyltä sen voimasormuksen voi hän lentää ihan omin voimin. Uudet kyvyt tulevat tarpeeseen sillä Halin vähemmän suosittu lapsuudenystävä, isänsä nöyryyttämä ja itsensä aina kaveriaan rumemmaksi tuntenut Hector (Peter Sarsgaard) pääsee tutkimaan edellä mainittua avaruusolentoa ja saa superaivot joita vihreiden lyhtyjen arkkivihollinen, megatuhma Parallax (äänenä Clancy Brown) ohjailee, hyväksikäyttäen Hectorin huonoa itsetuntoa muiden vahingoittamiseen. Parallax hyödyntää Hectoria kasvattakseen omia voimiaan imeäkseen ihmisten pelkoa ja siten taas lisää kasvattaen omia voimiaan, mutta Hal oppiikin vastuunkantoa ja iso paha lonkeropilvi mitä Parallax on häviää sen seurauksena.
Blake Lively esittää tyttöä.
Jos Zack Snyderin DC-leffat saivat negatiivisia kommentteja osakseen ja niitä pidettiin myös kaupallisesti epäonnistuneina niin ilmoitettuihin budjetteihinsa nähden niin sekä Man of Steel kuin myös Batman V Superman olivat lopulta tuottavia, ei ehkä varsinkaan näistä jälkimmäisen kohdalla odotetun ansiokas ja ensisykäyksen jälkeen aivan liian hitaasti tuottava, ja mitä tulee arvostukseen niin ainakaan niitä ei pidetty niinkään naurettavina, tyhminä, nolostuttavina. Tai ei ainakaan siksi, että vaikuttaisivat vahinkokomedioilta. Noissa kolmessa asiassa ansioituivat DC:n puolelta Batman & Robin, Catwoman sekä tuoreimpana nyt vuorossa oleva Green Lantern. Batman & Robin oli kyllä vielä rahallisesti kannattava vaikka taisikin suurelta osin kerätä voittonsa edellisten osien kantamana ja vain olemalla Batman-nimikkeinen elokuva feat. Arnold Schwarzenegger, mutta tunnetusti sitä pidettiin ns. franchise-tappajana, vaikka rehellisesti todeten olisi neljäs osa ollut millainen tahansa niin ehkä oli muutenkin aika vetäytyä pienelle levolle tahallisen itsetuhon saattelemana. Catwoman jäikin jo aika pahasti pakkasen puolelle ja Green Lanternillekin omien takaisin saanti osoittautui hyvin vaikeaksi tehtäväksi. Kaikki kuitenkin yhdistää vahvasti maine olemisesta naurettavan näköinen, olla juoneltaan nolostuttava ja ylipäätään antaen itsestään kuva elokuvana joka tietoisesti aliarvioi katsojan älykkyyttä. Ja sellaisiahan ne pitkälti ovatkin, ei siitä pääse yli saatikka ympäri. Se miten jokainen mainituista tuntui vähät välittävän katsojistaan riippumatta olivatko he faneja taikka ketä tahansa oli se ikävin seikka, koska sellaisen vuoksi ei elokuvia voinut oikein katsoa edes huumorimielessä, nauraen kömpelyydelle ja tahattomalle komiikalle. Joskin Batman & Robin on sittemmin noussut meemikulttuurin ansiosta suuresti modernin kulttiaseman luokkaan ja luonut ympärilleen sellaisen tarkoitetun humoristisuuden kehän, että sen melkeinpä voi uskoa olevan viihdyttävää katseltavaa. Samassa urasiirrossa ei ole Catwoman onnistunut ja se onkin pitkälti ajautunut elokuvaksi jonka tekijät helposti kieltävät osallistuneensa sen tekoon. Jos kyseessä olisi esimerkiksi ollut Halle Berryn ensimmäinen elokuva niin aivan kuten moni sittemmin isoksi staraksi noussut näyttelijä kohtelee uransa aloittanutta (yleensä kauhua) B-elokuvaa, ei hän suostuisi edes huumorimielessä myöntämään tehneensä sitä, jonka vuoksi onkin erittäin suuresti peukutuksen arvoista että hän nouti voittamansa Razzien. Ehkä kyseessä oli vain liian iso moka maton alle lakaistavaksi, taikka sitten ja kuten tahdon uskoa Berry osasi ottaa asian puhtaasti huumorin kannalta. Sääli ettei oikeastaan kukaan pysty nauramaan sille samalla tavalla. Green Lantern puolestaan on jo suurelta osin kiitos pääosaesittäjänsä matkalla sinne Batman & Robinin kulttikomiikka-maineeseen ja positiivista onkin, ettei Ryan Reynolds ainakaan vain häpeä elokuvaansa vaan osaa nauraa sen mukana ja siksi pilkka joka näkyi (huom. Marvel-tuotannossa) Deadpoolissa sopi sinne luonnollisena osana muuta elokuvan huumoria. Yleisesti ottaen pidän Reynoldsia yliarvostettuna ja hänen jatkuva räpätätiasenteensa piirtyy itselleni enemmänkin rasittavana kuin hauskana, mitä se toki voisi olla jos hän ei niin suuresti jumittaisi siinä imagossa, mutta nostan hattua nimenomaan sille kuinka hän osaa myös nauraa itselleen.
Vihreä lyhty on niitä DC:n supersankareita joita on tavallaan uudistettu ajoittain, mikä tarkoittaa tällä kertaa saman tietyn hahmon sijaan sitä että Hal Jordan ei ole ainoa Vihreä lyhty, koska se tavallaan on vain pelkkä ammatti jossa voi luonnollisesti olla muitakin työntekijöitä ja kun näen sen näin niin en myöskään oikein omaa suosikkia sormuksen kantajista koska en vertaile heitä toisiinsa samoilla meriiteillä. Jordan on kuitenkin heistä ns. ikonisin joten ymmärrän miksi elokuvakin tehtiin nimenomaan tuosta hahmosta eikä esimerkiksi varsinkin koomisemmista Justice League-sarjakuvista tutusta aikuisesta lapsesta Guy Gardnerista taikka avaruuskoirataijostain G'nortista,
mutta vastaavasti kaikille sopiva Jordan on hieman tylsä varsinkin jonkun Gardnerin kaltaisen version rinnalla. Jordan kun on eräänlainen DC:n kapteeni Amerikka, vaikka toki siellä on suorempikin versio hänestä
ja siten tosiaan varmempi valinta ainakin ensimmäiseen leffaversioon, mutta samalla myös tylsempi, joka kuitenkin lienee syy miksi Reynolds sai roolin: tuodakseen hieman jäykän suoraselkäiseen hahmoon liikkuvuutta huumorin eli Reynoldsille tyypillisen läpänheiton myötä. Sitä hän tekeekin, rasittavuuteen saakka. Mielenkiintoista tässä ratkaisussa on kuitenkin se ja siksi otin nuo muutkin Vihreät lyhdyt esille, että suupalttilyhty joka toimii ennen kuin ajattelee on vähemmän Hal Jordan ja enemmän Guy Gardner, joten koetettiinko tässä hieman kuitenkin tehdä sensuuntaista Vihreää lyhtyä ja olisiko se siten ollut ainakin salaa tekijöiden halu, mutta Hal Jordan-elokuva tehtiin koska se vaikutti kaupallisesti turvallisemmalta. Ehkei silloin jos tästä olisi tullut Gardner-elokuva olisi myöskään Reynoldsin tavanomainen vitsailukaan tuntunut niin ärsyttävältä, kun se kerran kuuluisi luonteeseen joka ei nyt ole kohdillaan Jordania ajatellen. Joskin siloin kaipaisi hieman agressiivisemman pottuilevaa tyyliä koko elokuvalle, koska tuossa tapauksessa tämän pitäisi muistuttaa enemmän Ford Fairlanea kuin Captain Americaa.
Ideoiltaan Green Lantern ei ole lopulta yhtään sen hölmömpi kuin mikään muukaan ns. perushyvä supersankarielokuva ja mikään hohtavan vihreä voimasormus jolla tehdään iso astraalileka tai jotain ei ole yhtään sen typerämpi kuin mikään lentovasara tai tähtikilpi, mutta ei tietenkään myöskään yhtään sen parempi idea. Se on vain ihan ok, mutta kun se ihan ok kuvastaa oikeastaan kaikkia Green Lanternin ideoita ja kun tarinassa on ns. hulivili oppimassa vastuuta jotta voi pelastaa koko kaikkeuden ja vastustajana pelkkä tyypillinen tosi iso ja ilkeä superpahis joka haluaa rikkoa paikkoja, ei tarjolla ole mitään sen innostavampaa kuin mitä löytää aina hissin turvallisimmasta osasta. Ei mitään varsinaisesti suututtavan surkeakaan vaan ihan tavallista ok-kamaa ja vaikka se itsessään ei ansaitse elokuvalle sen huonoa mainetta niin ei se ainakaan auta sitä nousemaankaan. Green Lanternin surkea maine johtuu todellisuudessa siitä miltä se näyttää ja jos siihen yhdistetään tarina joka tuo mieleen Top Gunin komediaversion eli jonkinlaisen supersankareiden Hot Shotsin, mutta senkin kuluneena for dummies-versiona niin siitä tulee vain yhdistelmä jossa tosi huono osa saa kaiken ihan ok:n vaikuttamaan kehnommalta. Ja tosiaan, se huono ja kaiken pilaava aines on Green Lanternin visuaalisuudessa. Ei niinkään efektien tasokkuuden osalta koska eivät ne huonoja ole vaan taas kerran, pelkkää ihan ok-tasoa, mutta niiden ja kaiken muunkin design on aivan käsittämättömän rumaa tai vähintäänkin erityisen noloa. Toki nämä sormuksen synnyttämät tehosteet kuten pelastava formula-auto tai vastaava ovat juuri sitä mitä sarjakuvissakin näki, ettei siitä pitäisi kiukutella lähdeuskottavuutta ajatellen ja vesipääavaruusolennot sun muut ovat hekin Vihreän lyhdyn paperiseikkailuista tuttuja visioita, mutta kaikki ei todellakaan käänny hyvin elokuvaan ja jos ne olivat hupsuja sarjakuvassa niin ruudulta katsottuna ne vasta ovatkin naurettavia, jolloin tässä tapauksessa olisi todellakin kaivannut poikkeamista lähdemateriaalista. Tämä huonous korostuu ratkaisussa tukeutua kaikessa tietokonetehosteisiin ja kulminoituu itsensä Vihreän lyhdyn pukuun joka siis sekin on oikean kankaan sijasta bittejä ja binaarikoodia. Green Lantern näyttää joltain peliltä ja on vain askeleen päässä animaatiosta, jota sen ehkä olisi pitänyt ollakin näin ontoilla hahmoilla ja geneerisellä tarinalla, mutta jos hahmotelma on noloa ja rumaa niin se painottuu kun ollaan liukuhihnatason (eli ihan ok) tietokonetehosteiden orjia.
Kun elokuva näyttää vahingossa parodialta itsestään ei sitä tietenkään voi ottaa vakavissaan ja kun se väittää että niin pitäisi tehdä, ei ole laisinkaan ihme kuinka kerätään niinkin negatiivista mainetta, että sitä rupeaa päätähtikin pilkkaamaan. Toisaalta en myöskään usko, että Green Lanternista olisi tullut yhtään sen parempi, arvostetumpi taikka edes kaupallisesti kannattavampi jos se ei näyttäisi siltä kuin kaalimaan kakarat olisivat käyneet epäonnistuneissa kauneusleikkauksissa, koska jos se ei näyttäisi niin typerältä kuin nyt niin mitä muuta sillä olisi muka annettavanaan? Pelkkä tasapaksu supersankarielokuva, siinäpä se.
Green Lantern ei ole kuin ainoastaan visuaalisesti niin kehno kuin maineensa lupaa, mutta ainakin se jää edes sen vuoksi mieleen ja oikeasti, mielummin niin kuin oleminen pelkästään olemassa ilman mitään merkitystä. Joskin kun katsoo noita Vihreän lyhdyn luomia sormusvoimailmentymiä, kuten nyt vaikkapa tuota ylemmän kuvan pyssyä niin mieleen tulee, että ehkä olisikin pitänyt mennä täysillä sarjakuvamaiseen ilmeeseen ja sillä tarkoittaen käsitystä siitä kuinka se olisi vähemmän kuin Will Eisnerin Talo Bronxissa ja enemmän kuten millaiseksi The Mask päätyi elokuvana.
Oli tosin kiva, että Pierluigi Collina sai cameoroolin yhtenä universumin vartijoista... vai olikohan se sittenkin Tähtien sotien Snoke?
Kyseessä on kuitenkin ylihypetetty elokuva ja jos Reynoldisin sarjakuvaelokuvahistoriassa on jotain oikeasti häpeämisen ansaitsevaa niin kyllä se on X-Men Origins: Wolverine ja sen versio Deadpoolista. Jotta Green Lantern ansaitsi kaikki haukkunsa ja etenkin vihjailut siitä, että se saattaisi olla niin huono että jo siksi hyvä, olisi sen oltava surkea muutoinkin kuin vain vesipäisten hahmojen ulkonäöllä. Joidenkin kohdalla olisi huolestuttava siitä, että pään turvotus saattaa johtua verenkiertohäiriöstä:
Green Lanternin ei ilmeisesti pitänyt olla osa myöhemmin liikkeelle päässyttä DC:n yhtenäistä universumia, mutta näemmä tästä oli kuitenkin suunnitteilla trilogia koska hei, trilogiat olivat ilmeisesti vielä tuolloin hot stuff/shit. Ei tullut jatkoa jota etenkin loppukohtaus kovasti vihjailee, mutta nyt ilmeisesti aikeena on rebootata hahmo Justice Leaguen jatkoa ajatellen. Ehkä hänestäkin tulee yksi angstinen murjottaja lisää. Jei!
Yksi Vihreistä lyhdyistä on Michael Clarke Duncanin ääninäyttelemä Kilowog, mutta katsokaa, ei hänestä ainakaan tehty Duncanin näköistä vaan Dave Bautistan:
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti