Elokuvahaaste 2016: 2. Elokuva, joka perustuu kirjaan

Ed Wood (1994)

Edward D. Wood, Jr. (Johnny Depp) haluaa olla arvostettu elokuvantekijä, tarinankertoja jolla on jotain sanottavaakin. Hän haluaa olla Orson Welles. Hän ei ole. Tarinakertoja ja elokuvantekijä toki, mutta kun jokainen huokonen huutaa kyvyttömyyttä ja lahjattomuutta, ei edessä voi olla muunlaista tulevaisuutta kuin olla kunnialla maailman huonoin elokuvaohjaaja. Onneksi miehen into on ylitsevuotavaa ja se mikä hävitään rahassa, kyvyissä, ties missä, korvataan herkeämättömällä palolla tarinankerrontaan. Hyvien ystävien ja vihamiesten avustuksella se huonoinkin elokuva saadaan valmiiksi. Mitä sitten jos hautakivi huojuu, seinä meinaa kaatua tai elokuvan tähti kuolee kesken kuvausten, kun edellisiä ei katsoja varmaan tarinasta huumaantuneena edes huomaisi ja jälkimmäinen voidaan aina paikata kiropraktikolla jolla on samanlainen otsa (ei muuten ole).

"Really? Worst film you ever saw. Well, my next one will be better. "

Vaikka tämä Tim Burtonin Ed Wood-elokuva pohjautuu tuohon ylhäällä kuvassa näkyvään Rudolph Greyn Ed Wood on Ed Wood-kirjaan (Nightmare of Ecstacy: The Life and Art of Edward D. Wood, Jr.) niin ei sen tarvitsisi, sillä elämäkerran ollessa kyseessähän ei asia ole samalla tavalla vertailukelpoinen kuin mitä se fiktion kohdalla olisi. Tai tottakai sitä voi vertailuja tehdä vaikkapa siitä miten kirja koostuu monesta puhuvasta päästä ja elokuva ei, sen keskittyessä kulkemaan nimihenkilön mukana. Muussa tapauksessa Burtonin olisi kenties pitänyt tehdä dokumentti vapaamuotoisemman fiktioelokuvan sijaan. Samoin sitä voi tietenkin pohtia onnistuttiinko rooleihin saamaan samannäköisiä näyttelijöitä (tai onnistuiko maskeeraus) kuin mitä kirjan henkilöt ovat, jotka siis tässä tapauksessa olivat todellisia ihmisiä jonkin kalsarisankarin sijaan,

mutta kun kerran kyseessä on varmastikin väleihin lisätyistä kuvitteellisista sidosaineksista huolimatta elämäkerrallinen elokuva, olisi todennäköisesti pohjateoksena voinut olla suurinpiirtein mikä tahansa wikipediartikkeli. Millä en siis tahdo vähätellä Greyn kirjaa, varsinkaan kun itse luen sen kaikkien aikojen suosikkikirjojeni joukkoon, mutta niin kauan kun elokuva kertoo todellista tapahtumista jotka ovat kerrottu muissakin yhteyksissä ei sen tarvitse kovinkaan suoraan pohjautua juoneltaan johonkin tiettyyn kirjaan. Toki Burtonin Ed Wood on Ed Wood on Ed Woodiin sidoksissa vahvasti siten, että molemmat painottavat suurelta osin Ed Woodin elämässä aikaa Bela Lugosin seurassa, ja Ed Wood-elokuva etenkin kallistuu sen suuntaan, mutta jos minä haen jotakin tiettyä merkittävää yhtäläisyyttä kirjan ja elokuvan välillä on se siinä, että molemmat esittävät tämän maailman huonoimmaksi elokuvaohjaajaksi tituleeratun miehen ihmisenä joka kaikesta kyvyttömyydestään huolimatta rakasti sitä mitä teki ja se välittyi muillekin siten, että jopa ns. vihamiehet tuntuivat pitävän hänestä. Niin sekä kirjaa lukiessa kuin elokuvaa katsoessakin voi vain ihmetellä, että voiko tuo ja tuo todellakin olla totta ja miksei olisi, sillä niin uskottavan uskomattomia monet Ed Woodin elämässä tapahtuneet seikat olivat ja kun molemmissa tapauksissa lukeva katsoja rakastuu päähenkilön aitouteen, on kyseessä oikeastaan täydellisyyttä siirtymisessä kirjasta elokuvaan. Henki on ehdottomasti sama. Tietenkin elokuvaversiota voi kritisoida siitä, että koska se antaa puheenvuoron lähestulkoon vain Ed Woodille - joskaan ei poispyyhi merkittäviä sivuhahmoja. Ei laisinkaan - tulee myös monista muiden keksimistä ratkaisuista hänen omiaan. Kun kuitenkin Ed Wood esitetään tosi symppiksenä, on hyvin vaikea uskoa kenenkään oikeasti suuttuneen siitä jos hänen kunniakseen annettiin milloin mikäkin idea. Varsinkin kun puhutaan auton pölykapseleista lentävinä lautasina, tms., jolloin voi olla myös niin ettei kukaan edes halua myöntää itse keksineensä sitä.

Ed Woodissa on erittäin kiehtovia hahmoja, jotka tietenkin saavat lisäpontta vaikuttavuuteensa sekä tosipohjaisina olemisesta että etenkin niin nappiroolituksista, että oikeasti ihmettelee miten Martin Landau oli ainoa näyttelijä joka huomioitiin Oscareissa, kun vähintään ehdokkuuksia olisi pitänyt tulla useampia. Jotenkin tuntuu siltä, että esimerkiksi Johnny Depp (joka tähän aikaan oli vielä loistava ammatissaan ja jonka valintoja ei pystynyt ennustamaan, eikä hän siten tyytynyt nykyiseen liukuhihnailuun) ei saanut edes ehdokkuutta syystä että hänellä tuntui olevan hauskaa ja rooli oli kiva, sillä kuinka monta kertaa muistatte jonkun voittaneen palkinnon onnellisen oloisesta esiintymisestä? Ei, kyllä sen pitää olla riuduttavaa itsetuhoa. Ed Wood kuitenkin osoittaa, että myös hyväntuulisuus on tunne jota olisi syytä arvostaa.

Minä kun yleensä peräänkuulutan elämäkertaelokuvissa sitä, että vaikka kuinka ihailee keskushahmoa ei saisi silti unohtaa niitä elämän negatiivisia puolia, niin en silti Ed Woodia katsellessani kaivannut mitään suurempia alkoholi- ja opiaattiriippuvuuksia mukaan (Lugosin narkkailu riittää. Ja hänkin on lopussa onnellisimmillaan), yksinäistä motellihuonekuolemaa tuberkuloosiin, tms., sillä etenkin tässä tapauksessa aikansa Tim Burtonia ja Johnny Deppia ajatellen se systeemin ulkopuolisen kuvaaminen positiivisessa valossa on perusteltua, koska sillä osoitetaan onnistuneesti erilaisuuden olevan hyväksyttyä, sillä sellaista ei todellisuudessa olekaan, mutta niin sekä Burton että Depp lukeutuivat juuri Ed Woodin kaltaisiin "erilaisiin" ulkopuolisiin. Joskin nyt nimenomaan Burtonia ja Deppia ajatellessani Ed Wood on hieman masentavakin elokuva. Se kun kertoo ihmisestä joka korvasi varallisuuden puutteen ja ohitti muutkin esteet silkalla innolla ja rakkaudella elokuvaan, jolloin yksinkertainen suihkuverho oli jo itsessään kokonainen lentokone, ja Ed Wood-elokuvan tekivät ihmiset jotka selvästikin jakoivat Ed Wood juniorin palon elokuvaan, (joskin omasivat enemmän lahjoja alalle) jolloin itse elämäkertaelokuva tehtiin fiksusti tyylillisesti noudattamaan vanhoja ns. hyviä aikoja. Niin nyt samat ihmiset tuntuvat täysin unohtaneen mikä teki elokuvasta ja heistä itsestään hyvän. Se ei ole joka nurkan täyttäminen värioksennuskaramellikepeillä ja mahdollisimman päällevyöryvä sekoilu, vaan ylitäytön sijaan pienten sekä niiden isojen ainesten oikea käyttäminen. Mikään Jali ja suklaatehdas taikka Liisa ihmemaassa ei pääse Plan 9 From Outer Spacen ihastuttavuuteen ja se kertookin sen että tuo maailman huonoimmaksi elokuvaksi valittu teos on lopulta parempi kuin nyt mainitut kaksi muuta elokuvaa.

Ed Woodin käsikutoisen oloinen ulkoasu ja vahva mustavalkoisuus ovat omiaan viemään katsojan oikeaan aikaan ja tunnelmaan, ja Burtonin elokuvalle harvinaisesti Danny Elfmanin vaihtuminen Howard Shoreen on ollut selvästikin oikea vaihtoehto, sillä vaikka Elfman ja Burton sopivatkin yhteen kuin nyrkki maksaan, on Elfmanilla tapana ajautua musiikissaan liiankin sirkusmaiseen meininkiin ja Ed Woodin tapauksessa Shore on vähemmän värikkäänä onnistunut tekemään musiikkia joka on edelleen leikkisää, mutta pysyttelee sopivan kaukana sateenkaariyrjöstä.

Toki minulla on negatiivistakin sanottavaa tästä elokuvasta, kuten vaikka se mitä en aio kertoa, sillä uskokaa pois, teille kaikille tulee hyvä olo katsottuanne Ed Woodin. Tiesitte sitten päähenkilöstä mitään tai ette.

Ed Wood on yksi Tim Burtonin parhaista elokuvista ja saattaapa mahdollisesti olla se paras.

Tähdet: *****

Ed Wood