keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Palkkamurhaaja avaruudesta (The Hit Man, 1991)

Köyhistä oloista kotoisin oleva angstiteini Pauly (Dante Basco) koettaa nyysiä menestyselokuvia ohjaavan Rogerin (Dennis Boutsikaris) auton, mutta teko jää vain yritykseksi. Roger on kuitenkin reilu tyyppi eikä halua rankaista Paulya muulla tavoin kuin torumalla ja kuultuaan kuinka ahne pikavippaaja Padway (Nicholas Pryor) on huijannut Paulyn äidin ottamaan lainaa enemmän kuin tarpeeksi ja aikoo nyt myöhästyneiden maksujen vuoksi lunastaa talon alta myydäkseen sen eteenpäin, on Roger enemmän kuin halukas antamaan opetuksen sellaiselle kiskurille. Siispä Roger lykkää seuraavan elokuvansa kuvauksia ja valjastaa tiiminsä Padway-operaatioon jossa uskotellaan ahnurille, että naapuriin on muuttanut avaruusolentoja jotka tietenkin kaappaavat Padwayn alukseensa anaalitutkimuksiin ja samalla ekstraterrestriaalit ovat kuin eräänlainen nykyisyyden/tulevaisuuden henki joka tulee osoittamaan saiturin olevan pahoilla teillä. Näin toimien saavat avaruuden vieraat Padwayn tajuamaan ettei ahneus ole hyvästä. Tai no, Padwaysta tehdään hullu, mutta onhan sekin jonkinlainen opetus.

Olipa muuten aika hauska ja kiva elokuva. Kyseessä on sellainen sanotaanko Flight of the Navigator- ja The Last Starfighter-henkinen nuortenelokuva, mutta toki mukaan voisi vetää muitakin etenkin tuolloin 80-luvulla suosittuja vastaavia ei-lapsille-mutta-ei-oikein-aikuisillekaan-seikkailuelokuvia. Tästä tulikin niin hyvä (ja varsin nostalginen) fiilis, että hämmästelenkin miksen ollut nähnyt tätä silloin 90-luvun alussa aikana kun  se oli vielä uutuus tai jotain sinne päin, sillä olisin ollut jo silloin aivan innoissani tästä. Tai mistä sitä tietää vaikka olisinkin törmännyt tähän, mutta antanut toimintaelokuvaan viittaavan nimen ja sysiruman kannen johtaa valinnat muihin elokuviin.
Video-opas 95 antoi elokuvalle kaksi tähteä ja kertoi kyseessä olevan "alusta loppuun harmittavan heikko irtolaisvedätys" ja vaikka pistemäärän ymmärränkin niin jotenkin luulen arvostelijan ymmärtäneen hieman väärin elokuvan tarkoituksen ja luonnollisesti minä tiedän paremmin. En nimittäin usko tällä haettaneenkaan mitään suurta mestariteosta, vaan eräänlaista Ed Woodin suuntaan kumartavaa versiota Charles Dickensin Joulukertomuksesta. Jolloin vaikka esimerkiksi Roger on ilmeisesti tarkoitettu Steven Spielbergia muistuttavaksi hahmoksi ja siten hänen apunaan ovat suuret budjetit, alansa parhaimmat tekijät ja muutoinkin kyseessä on olevinaan ammattimaista toimintaa jonka vuoksi suunnitelman pitäisi toteutua yhtä aukottomasti ja uskottavasti kuin Michael Douglasin vedätys The Gamessa, niin jatkuvasti elokuvassa kuitenkin vitsaillaan näyttelijöiden kehnosta ylinäyttelemisestä, tehosteet sekä maskeeraukset ovatkin lähempänä Plan 9 From Outer Spacea kuin Kolmannen asteen yhteyttä ja produktio kulkee kuin Steve Martinin Koukkusormen ohjauksessa, jolloin kömpelyys, sekavuus ja silkka ääliömäisyys vaikuttaa enemmänkin suunnitellulta kuin vahingolta. Toki tahatonta kehnoutta osa elokuvasta varmasti onkin koska ei tämän tapauksen käytettävissä ollut rahamäärä nyt varmaan juuri taivaita kurotellut, mutta tarkoitan ettei ns. irtolaisuus tai muu halvahkoon negatiivisuuteen viittaava pahemmin haittaa kun kokonaisuus tuntuu tavoitelleenkin kieli poskessa olevaa B-asemaa. Kyseessä ei ehkä ole The Last Starfighterin kaltainen nuorisoseikkailuklassikko (okei, tämä on tv-elokuva, eikä siten suoraan verrannollinen) niin tyylitajultaan kuin muistettavuudeltaan, mutta erittäin miellyttävä sellainen kuitenkin (miinus klassikko). Hyvälle tuulelle tätä katsoessa tulee, oli se sitten tietoinen edwoodismi tai ei.

Rogeria esittävä Dennis Boutsikaris kuuluu niihin näyttelijöihin jonka ajoittain sekoitan toiseen ja tässä tapauksesssa Ron Silveriin, mutta lieneekö se mikään ihme:
Silver näyttää tuossa valitsemassani kuvassa jonkin verran Alan Rickmanilta, mutta vastaavasti Silver näyttää joissakin kuvissa myös Al Pacinolta. Tuhatkasvo tai jotain.

Näyttelijöistä puheen ollen mukana on myös Eagle-Eye Cherry. Jep, se kaveri joka on Neneh Cherryn ja Titiyon veli, ja laulaa luikautti Save Tonight-hitin. Tätä ennen en edes tiennyt hänen näytelleen ja en ole edes varma kuka hän tässäkään elokuvassa oli, mutta ehkäpä hänen näyttelijäuransa on jäänyt hämärään johtuen rooleista kuten Guy #2, Roadie ja unohtumaton esitys elokuvassa Arthur puilla paljailla, jossa hän oli kukas muu kuin Teenager.
Vastaavasti myös David Spade on mukana tässä elokuvassa ja rooli onkin sen verran suuri (laukunkantaja) ettei sitä ole laitettu mukaan edes hänen IMDb-sivulleen. Tähti! Okei, tykkäsin Ammu vaan-sarjasta ja siihen Spade sopi varsin hyvin. Mutta se Spadesta, tässä kuva säärestäni:

Niin sekä takakansi (81min.), IMDb (96min.) kuin Video-opaskin (70min.) antavat elokuvalle väärän pituuden, joka on 75min.

Tähdet: ***

Ei kommentteja: