keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Elokuvahaaste 2016: 20. Elokuva, jonka valitset pelkästään kannen perusteella

Leopardijahti (Le léopard, 1984)

Muun muassa Tähtien sota, Indiana Jones ja Rambo kuuluvat niihin elokuvasarjoihin jotka vetivät perässään lukuisia halpakopioita ja monessa tapauksessa tuntui riittävän, että kunhan tämän ns. imitaattorin juliste muistuttaa alkuperäisestä niin muuta yhtäläisyyttä ei sitten tarvitakaan. Tiedä sitten kuinka monta kertaa sitä on tullut katsoneeksi elokuvan vain uskoessaan, että kun sen kannessa oleva hahmo muistuttaa esimerkiksi Ramboa niin varmaan itse elokuvakin on samanlainen ja sitten sitä huomaa ettei Franco Nero mikään Sylvester Stallone ole. Ei se harhauttava kansi nyt aina tarkoittanut, että valheellisesti myyty elokuva olisi ollut huono, mutta kyllähän sen kaikki tietävät ettei sitä samanlaista julistetta tehty myydäkseen eri elokuvaa. Tämä Leopardijahti oli itselleni uusi tuttavuus, mutta jos olisin penskana nähnyt tämän kasetin videovuokraamon hyllyssä, olisi sen Indy-kansi riittänyt syyksi katsomiseen. Sitä se oli nytkin.

Eräänlaisia James Bond kohtaa Indiana Jonesin-seikkailukirjoja tehtaileva Pauline (Dominique Lavanant) on suivaantunut kun kustantaja haluaa tappaa neidin kirjojen sankarin Nick Denverin, syystä koska on jo aika nostaa myyntilukuja sillä kuuluisalla viimeisellä teoksella. Entinen poliisi tai jotain Lartique tai Lartigue tai Larttique (Claude Brasseur) on tapaamassa samaista kustantajaa aikeenaan kirjoittaa sepitetty elämäkertansa, kun sattumalta entisenä vieraan vallan vakoilijana tunnettu henkilö tapetaan kyseisen kirjayhtymän etuovelle ja Lartique kiinnostuu tapauksesta. Sopivasti tuo vakooja ehti kuollessaan sujauttaa kirjaluonnoksensa Paulinen käsilaukkuun ja sitä kautta myös tämä seikkailukirjailija kiinnostuu asiasta. Toisistaan tietämättä molempien tie vie jonnekin Afrikkaan, jossa he kirjaimellisesti törmäävät toisiinsa kun mitkä lie pahikset jahtaavat Paulinea. Seuraa kumiveneilyjä, strutsilla ratsastamista ja arvatkaa vaan pitääkö Pauline Lartiqueta sivistymättömänä moukkana joka ei ymmärrä mitään muuta kuin röyhtäilyä, kun taas Lartiquen mielestä savannilla korkokengillä kävelevän Paulinen kannattaisi pysytellä siellä cocktailkutsuilla eikä sekaantua hommiin jossa voi katkea kynsi. Neiti pohtii miksei Lartique voi olla kuten Paulinen kirjojen sankari, Nick Denver, joka sattuukin pohjautumaan oikeaan samannnimiseen henkilöön (Marius Weyers) johon Pauline on ollut ihastunut ja oho, täällä Afrikassa Nick osuukin kaksikon tielle. Charmantti Nick on kaikkea mitä Pauline miehelta haluaa, joten tottakai hän rakastuu Lartiqueen. Ei se mitään, Nick on se elokuvan pahis ja aikoo varastaa jotain ohjuksia koska on rakentamassa laukaisualustaa josta se tapettu vakooja oli kirjoittamassa.
Niin ja se leopardi joka on elokuvan nimessä? Mahdollinen nimi Lartiquen kirjalle. Kirja ei kerro leopardista.

Vaikka se nyt onkin Indiana Jones joka ensimmäiseksi tulee mieleen kun kantta katsoo, niin kyllä se taitaa olla Vihreän timantin metsästys joka on tämän tekijöiden mielessä ollut. Joka sekin ymmärrettävästi on paljosta velkaa ruoskivan arkeologin seikkailuille. Voihan se olla sattumaakin ottaen huomioon Leopardijahdin ja Vihreän timantin metsästyksen ollessa saman vuoden elokuvia, mutta kiire ei ole koskaan ollut este lainaaville elokuvielle ja kyllä näiden kahden välillä on hyvin paljon samanlaista seikkailuromantiikkaa sekä huumoria, että yhtäläisyys on peiliin katsomista. Lartique on moukkamainen renttu ja Pauline kaupunkilainen hienohelma, että sekin kuulostaa kovin tutulta. Ei se mitään, sillä Leopardijahti on aika kiva komediallinen seikkailuelokuva, joka ei nyt ole aivan yhtä viimeistelty tai keskittynyt (pahikset ja kaiken aloittanut vakoojan kuolemakin unohdetaan toistuvasti) kuin esikuvansa, mutta ei se myöskään tunnu pelkästään parempiansa ryöväävältä halpakopiolta. Sitä se toki saattaa olla ja toteutuksessa on samanlaista kömpelyyttä kuin vaikkapa joissakin Terence Hill/Bud Spencer-elokuvissa, mutta samoin kuten ne on tämä silti miellyttävää katseltavaa.
Kansikuva ei tietenkään ole täysin onnistunut kuvaus elokuvasta, sillä ei tässä Gary Cooperia ole
ja jos tuo on olevinaan kirjasankari Nick Denver, pitäisi hänen silloin näyttää Edgar Froeselta,
mutta ei se kansi nyt kyllä myöskään niin harhauttava ole kuin monet muut samaan syyllistyvät. Tällä kertaa ei sentään kuvassa ole öljyttyä lihaskimppua kun elokuvassa sama hahmo näyttääkin Klonkulta, mutta vaikka Leopardijahti näyttääkin hieman vähemmän isolta kuin mitä kansi antaa ymmärtää, on se silti edelleen safaripukuista seikkailua.
Pidän siitä miten Leopardijahdin toinen julistemalli tuntuu korostavan enemmän sitä romanttista puolta seikkailussa
ja kuinka ollakaan se versio tuo mieleen Vihreän timantin metsästyksessä olleen Kathleen Turnerin esittämän Joan Wilderin romantiikkakirjat.

Tähdet: ***

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Täytyy myöntää, että minäkin olisin tuon kannen perusteella ottanut elokuvan katseltavakseni, jos olisin sen videovuokraamon hyllyltä havainnut.

...noir kirjoitti...

Joskin silloin se olisi ehkä suututtanut kun sisältö ei vastannutkaan kantta.