Elokuvahaaste 2016: 24. Elokuva, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä

Muukalainen Laramiesta (The Man from Laramie, 1955)

Olen varmaan hiukan tylsä vastaaja mitä tulee joihinkin tämän haasteen osioihin, sillä jos minulla ei ollut suoraan heittää jotain unelmatyöpaikkaa peliin niin eipä minulla ole myöskään mitään polttavaa halua päästä johonkin tiettyyn paikkaan vierailemaan. Kyse ei ole siitä ettenkö minäkin aina välillä ajattelisi lähi- ja kaukomaiden kohdalla, että "vau, tuolla voisi olla kiva käydä" ja täten minäkin yleensä paikan päällä osaltani nautin niistä kotiseutumuseoista ja maailman isoimmista lankarullista, mutta vaikka olisikin varsin mukavaa hankkia porttikielto maahan kiipeämällä Gizan pyramidin huipulle, niin oikeasti, jokaisessa maassa, kaupungissa, kylässä, takapihalla on jotain samanlaista. Mittasuhteet ja ajallinen merkitys voivat olla erilaisia, mutta kun jollain maalla on tuollainen jättimurmelipatsas niin toisella on maailman korkein jeesuspatsas ja muualla on tosi iso vuori, ja tietenkin maailman pienin jättiläinen. Menet minne vain niin siellä on jotain jonka vuoksi joku jostain muualta haluaa juuri sinne ja jos ei halunnutkaan, niin arvatenkin sinne päädyttyään toteaa että kyllä se kolme alastonta vasaramiestä on sekä homoeroottinen että ihan hieno taideteos joka kannatti nähdä. Jos siellä jossain ei entuudestaan ole jotain kaunista nurmikkoa, syvää rotkoa, yhtä maailman ihmeistä (ei, ei Justin Bieber), humalaista mäkihyppääjää, tms., niin sinne sitten rakennetaan se maailman korkein hotelli tai jotain vastaavaa ja niinpä taas täälläkin on jotain jossa olisi kiva käydä. Smoken tupakkakauppa (en tupakoi, älä sinäkään. Tai mitä minä siitä välitän poltatko vai et, en minä sinua tapaa kuitenkaan) olisi tietenkin kiva nähdä, mutta miksi? Se on vain rakennus, ei se paikka jossa Harvey Keitel chillaili, koska se vaatii tuekseen elokuvan todellisuuden ei oikeaa. Et cetera.

Onhan monessa paikassa kiva käydä, mutta sinne päästäkseen on lähdettävä jostain joka voi jo olla kiva paikka.

Joskin jos jossain tietyssä paikassa haluaisin normaalia enemmän käydä, se ei ehkä olisikaan vain missä vaan myös milloin. Joskus kun katselen länkkäriä tai avaruusoopperaa niin sitä tuumii, että vautsivau ja juku, tuolla olisi kiva vierailla. Mutta esimerkiksi länkkäreiden kohdalla se ei ole vain pöytätasangolle vaan myös elokuvan esittämälle aikakaudelle pääseminen, joka yleensä on menneisyyttä. Tai kuten sen avaruusseikkailun kanssa, kauan sitten kaukaisessa galaksissa. Joten olisihan se aika hauskaa omistaa elämä aikakoneen rakentamiselle, kulkea ajassa taaksepäin ja tulla tyrannosauruksen syömäksi. Tai matkata historiaan tapaamaan inkvisition sankarit ja sairastua lepraan. Tai tosiaan, lähteä ajassa taaksepäin näkemään millainen Tucon villi länsi sitten olikaan ja huomata ettei päätynytkään Arizonaan, tms. vaan italialaiselle rantahietikolle. Sillä on kahdenlaisia ihmisiä: heitä jotka kaivavat ja aikamatkaajia jotka saavat kuolion jalkaansa kun kuluvan ajan lääketieteessä iilimadot ja viski eivät pelastakaan ruosteiseen naulaan astumiselta.

Otetaan siis vuoroon yksi niistä villin lännen fantasiamatkoista.

Will Lockhart (James Stewart) on lähtenyt kotoaan, joka ei muuten ole Laramie, sillä se nyt sattui vain olemaan edellinen kaupunki jossa Will chillaili, mutta jostain sieltä hän kuitenkin lähti sillä hänen veljensä on tapettu ja lähtenyt tästä maailmasta syytettynä aseiden myymisestä apasseille. Willin matka tuo hänet Coronadon kaupunkiin jossa tottakai paikallinen karjatilallinen Waggoman (Donald Crisp) omistaa kaiken sekä kaikki ja jos ei, niin silloin kannattanee harkita muuttamista muualle. Waggoman ei ole niin tyypillisen ilkeä kuin näiden tarinoiden rosvoparonit yleensä ovat, mutta on silti ympäröinyt itsensä ihmisillä joiden kuppi keikahtaa nurin ennen kuin se ehtii kunnolla täyttyäkään. Osa heistä on tietenkin sukua isolle pomolle, koska mukaan pitää saada se kaikki perheen puolesta-tematiikka. Coronadoon Will on kuitenkin varastetun aselastin jäljittänyt ja täältä hän uskoo löytävänsä syyllisen sekä keikkaan että veljensä kuolemaan. Kukaan ei tietenkään tiedä kuka Will on ja miksi hän täällä on, mutta vakavamielinen mies kyselemässä arkaluonteisia asioita herättää tietenkin huomiota ja jo ennen sitä Waggomanin oikeat kädet aiheuttavat kitkaa Willin kanssa, tehden sen ihan vain koska ovat pässinpäitä. Pian asiat alkavatkin eskaloitumaan ja jos Will ei aiemmin halunnut poistua kaupungista ennen kuin saa totuuden selville, nyt hän ei pääsisikään pois ennen kuin joku on maksanut asiasta hengellään.

Muukalainen Laramiesta on Steven Jay Schneiderin mielestä yksi niistä tuhannesta ja yhdestä elokuvasta joka olisi nähtävä ennen kuolemaa ja onhan kyseessä varsin mallikas peruswestern...

Mutta niin,,, peruswestern.

Jos muita mukaan kelpuutettuja länkkäreitä ovat muun muassa Punainen virta, Huuliharppukostaja, Etsijät, Armoton ja muut ns. pakolliset mestariteokset, vaikuttaa vain pelkästään rutiinihyvä Muukalainen Laramiesta olevan kuin jokin kiintiön täyte jonka on oltava siellä koska pitää olla tietty määrä Stewart-leffoja mukana tai jotain muuta joka nostaa sen jonossa etusijalle. Muukalainen Laramiesta kun ei ole tarinaltaan mitenkään erikoinen, mutta se on ehdottomasti hyvä. Siinä eivät näyttelijät tee mitään uransa parhaimpia suorituksia, mutta näyttelevät hyvin. Se ei ole visuaalisesti tarpeeksi klassisen jylhä taikka modernin rujo ollakseen erityisen mieleenpainuva, mutta se näyttää varsin hyvältä. Kaikki tässä elokuvassa tuntuukin olevan ihan kohdillaan, mutta mikään ei nouse niin korkealle että ymmärtäisin miksi kaikista maailman elokuvista (tai siis niistä jotka Schneider jengeineen on katsonut tai joista on kuullut) Muukalainen Laramiesta kuuluisi 1001 joukkoon. Jokainen meistä elokuvan intohimoisista ystävistä joka on joskus puntaroinut päässään taikka paperilla jonkinlaista toplistaa tietää kuinka vaikeaa on tiivistää kaikki nähty kymmeneen parhaimpaan, saati että edes 50 tuntuisi tarpeeksi laajalta, ellei sitten rupea luomaan rajoituksia listalleen, kuten parhaimmat elokuvat tietyltä ajalta, tietystä lajityypistä, etc. Kokosin aikoinaan mielestäni parhaimpien 100 elokuvan listan ja sekin tuntui liian rajoitetulta, ja jouduinkin tekemään sellaisia päätöksiä kuin, että vain yksi elokuva per ohjaaja, tms., ja silti menin rikkomaan parissa kohtaa sääntöjäni. Jokainen tietenkin varaa oikeutensa muuttaa näkemyksiään ja valintojaan, jonka vuoksi Schneiderkin (tai siis kriitikkolaumansa) on kirjoittanut historiaansa uusiksi minkä kerkiää ja tuntuukin, että jokainen kerta kun hän lisää sinne joukkoon jonkin uunituoreen elokuvan poistaen tieltä jonkin aiemmin sinne kuuluneen, olisi kenties parempi jos hän laajentaisi kirjan lukua kuin pitäisi sen aina samassa. Miten se listalta poistettu elokuva muuttui yllättäen sen verran huonoksi ettei se enää ole niin hyvä, että se pitäisi nähdä ennen kuolemaa? No kuitenkin, listat elävät ja mielipiteet muuttuvat, mutta yleensä sitä ymmärtää valinnat. Tämän elokuvan kuulumista tuolle listalle minä en ymmärrä. Jos kyseessä olisi länkkärit jotka on nähtävä ennen kuolemaa niin sitten kyllä ja silloin sen ei tarvitsisi olla niinkään suuri kuin 1001, mutta kun se nyt kuitenkin on kaikista lajityypeistä niin Muukalainen Laramiesta kuuluisi pikemminkin sijalle 2003. Eikä sekään ole huonosti. Ei todellakaan. Eikä Muukalainen Laramiesta huono elokuva olekaan. Se on vain tekijöitä ajatellen pelkästään odotetun hyvä. Ja tätä haastetta varten se ei ole miljööllisesti niin lännenromanttinen miksi tuumisi haluvansa istua sen hevosen selässä katsomassa auringonlaskua. Mutta toki se tarjoilee ihan kelvollisia westernvisioita.

Muukalainen Laramiesta olisi erinomainen yhtenä Virginialainen-sarjan jaksona. Mistä puheen ollen, isoisäpuoleni (mummoni poikaystävä) kertoi kuinka hän nuorena miehenä oli kova Virginialaisen fani ja meni jopa muiden kaltaistensa kanssa ihmettelemään kun James Drury oli tullut Suomeen vierailulle. Vierailusta onkin maininta Druryn IMDb-trivioissa: "In 1971 appeared in Finland for four appearances in different Mid-Summer's festivals. At the time he was very popular there after having been in the TV series Virginialainen (1962). He was told that kind of reception he got in Finland was like Elvis Presley and Frank Sinatra got in USA." Ja isoisäpuoleni mukaan tapahtumassa olikin pään sekoittavaa suuren maailman meininkiä, mutta fanina pettymys oli ollut suuri kun suoraselkäisenä miesten miehenä (no homo) tunnettu lännensankari olikin kuulemma ollut ihan tavallinen juoppo. No, Ylen arkistoissa on video Druryn saapumisesta tuhansien järvien maahan, eikä hän siinä ainakaan miltään Arto Melleriltä vaikuta, mutta kyllä toimittaja tekee pienen viittauksen alkoholikäyttäytymiseen. Muistan kyllä lukeneeni jostain, että Drurylla oli ongelmia viinaksien kanssa, mutta Ylen videon perusteella se on hieman tulkinnanvaraista pelkän huojuvan kuvan perusteella, varsinkin kun varmaan juhannuksekti tänne tullut mies otti tapahtuman jonkinlaisena bilettämisenä ja olisi siten jo Ken Wahl tullessaan.

Virginialainen oli muuten hiton hyvä sarja. Parempi kuin Bonanza.

Tähdet: ***

Muukalainen Laramiesta