tiistai 8. maaliskuuta 2016

Elokuvahaaste 2016: 19. Elokuva, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä

Bound (1996)

Ns. telaketjulesbo Corky (Gina Gershon) on juuri vapautunut vankilasta ja saa mafiosotuttujensa avustuksella asunnon talosta jossa asuvat myös mafian pikkupomo Caesar (Joe Pantoliano) hekumallisen vaimonsa Violetin (Jennifer Tilly) kanssa. Naisennälkäisenä Corky on otollinen uhri viettelevälle Violetille ja heidän välillään herääkin sorminäppärä suhde. Onko se rakkautta vai ei, mutta epäilyttävää se on silti koska Violet houkuttelee Corkyn mukaan pettämään Caesar ja viemään miehen kirjaimellisesti pesemät rahat. Selittäköön mies itse pomoilleen mihin ne katosivat, varsinkaan kun Caesar ei muutenkaan ole mafiapomon pojan, Johnnien (Christopher Meloni) suosiossa ja siten helppo syntipukki. Muuten hyvä suunnitelma, mutta koska Caesar sattuu olemaan sekä helposti ohjailtavissa että pahuksen neuroottinen, niin hän mennessään lankaan rupeaa kuvittelemaan pahempia ja kuten aina tälläisissä tapauksissa, asiat rupeavat luisumaan hallinnasta.

Tämä ei nyt ehkä ollut mielestäni osuvin valinta tähän haasteeseen, mutta kun kävin leffahyllyjäni läpi pyrin kuitenkin hakemaan jotain elokuvaan joka olisi paremman selityksen puutteessa enemmän minua kuin jokin Brokeback Mountain tai vastaava. Joka ei siis ole kommentti siitä ettäkö esimerkiksi tuo mainittu elokuva olisi mielestäni huono, mutta se nyt vain on sellainen rutiinioscarleffa joka soveltuu paremmin jonkun muun kirjoittajan kohteeksi. Toki Boundissa on homoseksuaalinen suhde sen naispäähahmojen välillä, joten siltä osin se kyllä täyttää haasteen vaatimuksen, mutta vaikka tämä saikin ilmestyessään maineen olla se lesboleffa, niin eipä sillä samaa sukupuolta olevien hahmojen suhteella ole tarinan suhteen mitään merkitystä. Elokuvan juoni pysyisi täsmälleen samana jos Jennifer Tillylla olisi salasuhde Gene Gershonin kanssa, sillä se että he ovat molemmat naisia ei vaikuta tarinankulkuun. Tässä ei ole mitään suhteemme on tabu ja yhteiskunta ei meitä hyväksyisi-kamaa meneillään, tai kuinka hahmot toimisivat juuri siten kuin toimivat juuri sukupuolensa taikka seksuaalisuutensa vuoksi, vaan kyseessä on tarina femme fatalesta joka viettelee himokkaan duunarin (puutarhuri, mekaanikko, tai kuten tässä tapauksessa , talonmies [sori, siis kiinteistöhuoltaja]) osalliseksi rikokseen, jossa tuttuun tapaan se on naisen puoliso joka saa petollisuutta osakseen. Pistetään sinne Don Johnson, Jennifer Connelly ja Virginia Madsen niin lopputulos on Hot Spot. Pistetään sinne Sean Penn, Nick Nolte ja Jennifer Lopez niin lopputulos on U Turn.
Nyt siellä on vain Johnsonin ja Pennin sijaan kauniimman sukupuolen edustaja.
Ei se mitään, koska ei se Boundia mitenkään heikennä. Se on hemmetin hyvä jännityselokuva. On se silti jotenkin mainitsemisen arvoista, että vaikka tosiaan ilmestyessään se sai kohtuuttomankin paljon huomiota nimenomaan syystä, että päähenkilöillä on keskenään lesbosuhde ja sen myötä esimerkiksi elokuvan seksiaktit tuntuvat ehkä normaalia kiihkeämmiltä, niin se ei kuitenkaan ole kertomus lesboista, vaan nimenomaan samanlaisesta viettelyksen kautta kohtalokkaaseen rikokseen vievästä tiestä mitä on koettu monessa muussakin tiukassa ja väljässä rikoselokuvassa, eikä siinä sukupuoli ole merkittävin seikka vaan himo joka turmioon vie. Joskin vaikka en pidä saman sukupuolen seksiakteja tai vastaavaa mitenkään pysäyttävän merkittävänä asiana Boundissa, niin toki myönnettäköön ettei se merkityksetönkään asia ole. Se on kuitenkin enemmänkin samanlainen ratkaisu kuin tehdä nykyelokuva mustavalkoisena, tai antaa päähenkilölle kiltti josta kaikki voivat sitten kysellä. Se on jippo, yksityiskohta, kosmeettinen ratkaisu, tms., joka ei ole haitaksi, mutta joka ei myöskään ole oikea syy siihen miksi elokuva, eli nyt Bound on onnistunut. Se ei ole hyvä siksi, että kaksi naista hässii, mutta se on kuitenkin osittain hyvä siksi miten se hässiminen esitetään. Ihan oikeasti, vaikka tälläisellä elokuvalla onkin riskinsä päätyä muistetuksi vääristä syistä, jotka usein juontuvat seksuaalisesta toiminnasta, niin Boundissa onnistutaan parissakin asiassa jotka liittyvät väkisinkin sen esittämiin seksikohtauksiin. Ensinnäkin Tillyn ja Gershonin välillä on sellaista kemiaa mistä monissa muissa elokuvissa voidaan vain haaveilla. Katsokaapa kovasti seksuaalisesta toiminnasta tunnettua yliarvostettua snoozefestia, Eyes Wide Shutia ja näette kuinka edes tosielämän pariskunta, maailman parhaimpiin luokiteltu ohjaaja ja käsikirjoitus täynnä paneskelua onnistuu vain tappamaan erektion niin haarojen välissä kuin aivoissakin. Tom Cruisen ja Nicole Kidmanin kemia kun korkeintaan pitää sen kylmän lahnan jäisenä, eikä tosiaankaan saa edes lisätyillä hallusinogeeneillä mielihyvää aikaiseksi. Älkääkä edes väittäkö etteikö Kubrick koettanut saada hekumaa aikaiseksi, vaikka itse elokuva korostaakin elottoman suhteen umpikujamaista elvytystä. Joidenkin näyttelijöiden välillä on kipinää ja joidenkin ei. Cruisen ja Kidmanin (ja Kubrickin) ei. Tillyn ja Gershonin välillä sitä on niin paljon, että heidän aivan ymmärrettävästi huhuttiin olevan pariskunta elokuvan ulkopuolellakin. Toiseksi juuri sen vuoksi, että pääparin kemia toimii ollaan itse seksiaktin kuvauksessa onnistuttu tekemään siitä luonnollisen oloista ja kyllä, oikeasti kiihkeää, jolloin se tuntuu oikealla tavalla seksikkäältä. Se ei ole vain paneskelua jotta saadaan Basic Instinct-fanit märiksi, vaan siten että se stimuloi myös ajatuksia ja seksikkyys on yhtälailla sormenpäissä kuin harmaassa massassakin. Jos siis haluaa katsoa Boundin vain tumputusfantasian täydennykseksi, onnistuu se mainiosti, mutta se onnistuu myös kuvaamaan fantasioinnin kohteet oikeina ihmisinä ja sitä moni millään lailla seksiä esittävä elokuva ei onnistu tekemään. Se onnistuneisuus ei vain ole riippuvainen kahdesta naisesta, vaan kahdesta täydellisesti rooleihinsa istuvista näyttelijöistä.

Lopulta haasteen vaatimusten täyttäminen onnistuukin mielestäni paremmin tiedolla, että tuolloin vielä veljekset Wachowskit ovat muuntuneet sittemmin sisarukset Wachowskeiksi Larryn vaihdettua sukupuoltaan Lanaksi.
Josta syystä Boundiakin katsoo nyt siten eri tavoin kuin aiemmin, että sen hahmoista (Gershon on ns. butch, Tilly femme ja Pantoliano sovinisti) etsii merkityksiä joita siellä ei kenties kuitenkaan ole, mutta jollaisia luulee olevan vain koska toinen kirjoittajaohjaajista on seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva henkilö. Onko Matrixin Trinity lyhythiuksinen latexfetisisti koska se sopii tiettyyn mielikuvaan? Onko Joe Pantolianon Cypher Tom of Zion? Mitä väliä. Toivottavasti Lana ei rajoita elokuvatekoaan transsukupuolisuutensa vuoksi, vaan jos jotain, niin laajentaa tajuntaansa. Mutta pyydän, ei enää Speed Raceria. Ei koskaan enää Speed Raceria. Mutta silläkin uhalla, kokemuksiemme tulee vapauttaa, ei kahlita.

Seikka josta pidän kovasti liittyen tämän elokuvan hahmoihin on se, että vaikka tuttuun tapaan he joita huijataan ja joille tapahtuu pahoja asioita ovatkin ansainneet kohtalonsa, niin vaikka Pantolianon Caesar onkin täysi nilkki joka saa mitä tilaa jo pelkästään vaimoaan kohtaan johtuvasta ikävästä käyttäytymisestä, tuntee silti häntä kohtaan sympatiaa. Caesar kun on se väliinputoaja joka haluaisi olla johdossa, mutta saa kaikilta vain kuraa niskaansa ja kantaakseen syyn ihan mistä tahansa mitä on koskaan tapahtunut ja siten kun kaiken sen duunin kautta tulevan potkimisen jälkeen vielä kotonakin tulee isku kasseille, onhan se hieman ikävää.

Bound on erinomaisesti näytelty, kiihkeän kireä rikoselokuva jota katsellessa tulee sekä kuuma että kylmä hiki ja se näyttää aivan julmetun hienolta kiitos lämpimän lihan ja syntisen mustan sävyjensä (tulee hieman mieleen Body Heat), mutta myös muutamien näppärien valkopunaisten värikontrastiensa ansiosta.
Kamerakin liikkuu kuin parhaimmissa Coeneissa, ettei valittamista siltäkään osin.  Tämä on elävä, hengittävä elokuva.
Pantolianon liian iso puvuntakki saa hänet näyttämään pikkupojalta.

Bound on yksi 90-luvun parhaimpia rikoselokuvia, vaikka onkin jäänyt ehkä liian vahvasti seksikkään maineensa vangiksi. Mutta kaikki jotka diggailevat Mementon kaltaisista trillereistä (ei niin juonimutkien vaan varmaotteisen harkitsevuuden vuoksi) lienevät kotonaan tämänkin seurassa. Ellet sitten tietenkin ole kuin se eräs kohtaamani asiakas joka ei suostunut katsomaan Boundia koska siinä esitetään "lesbistisiä" kohtauksia. Samasta syystä hän jätti alunperin katsomatta William H. Macyn elokuvan Panic, mutta katsoi sen sitten kuitenkin koska poikansa kehui sitä ja totesi elokuvan olevan hyvä jopa lesbistisestä kohtauksestaan huolimatta. Kerran houkuttelin hänen poikansa kehumaan erästä elokuvaa jota äitinsä hyljeksi ja katso! sen jälkeen se olikin hyvä elokuva.

Tähdet: ****

2 kommenttia:

...noir kirjoitti...

Kirjoittaessani tuon Bound-tekstin ei tämä ollut vielä tiedossa, mutta näemmä toinenkin Wachowskeista on nykyään nainen.

Cilo kirjoitti...

Juuri tämänkaltaisen elokuvan haluaisin valita haasteeseen sillä en tiedä olenko täysin sinut sen kanssa että "seksuaalivähemmistöt" esitetään aina kärsivinä osapuolina, uhreina, ulkopuolisina. Vähän sama asia kuin että mustat näyttelijät ovat aina orjarooleissa. Se ei todellakaa edesauta ns. "tavallisen kansan" näkökulmaa näihin muihin ihmisryhmiin, jos heidän aina täytyykin katsoa näitä tarinoita kuin katsantana johonkin vieraaseen kulttuuriin...

But that's just me...